Näin alkoi kolmas maailmansota

On kestänyt kiusallinen kauan siitä, kun viimeksi raapustin. Jokainen perhe (ja uusperhe) käy välillä läpi rimputusta. Niin meidänkin.

Ensin ei tehnyt mieli kirjoittaa, mutta nyt on aika purkaa lankarullaa.

Kaikki alkoi Tiivin rippijuhlista, johon siis Tiivin äiti ja isä kutsuivat sukulaisensa, kaverinsa ja kaimansa. Minun sukua ei kutsuttu.

Minä ja Pauliina saimme kutsun, tosin kakkosluokan matkustajina.
Kirkko oli piskuinen, joten sinne sopi vain lähipiiri. En usko, että paikkoja oli rajoitetusti, mutta Tuija (Tiivin äiti) rajasi yleisön joka tapauksessa.

Siispä kirkkoon menivät Mieheni Hantula, hänen ex-vaimonsa Tuija, Tiivin veli Taavi, Hantulan vanhemmat ja Tuijan vanhemmat, Tiivin kummit, ja Tuijan sukulaisia.
Minun ja Pauliinan kutsussa toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi kirkkoa seuranneeseen kahvitilaisuuteen.

Saavuimme kahvitilaisuuteen kukkamekoissamme, omalla kyydillä, lahjalla varustettuna.
Mieheni Hantula ja hänen ex-vaimonsa ostivat yhteisen lahjan tyttärelleen. iPhone kutosen, minkäs muunkaan. Meidän paketissa oli vaatimaton, mutta sitäkin suuremmalla vaivalla ja tunteella valittu sydänriipus hopeaketjussa. Ei se muuten olisi ollut vaivalloinen, mutta riipuksen valinta vei aikansa (Pauliinalla ja minulla on eri maku) ja kaiverruksen teettäminen jäi sekin ihan viime tippaan, joten juuri kirkkoa ennen sen sitten noukin kultasepän liikkeestä.

Istuimme nurkkapöydässä Tuijan suupaltti pikkuserkun kanssa. Hän mm. osasi kertoa tarkan paikan ja päivämäärän, jolloin oli esitellyt Tuijan ja Hantulan toisilleen, olivat kuulemma samasta kaveriporukasta. Oli uskottu, ettei Hantula löytäisi tyttöystävää ollenkaan, mutta kaikkien ihmetykseksi kulmakunnan kaunotar iski silmänsä hieman kömpelöön, kiharatukkaiseen Herra Hantulaan.

Pikkuserkku arveli, ettei Hantulasta olisi lääkäriä tehty tekemälläkään, ilman Tuijan panosta. Lähettipä tämä hakupaperitkin ja piti Hantulan baarista poissa opiskeluaikana. Varmaan siis lakanat tarpeeksi lämpöisinä, hihitti serkku.
Pikkuserkku teki (mielestään) nokkelia havaintoja minun ja Tuijan välillä. Ne olivat tavallaan tarkoitettu kohteliaisuuksiksi. Tässä esimerkkejä, todellisuudessa niitä oli enemmänkin.

1 Jos Tuija jossain on surkea, niin keittiössä. Sinä vaikutat siltä, että viihdyt hellan vieressä. Mahan kautta se miehen sydämeen tie vie.

2 Miehet pitävät pulskemmista naisista (en tiedä, viittasiko itseensä). Tuo meidän Tuija on aina ollut niin kamalan ”petite”, saa vaatteensakin hakea japanista tai teettää mittatilaustyönä. On parempi olla pulskempi, niin on jostain, mistä ottaa kiinni.

3 Moni kakku päältä kaunis, maku ratkaisee. Tuija on kyllä aina silotellut päällisen puolensa, mutta miesten kanssa ei ole pärjännytkään. Mahtaakohan maistua pahalle (tässä vaiheessa serkku hirnuu omalle mauttomalle vitsilleen)? Ei, mutta tarkoitan vain, että ulkonäkö voi pettää. Ihan selvästi kuitenkin sinunlainen nainen on se oikea Hantulalle.
Olet jotenkin niin erilainen kuin Tuija… ei löytyisi kukkamekkoa Tuijan walk-in closetista, ei nyt eikä silloin.

4 Kai teillä on kaikki asiat siellä lakanoiden välissä kunnossa? Muistuu mieleen ne Tuijan vuodatukset eroaikoihin, että Hantula oli jostain miesten Cosmopolitan vastikkeesta vai oliko se nyt sittenkin lääkärilehdestä lukenut (ja saanut päähänsä), että kolme kertaa viikossa on minimi. Jos sen alle menee, niin saa alkaa huolestua. Onkos Hantula kertonut sen sinullekin?

(No pahinta tässä on se, että KYLLÄ ON)

5 Harmittaako sua, kun joudutte istumaan Hantulan kanssa eri pöydissä? Onhan se vähän hölmöä näin sivusta katsojan mielestä. Mutta hei, älä yhtään sure. Saitpahan oivan tilaisuuden kuulla vähän sisäpiirijuttuja, oli sulla sentään vähän hauskempaa tässä pöydässä, vai mitä (kolme hirnahdusta ja silmänisku).

Näiden asioiden innoittamana aloitin sinä iltana kotipuolessa kolmannen maailman sodan.
Kura kaatui toki väärän ihmisen niskaan, mutta vannoin, etten ikinä menisi enää yksiinkään rippijuhliin, en sukujuhliin, en nimipäiväkutsuille, en. Enkä ainakaan kukkamekossa!

 X#¤)/&%¤

(Näin jälkiviisaana voin kertoa, että olemme sen jälkeen käyneet Hantulan äidin syntymäpäiväkutsuilla ja Hantulan suvun perinteisissä rapujuhlissa. Kauhukseni huomaan, että kyllä – silloinkin kukkamekossa).