Kenen synttärit on tärkeimmät?

Normiperheen vuosikello sisältää (yleensä) niin monet synttärit kuin perheenjäseniäkin. Uusperheessä määrä tuplaantuu. Ei siksi, että perheenjäseniä on mahdollisesti enemmän, vaan siksi, että synttäreitä vietetään kaksinkertaisena, molemmissa kodeissa. Ainakin niiden lasten kohdalla, jotka vaihtavat kotia.

Synttäreiden kuuluisi olla iloinen asia, ja niinhän ne ovatkin. Uusperheessä niille voi koitua päinvastainen vaikutus, mikäli ei ole päätetty, kuinka kenenkin synttärit tulisi huomioida. 

Meidän perheessä synttärikaava menee jotenkin näin:

Kun tyttäreni Pauliina täyttää vuosia, mietin haikeana, kuinka vuodet ovat vierineet. Vetistelen ja kaivan vauva-albumin esiin. Äidin oma pieni kultakimpale. Alan miettiä lahjaa jo kuukausia ennen, ja nautin juhlakutsujen järkkäilystä. Mieheni Hantula osallistuu organisointiin ja kustannuksiin niiltä osin, kuin pyydetään. En voisi väittää, että hän tässä mielessä ottaisi proaktiivisen otteen, vaikka sitä salaa toivoisinkin. Hiljaisuudessani jännitän myös, muistaako Pauliinan isä merkkipäivää. 

Silloin kun muistaa, lahja on joku ökyiso superkallis (isän huonoa omaatuntoa paikkaava) materia, joka sitten aiheuttaa ihmetystä, ihailua, hämmennystä ja kateutta sisarpuolten keskuudessa. Pitää olla varovainen, ettei tee Pauliinan synttäreistä isoa juttua, juuri edellä mainituista syistä. Juhliin kutsutaan tietenkin koko perhe. Puolisoni lapset Tiivi ja Taavi ilmaantuvat paikalle, jos ehtivät. Mieheni vanhemmat harvemmin.

Kun tyttäremme Piipi täyttää vuosia, mietin haikeana, miten aika rientää. Vetistelen ja kaivan vauva-albumin esiin. Äidin oma pieni kultakimpale. Mietin lahjoja jo viikkoja ennen, ja nautin pikkusankarimme prinsessakutsujen järkkäilystä. Lapsen isä Hantula osallistuu organisointiin niiltä osin, kuin pyydetään, jopa orastavan proaktiivista otetta demonstroiden. Juhlien kanssa pitää kuitenkin olla maltillinen, ettei niistä tule liian isoa juttua… etteivät muut lapset pahoita mieltään.

Kutsuihin tulee koko komia perhe, mummit ja kummit, hiekkalaatikkokaverit, niiden koira ja hamsteri ja tietenkin kaikki kolme sisarta, sekä mieheni vanhemmat. Piipi on meidän kaikkien yhteinen lellikki.

Kun mieheni tytär Tiivi täyttää vuosia, mietin kovasti, miten parhaalla tavalla häntä muistaisimme. Hantula muistaa merkkipäivän yleensä kyseisen päivän aamuna, ja pohtii, miten parhaalla tavalla lastaan muistaisi. Siinä vaiheessa minulla on jo lahja paketissa, kuoressa rahaa ja kortti, johon on painettu Piipin käden kuva, joka esittää siiltä tai hirveä tai kirhavia (vaikka vannon joka vuosi, ettei yhtäkään sormivärikeikkaa enää).  Tiivi pitää äitinsä luona omat kutsut, joihin emme osallistu, paitsi Hantula alkuaikoina. Mutta me järjestämme hänelle toki toiset kutsut meillä, kaikilla mausteilla ja sisaruksilla ja mieheni vanhemmilla varustettuna.

Kun mieheni poika Taavi täyttää vuosia, mietin kovasti, miten parhaalla tavalla häntä muistaisimme. Hantula on kartalla. Kerran vuodessa hänen proaktiivinen minänsä tulee ulos kaapista, ja nyt on hänen vuoro vetistellä. Mihin ne vuodet vierivät? Hän miettii jo kahta päivää ennen synttäreitä. 

Voin ymmärtää. Kaava on kuitenkin sama kuin Tiivin kohdalla: Taavin äiti järjestää Taaville synttärikemut kotonaan ja me toiset meillä. Yleensä tehdään jotain Taaville mieleisiä juttuja. Mennään huvipuistoon tai muuta. Kieli on kuitenkin pidettävä keskellä suuta synttäreitä miettiessä. Lahjoja on oltava yhtä monta kuin Pauliinalle ja Piipille, Taavi laskee. Me muistutamme, että hän saa lahjoja kahdessa paikassa, mutta lapsen laskukaava on toki toisenlainen.

Kuten mainitsin, Taavin merkkipäivä vetää Hantulan haikeaksi ja hiljaiseksi, ja havaitsen samankaltaisia merkkejä huonon omantunnon tuskista, kuin tyttäreni Pauliinan isällä. 

Joku näissä merkkipäivässä on niin kummallista. Ne ovat elämässämme ilon valopilkkuja, mutta kuitenkin niitä varjostaa riipivä raapiva omatunto, riittämättömyys ja epäoikeudenmukaisuus. On tietysti mahdollista (ja myös aika todennäköistä), että tämä on eräs äitipuolitaudin oire, joista jo kirjoitin aiemmin. Noniin, lahjakasa odottaa paketoimista alakerrassa. Onnea Taavi!

Ps: Se, että kertoisin äitipuolen omasta synttärijuhlasta, vaatii puhtaan blogisivun. So long!