Raskaus uusperheessä - lisää päiviteltävää

Raskaus uusperheessä - aina riittää päiviteltävää

Olen jo hävyttömän vanha tähän touhuun, mutta meille on tulossa Paapi. Laskettu aika on loppukeväästä. 

Emme olleet uusperheenä kovin kypsä, kun ensimmäinen uusperhelapsemme ilmoitti tulostaan. Totta puhuen emme kantaneet samaa sukunimeä emmekä edes asuneet saman katon alla. Vaikka raskauteni olikin iloinen yllätys, siihen liittyi ennakkoluuloja, epäilyä ja häpeää. Aluksi se oli tarkoin varjeltu salaisuus. Ei minun tahdostani, mutta mieheni Hantulan tahdosta. Hän halusi lapsia vain siveellisellä tavalla, mieluiten avioliitossa, vähintään avoliitossa. Niinpä meille tuli kiire muuttaa yhteen, ja yhteenmuutto aiheutti jo itsellään kulmankohotuksia lähipiirissämme. En muista, että kukaan olisi onnitellut. Ei yhteenmuutosta, eikä sittemmin tulevasta lapsestakaan. Piipin tarina löytyy täältä: http://uusperheaapinen.blogspot.fi/search/label/yhteinen%20lapsi?m=0. Kuvaan siinä tarkemmin, millä tavoin yhteinen mullisti uusperheemme rooleja.

Nykyisin olemme jo tottuneita uusperheilijöitä, joten uuden yhteisen vauvan tulo ei enää hetkauta. Tosin en ole vieläkään saanut toivomiani onnitteluja. Jos Piipin kohdalla perheenlisäys oli liian aikaista, nyt se on liian MYÖHÄISTÄ. 

Lähipiirimme ja siitä vähän suuremmankin piirin (mukaan lukien exät ja niiden serkut ja kaimat) mielestä olemme liian vanhoja tähän touhuun. Kukaan ei uskalla sanoa sitä ääneen, mutta kukaan ei myöskään uskalla katsoa silmiin, kun puhun raskaudestani. Omasta mielestäni 42 vuotta ei ole ikä eikä mikään. Tietysti kantani on puolueellinen.

On päivänselvää, että UUSperheessä perheenlisäys aloitetaan myöhemmin kuin vanhaperheessä (ydinperheessä), ollaanhan jo toisella kierroksella ja ikääkin on kertynyt. Mielestäni uusperheellä on sama oikeus lisääntyä kuin ydinperheelläkin.

Tiedostan, että voisin jo olla mummo, vaikka ajatuskin siitä, että esikoiseni, täysikäinen Pauliina tässä pyöräyttäisi meille lapsenlapsen, pyörryttää. No, tiedettäisiin ainakin, minne vauvatavaran kierrättää.

On myös niitä, jotka ovat huolestuneita meidän kohdun ulkopuolella olevista lapsistamme. Tuo on tuttua jo Piipin raskaudesta, mutta en ole vieläkään tottunut siihen. Ai että eikö meidän lapsimäärä jo riitä? No ei näköjään, kun on taas maha pystyssä. Miksikö emme voi tyytyä siihen, mitä meillä jo on (=liian monta uusperheessä kärsivää avioerolasta)? Miksemme voi olla kiitollisia siitä edestä kuin rohmuta lisää?

En ole löytänyt näihin kysymyksiin sopivaa vastausta. Mielestäni kun jokainen lapsi on lahja, niin meille vanhemmille kuin sisaruksille ja MYÖS sukulaisillekin. 

Uusperhe-emona olen vahvistanut kanannahkaani samalla, kun perheemme on rakentanut ympärilleen omaa kanahäkkiään. Uusperhe saattaa elää ekat vuotensa akvaariossa, muiden uteilaina seuratessa tai arvostellessa tai jopa puuttuessa sen kulkuun, näin kävi esimerkiksi meille. Kesti hetken, ennen kuin huomasin, että meidän perhe toimii tavallaan, pelaa omilla säännöillään, eikä niistä päätä tai niihin puutu muut kuin ne, joilla on pääsylippu häkkiimme. Muut kommentit ja ihmettelyt on kylmästi suljettava sen ulkopuolelle. 

Lapsemme odottavat malttamattomana uutta tulokasta, varsinkin pikkutyttömme Piipi ja mieheni poika Taavi. Esikoiseni Pauliina ja mieheni tytär Tiivi ovat jo sen verran varttuneet, ettei vauvajutut niin kiinnosta. Ymmärrän sen. Silti uusperheemme fiilis on ennen kaikkea toiveikas!