Blogissani olen avautunut lähinnä uusperheemme alkuvaiheen episodeista. Alkuun kuuluu tyypillisesti vaalenpunainen vaihe, jota seuraa hankala rähinävaihe. Rähinävaiheesta selvinneenä uusperhe alkaa muovautua ja löytää lopulta tasapainonsa.
Uusperhetaipaleemme ei ole ollut ongelmaton. Minä olen auttamaton miellyttäjä-tyyppi ja samalla myös armoton mielensäpahoittaja, joten uusperhehaasteet ovat iskeytyneet arimpaan sisimpääni ja tarkoin varjelemaani kanaemon itsetuntoon. Samalla, kun uusperheemme kävi läpi omaa kriisirytästään, minä taistelin hankalaa identiteettiäkriisiä vastaan; olenko lintu vai kana. Ryvin itsesäälissä, piiskasin itseäni älyttömillä syytöksillä ja käväisin jopa masennuksen partaalla.
Uusperhetaipaleemme ei ole ollut ongelmaton. Minä olen auttamaton miellyttäjä-tyyppi ja samalla myös armoton mielensäpahoittaja, joten uusperhehaasteet ovat iskeytyneet arimpaan sisimpääni ja tarkoin varjelemaani kanaemon itsetuntoon. Samalla, kun uusperheemme kävi läpi omaa kriisirytästään, minä taistelin hankalaa identiteettiäkriisiä vastaan; olenko lintu vai kana. Ryvin itsesäälissä, piiskasin itseäni älyttömillä syytöksillä ja käväisin jopa masennuksen partaalla.
Miksi minä en onnistunut pitämään yllä uusperheemme onnellista illuusiota? Miksi epäonnistuin äitipuoleudessa? Miksi minä en ollutkaan tärkeä?
Rähinöitämme seurasi pitkä latenssivaihe. Pidimme etäisyyttä ja nuolimme kukin näppejämme tahollamme. Annoin itselleni luvan olla välittämättä. Tällainen epäreilu lupa oli myönnettävä, sillä muuten minusta olisi jäänyt jäljelle vain eloton sulkakasa. Nyt oli aika ottaa vastuu omasta terveydestäni ja luoda uutta, paksumpaa kanannahkaa.
Tilannetta selkeytti myös uuden perhekonseptin hyväksyminen. Siitä edestä, että me olimme uusperhe, me päätimme olla ydinperhe. Uusperhe maistuu sanana toisarvoiselta, lattealta, sekundalta. Uusperheen tilanteessa karkeasti sanottuna pikemminkin vanhasta elämästä on tehtävä sekundaa. Perheenjäsenten historiaa tulee kunnioitttaa, mutta ei kuitenkaan ylikorostaa. Vaikka ydinperhe oli ensin, se ei enää tule ykkösenä. Uusperhe eli uusi ydinperhe ei voi vaikuttaa menneessään taikka olla siitä kokonaisvastuussa, on keskityttävä katsomaan eteenpäin, vaikka ympäristö ei olisikaan siihen valmis.
Uuteen ydinperheeseen kuuluvat saman katon alla asuva perhe. Välillä siihen kuuluuvat myös ei-uusperheessä asuvat lapset, tai vaihtoehtoisesti perheen kokoonpano voi olla suurempi esim. vuoroviikottain. Perheen ulkopuolella tapahtuvat asiat eivät kuulu meille, eikä meidän muille. Lapsien, joilla on useampi koti, elämään toisessa kodissa on käytännössä vaikeampi vaikuttaa. Täytyy luottaa siihen, että toisessa kodissa osataan. Täytyy tehdä parhaansa (ja aina ei jaksa sitäkään), kun lapsi on meillä ja olla välittämättä toisen kodin säännöistä ja tavoista. Meillä meidän tavalla.
Näiden asioiden ymmärtäminen ja ennen kaikkea hyväksyminen helpottivat omaa uusperhe-elämääni merkittävästi. Olen löysännyt kierroksia, uskallan käyttää sanaa "EI" silläkin uhalla, että olen koko suvun mielestä natsi.
En myöskään enää pelkää, miten mieheni reagoi, kun silloin tällöin saan itku-potku-natsi-raivarin. Niitähän sattuu. Tiettyyn aikaan kuukaudesta vähän enemmän ja nyt toista yhteistä lasta odottaessani aina kasvamissa määrin.
Olen sysännyt miehelleni vastuuta hänen lastensa Tiivin ja Taavin menoista ja tuloista sopimiseen. Askeljärjestys on se, että me sovimme asioista ensin keskenämme, sitten niistä sovitaan joko Tiivitaavin tai heidän äitinsä kanssa. Aikaisemmin pelimerkit saattoivat olla toisinpäin. Tästä lisää aiemmassa kirjoituksessani http://uusperheaapinen.blogspot.fi/search/label/Webbikalenteri%20uusperheess%C3%A4?m=0
Nykyisin perheessämme vallitsee tasapaino. Asiat eivät ole niin kuin unelmoin - että oltais yhtä suurta rakastavaa perhettä ja että olisin maailman ymmärtäväisin ja rakastettu äitipuoli. Vaikka tie tänne on ollut pettymyksiä täynnä, on perheemme kokenut ihaniakin aikoja, muistorikkaita tapahtumia ja niiden sekä konfliktien saattamana me olemme nyt perhe. Ei ihan tavanomainen perhe, mutta kuitenkin toimiva perhe. Perheemme dynamiikka koostuu hyvin läheisistä suhteista, semi-läheisistä suhteista ja etäisistä suhteista, riippuu kenestä puhutaan. Niinkin voi olla, ja niinkin on ihan hyvä.
Se, että tähän vaiheeseen on päästy, tarkoittaa, että muuttumisprosessi on tapahtunut meissä jokaisessa. Alla pieni yhteenveto uusperheen myöhäisvaiheen rooleista.
Minä, Kirjava Kana, en enää ota kierroksia siitä, että bonuslapselleni ei tekemäni pöperöt maistu, enkä kanna huonoa omaa tuntoa siitä, etten kampaajaltani ehdi kyyditä harrastuksiin. En, vaikkei kampaajaa olisikaan. En soittele bonuslapsille ja väkisin väännä juttua vain siksi, koska olen saanut päähäni, että näin pitää tehdä. Soitan, kun on asiaa. En myöskään jaksa kantaa huolta aikuisesta esikoisestani Pauliinasta ja siitä, että puolisoni lasten tulisi kutsua häntä sisareksi. Vielä joskus karsastin nimitystä "puolisisko" tai "isän uuden vaimon kersa". Ei Pauliina itsekään välitä.
Mieheni, Hantula, on luopunut monesta iskostuneesta vanhan perheen käytännöstä (kuten, että vessapaperi rulla pitää ripustaa siten, että paperi vedetään rullan edestä eikä takaa!! Ja että omena syödään loppuun ennen roskiin laittamista) ja pitää tiukasti kiinni perheemme rajoista. Tärkein muutos oli se, että me päätämme ensin, vasta sitten neuvottelemme muiden kanssa.
Tässä kirjoituksessa lisää uusperheiden kulttuurieroista: http://uusperheaapinen.blogspot.fi/search/label/Perhekulttuurien%20erot?m=0
Ja kirjoitus tyypillisistä asioista, joista uusperheessä väännetään, ennen kuin sävelet on selvät: http://uusperheaapinen.blogspot.fi/2015/03/uusperheen-catch-22.html?m=1
Täysikäinen tyttäreni Pauliina on lentänyt pesästämme. Hän pitää aivaan liian vähän yhteyttä minuun ja vielä vähemmän mieheeni tai saati sitten mieheni lapsiin. Se harmittaa toki, mutta luultavasti kysymyksessä on enemmänkin ikä kuin uusperhe. Poikaystävänä on nyt laskujeni mukaan menossa Söde numero 4. Emme tietenkään tiedä tasan tarkkaan, onko Södejä ollut enemmänkin. Hyvä ainakin, että päästiin eroon numero kolmosesta. Mutta minunkin on aika päästää irti.
Mieheni tytär Tiivi alkaa olla murrosikänsä pahimman vaiheen taltuttanut. En tiedä, onko takana ikä vai uusperheen vaiheet (veikkaan ensimmäistä), mutta Tiiviäkin näkyy entistä harvemmin. Aikaisemmin olimme Tiivin kanssa melkoiset tappelupukarit, nykyisin lähinnä hyvän päivän tuttavat. Olisin tietenkin toivonut läheisempää suhdetta, mutta näinkin on ihan hyvä. Tiivilläkin on kuulemma erittäin rakas poikaystävä, Sulo 1. Ei ilmeisesti näe äitiänkään usein.
Mieheni poika Taavi, on meillä aika paljon. Hänellä on kotimme lähellä muutama kaveri ja se motivoi täällä oleskeluun. Taavi valittaa edelleen ruoastani, mutta olemme ratkaisseet asian niin, että laadimme yhdessä viikottaisen ruokalistan ja Taaville ostetaan kauppareissulla myös omia välipaloja, ihan kompromissisyistä. Välillä Taavin kanssa tulee eripuraa, mutta sen selvittelyyn ei enää tarvita koko sukua. En ole Taaville äiti, mutta jonkinlainen vanhempi kyllä. Olisin tietenkin toivonut edelleen kiinteämpää suhdetta, mutta nykyinen suhteemme toimii hyvin.
Ruokasodastamme voit lukea lisää täältä: http://uusperheaapinen.blogspot.fi/2015/03/aiti-tekee-parempaa-ruokaa-ku-sa.html?m=1
Yhteinen tyttömme Piipi kasvaa ja kehittyy niin, että kolisee. Piipi on ainoa, joka kutsuu kaikkia sisaruksia ihan oikeiksi siskoiksi ja veljekseen, hänen maailmassa ei ole puolikkaita. Taavi ja Piipi tappelevst välillä, mutta en ota siitä pulttia kuten aikoinaan Pauliinaan kohdistuneesta sisarpuolten purnauksesta. Kaikki lapset tappelevat joskus, uusperhe tai ydinperhe.
Maha-asukki Paapi (joka mitä ilmeisimmin on poika!!!) on etenkin Piipin ja Taavin kovasti odottama. Mietimme yhdessä nimiä, vaatteita ja leluja. Nautin kovasti näistä yhteisistä hetkistä.
Muita perheeseemme ei kuulu. Kaikki muu on tarkasti sen ulkopuolella. Jopa Karva, Tiivin ja Taavin koira, joka oli meillä ennen vuoroviikottain, kuuluu nykyisin vain Tiivin, Taavin, Tuijan ja kutsutaanpa uusinta miesystävää vaikka Terhoksi - niin siis Terhon perheeseen. Luojan kiitos, vaikka karvaturreista muuten tykkäänkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti