Miten ottaa elämä haltuun?

Parisen vuotta sitten listasin avainkysymykset, jolla testasin, onko elämäni hallussa. Huvikseni tein testin nyt uudelleen: http://uusperheaapinen.blogspot.fi/search/label/El%C3%A4m%C3%A4%20hallussa%20testi

Sain 14 pistettä! Elämä on kohtalaisesti hallussa. Muuten ehkä asiat alkaa olla mallillaan, mutta tuo liikunnan harrastaminen ei tällä hetkellä luonnistu.

Liikunta ja ulkoilu todistetusti vaikuttavat hyvinvointiin niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Jo pienikin määrä ulkoilmaa päivässä tutkitusti ehkäisee masentumista.

Jos ei hikiliikunta onnistu, ja monelle uusperheeläiselle se on haaste, kun lapsia on monta ja kaikilla eri aikataulut, niin kävely ainakin. Otanpa itselleni uuden vuoden tavoitteeksi kävellä vähintään 40min kolmesti viikossa. Se on jo alku, ja auttaa jaksamaan:

http://magneettimedia.com/kavely-on-parasta-laaketta-mielenterveydelle-6-syyta/

Muita niksejä elämänhallintaan (kantapään kautta opittuja):

1.     Talous haltuun.

Seuranta: Merkitse rahavirtasi, eli tulot ja menot muistiin yhden kuukauden ajan. Lajittele kulut sitten esim. asuminen (lyhennys/vuokra, sähköt, vesi, puhtaanapito, muu?), lapset (päiväkoti, vaatteet, matkat etäkotiin jne. vuodessa jaetaan kahdellatoista), harrastukset (vuosimaksu jaetaan kahdellatoista), auto (lyhennys, bensa, ylläpito vuodessa jaetaan kahdellatoista), ruoka-ja päivittäistavarat, terveys, muut

Kuukausibudjetti: Tee seurantakuukauden perusteella budjetti tuloista ja menoista. Jos pystyt, lisää budjettiin kohta säästöön. Seuraa budjettia todellisiin tuloihin ja menoihin n. 3kk ajan. Tee tarvittavat muutokset.
Tiesitkö, että sosiaali on laskenut, että nelihenkisen perheen kuukausikustannukset ovat n. 1400euroa (sis. ruoka, auto, lapset, harrastukset ja muut, ei sisällä vuokraa/lyhennystä).

Käteiskassa ruoka-ja päivittäistavaroille: Nelihenkisen perheen kustannukset näiltä olin on arvioitu olevan n. 600-700e/kk. Mutta nelihenkinen perhe pärjää huomattavasti vähemmälläkin. Ostamalla esim. Lidlistä, seuraamalla alennuksia, ostamalla ruoat suurissa erissä ja suunnitelmallisella toiminnalla onnistuu 300-400e.
Ruokia varten kannattaa olla käteiskassa, jossa jokaiselle viikolle on osoitettu esim. 100e. Viikko-ostokset kannattaa suunnitella siten, että tuo 100e riittää. Lidlissä minulle on riittänyt 70e oikein hyvin, sis. vaipat. Tietysti lapsemme ovat pieniä, joten syövät vähemmän kuin teini.

Useampi tili: Jos rahat tuntuvat hupenevan tililtä hallitsemattomasti, kannattaa avata muutama ylimääräinen tili, esim. toistuville laskuille ihan oma. Laskut pyörimään automaattimaksuina (e-laskut) ja tilille siirretään kuukausittain budjetin määräämä summa. Sen jälkeen laskut eivät enää aiheuta vatsanpolttoja.
Juokseville kuluille (polttoaine, kampaaja jne) oma käyttötili ja siihen kortti. Säästötili erikseen. Lisäksi ”harvemmin tarvitut” kulut (kuten lääkäri yms) omalle tililleen. Sinne pitäisi kuukaudessa myös lisätä pieni ”hätävara”. Tälle tilille saattaa vahingossa kertyä jopa ylimääräistäkin, kun sitä ei tule käytettyä vahingossa. Tilille ei tietenkään ole erillistä korttia.
Jos luottokortit ovat ongelma, ne kannattaa sulkea.
Meillä on ollut myös erillinen tili remonttia varten. Ja matkoja varten.

2.     Ruokalista. Ruoan pyrin suunnittelemaan vähintään koko viikolle. Tammikuussa innostuin ja suunnittelin koko kuukaudelle. Viikkolistat kannattaa säästää, sillä niitä voi käyttää sellaisenaan tuonnempana. Jos niihin vielä liittää ostoslistan, voi pakettia hyödyntää niinä aikoina, kun suunnittelu ei luonnistu. Kun iskee mielikuvituspula, hyödynnä marttojen reseptejä: https://www.martat.fi/reseptit/. Jos painonhallinta kiinnostaa, marttojen reseptit ovat siihenkin hyviä, sillä niissä on mukana reseptien ravintosisältö.

3.     Pakasteannokset. Aina ei keittiöpuuhat innosta. Ruokalistassani onkin ns ”rokulipäiviä”, jolloin syömme jätteitä. Pidämme Hantulan kanssa sunnuntaisin keittiökerhoa, jolloin teemme muutamaa eri ruokalajia pakastettavaksi. Tämä ei tietenkään toteudu joka sunnuntai, mutta tarvittaessa. Viikollakin saattaa ruokaa jäädä yli, joka sitten pakastetaan annoksina. Kontaktimuovi on erinomainen merkkilappu. Hommaa vaan hyvä permanent-tussi.
Teen jopa aamusmoothie-pakastepusseja. Leikkaan omenaa, kiiwiä, awokadoa, appelsiinia, mangoa ja pussitan ne mini-grip pusseihin (ne ovat uusiokäyttöisiä). Aamulla on helppo heittää pussi mixeriin yhdessä soyajogurtin ja chia-siementen kera.

4.     Viikon asukokonaisuudet henkareihin. Tätä olen lasten kohdalla harrastanut paljon varsinkin vuoroviikkoina. Valitsemme arkipäiville viisi vaatekertaa ja ripustamme ne henkareihin pikkuhousuineen, sukkineen päivineen. Päälle lappu, jossa on viikonpäivän nimi. Tämä ehkäisee aamustressiä, jota sitäkin on liikkeellä.

5.     Aamupala illalla valmiiksi. Katso kohta 3. Smoothie –pakasteet ovat ihan huippu. Lapsille teen välillä ”lentokonetarjottimet” valmiiksi jääkaappiin. Aamu-unisena vaan vedän ne sieltä pöytään, mikron kautta.

6.     Jääkaappi järjestykseen. Tiedä, mitä sinulla on jääkaapissa ja hyödynnä kaikki sisältö. Usein jääkaapin pimentoihin jää hyvää tavaraa pilaantumaan. Minulla on kasvislaatikko, hedelmä hylly, syö heti –hylly (kohta pilaantuvat), maitotuotehylly, voileivän päällishylly, liha-ja kanamuna hylly, säilykehylly. Jääkapista löytyy myös spesiaalipaikka Taaville, jossa lukee Taavi! Taavi ottaa kaapista itse välipalaa ja ruokaa, mutta vain tältä hyllyltä. Silloin mahaan ei mene turhia herkkuja tai nakkikastikkeeksi suunniteltua nakkipakettia.

7.     Laputa laatikot. Kun tavara tuntuu jatkuvasti löytyvän väärästä paikasta tai sitä ei löydy ollenkaan, ei syynä välttämättä ole ilkivalta tai laiskuus, mutta epätietous. Kahden kodin välillä kulkevat eivät voi millään muistaa, mikä kuuluu minnekin. Itse olen laputtanut keittiön laatikot, eteisen korit (jokaisella perheenjäsenellä on oma kori ja oma naulakkopaikka), lelulaatikot, vessan hyllyt. Kuulostaa hullulta, mutta toimii. Toimii itseasiassa jo 2-vuotiaalle, kun laput jaksaa myös kuvittaa.
Toden totta meillä on myös neljä pyykkikoria: Valkoiset, Värikkäät, Mustat, Lakanat/pyyhkeet. Lapset riisuvat itsensä suihkuun mennessä korien edessä ja oikean korin löytäminenkin on kiva leikki. Kun pesen värikkäät hyödynnän värinkerääjiä, en toden totta lajittele tuota laatikkoa vaan se pestään joka ilta.

8.     Käytä yhteistä nettikalenteria. Asenna se puhelimeen, ja käytä muistutuksia. Minä en uskonut teknologian ihmeisiin, kunnes meitä alkoi olla niin monta monessa paikassa, että perheelle luotiin yhteinen google-kalenteri. Se muistuttaa Taavin luistimista niin minua, miestäni, Taavin äitiä kuin Taavia itseäänkin. Puhelimissa on se hyvä puoli, että niissä voi olla monta kalenteria yhtä aikaa. Minulla ja Hantulla on toki myös kahdenkeskeinen kalenteri, emme me sentään jaa tietoa romanttisista illallisista exiemme kanssa.

9.     Herkku-ja hemmottelupäivä. Kun nämäkin ihanuudet suunnittelee, ne tapahtuu oikeasti ja hallitusti. Kun minulla ei ole karkkipäivää, ahmin suklaalevyn lähes päivittäin. Mutta kun tiedän, että lauantaina minulla on LUPA, jaksan odottaa, enkä lauantaina koe huonoa omaa tuntoa herkuttelustani. Kokeile!

10.  Aikaisin nukkumaan. Uusperheessä oma aika on kortilla. Olen niin kauhea natsimutsi, että pakotan pesueen petiin aikaisin. Näin ollen eivät omat iltanikaan veny liian myöhäisiksi. Yleensä menen itsekin aikaisin nukkumaan, mutta pari kertaa viikossa sallin itselleni myöhäiselokuvan. Ja nykyisin teen senkin hyvällä omalla tunnolla, kun ennen puolet leffasta meni pilalle ruoskiessani itseäni ”pitäis mennä jo nukkumaan, mut kun tää leffa on vaan niin hyvä”.

Luuletko, että olen joku superihminen?

No en tod.

Minäkin repsahdan. Mutta sitten kun alkaa kaduttaa, niin onpa systeemi, johon äkkiä päästä käsiksi. Ja kun näitä kymmentä kohtaa toteutan, voin oikeesti TOSI hyvin!

Lisäksi pitäis yrittää suunnitella liikunnalle aikaa  ja laittaa aamulla vesikannu tiskipöydälle ja tyhjentää se kahdesti päivän aikana. Ei kukkia kastelemalla, mutta juomalla.

Tästä vuodeta tulee hyvä!

Uusperheen epeli - Mielenterveysongelmat uusperheessä osa III

Kaikkensa antanut

Olen antanut niin paljon.

Mutta jos kysyt puolisoni lapsilta, en varmaankaan ole antanut juuri mitään.

Kun tapasin mieheni lapset, päätin, että hänen lapsistaan tulisi myös minun lapsiani.

Omasta mielestäni olen satsannut heihin aikaa, ajatuksia, resursseja ja voimavarojani. Olen ajatellut heitä enemmän kuin he osaavat edes arvata. Ottanut huomioon silläkin tavalla, että se on vaatinut panostusta ja jopa uhrauksia. Olen yrittänyt ymmärtää heitä ja miettiä oikeita tapoja kohdata heidät, vastata heille ja kasvattaa heitä.

Alkuun sovelsin taktiikkaa, jossa pidin sylini avoimena ja itseni saatavilla, ja annoin lasten itse tulla luokseni. Jälkiviisaan totean, että olisin voinut ottaa heitä enemmän syliin, halata vaikka väkisin. Silloin ehkä emme olisi jääneet näin etäisiksi.

Turha kuitenkin jossitella, sillä luulin alkuvaiheessa toimivani oikein. Tyypillisenä suomalaisena naisena en halunnut tuputtaa itseäni tai astua biologisten vanhempien varpaille.

Välittämiseni oli hiljaista, lähes näkymätöntä, mutta äärimmäisen työlästä. Huomasin pian ajattelevani puolisoni lapsia tilanteissa, joissa se ei edes ollut tarpeellista. Toivoin omilta vanhemmiltani lapsipuolieni vahvempaa huomioon ottoa. Mietin jokaista hankintaa omille lapsille tehdessäni, olinko oikeudenmukainen puolisoni lapsia kohtaan. Tein reiluudesta oikein taidetta.

Tarpeemme eivät kohdanneet. Lapsipuoleni olisivat tarvinneet rahaa, autokyytiä ja lupaa laskettelureissuun. Vastaus EI oli laiton, ja jos sitä ei herunut meiltä, se haettiin äidiltä, ja jos äiti ei suostunut, niin vähintään mummo lupautui. Minusta tuntui, että ylitseni käveltiin ja näytettiin pitkää sormea päälle. En voinut millään tapaa vaikuttaa asiaan.

Minä tarjosin ja annoin asioita, jotka eivät merkinneet mitään (tai hyvin vähän) lapsipuolilleni. Luulin, että he kaipaisivat rakkautta ja sääntöjä, oikeudenmukaisuutta ja perhettä.

Olin väärässä. Lapset kaipasivat isäänsä.

Me muut olimme vähän niin kuin extra kiva isän lisäksi. Meillä oli spesiaalipaikkamme, mutta meitä ei kaivattu erikseen. Laatuaikana me olimme jopa extra haitta, suoraan suomeksi sanottuna tiellä.

Kun tällaisessa epäsuhteessa elää hetkisen ja vielä tovin, mieli alkaa repeillä. Ensin tulee suru ja epäonnistumisen tunne, sitten vitutus. Sitten taas suru ja epäonnistuminen. Arvottomuus. Ulkopuolisuus. Ja syvä syvä pettymys. Tätäkö se nyt sitten onkin?

Uusperheen epeli

Kerroin jo aiemmin mielenterveyshaasteistani. Eroni aikoihin sain diagnoosiksi epäävakaa personaallisuushäiriö, eli epeli. Jos ennen eroani seisoin maassa kahden jalan varassa ja käyttäydyin kuin kuuliainen kansalainen (jopa vähän tylsänpuoleinen), eron jälkeen kuoriuduin munastani niin että sulat pöllysivät. En oikein tiennyt, mikä olin. Välillä niin varma, että olin täydellinen, kaunis, herttainen ja älykäs – ja mieheni vähäjärkinen minut jättäessään(?) Kun taas seuraavana sekuntina olin ruma, läski, tyhmä ja vielä paska – ja minä ansaitsin tulla jätetyksi. Joisin ja laihduttaisin itseni hengiltä, minulla ei ollut arvoa eikä aihetta elää.

En luottanut mihinkään enkä kehenkään- varsinkaan minuun ei voinut luottaa. Käyttäydyin törpösti, kun tilanne sitä vaati välittämättä nolasinko itseni, naapurini tai parhaan ystäväni, puhumattakaan ex-miehestäni – ja valitettavasti myös tyttärestäni. Halusin tehdä ex-mieheni elämästä helvettiä, ja luulin saavani hänet sillä tavoin takaisin. En ollut mitään ilman häntä. Piste.

Terapiassa tajusin, että olin ollut niin pitkään ja nuoresta asti Herra (e)Xän kanssa ollessani, kietonut oman identiteettini hänen egonsa ja saavutusten ympärille. Kun puhuimme kodista, työstä ja menestyksestä, keskityin kerskailemaan mieheni mitaleilla ja titteleillä. Minä sen sijaan olin tärkeän miehen vaimo. Johtajan vaimo. Meillä oli myös kaikkea, mitä johtajan perhe tarvitsi. Ennen kaikkea korkea sosiaalinen status.

Tietenkin hieman kärjistän asiaa, mutta pointtini on, että olin mitä mieheni olin. Enkä huomannut, että pikkuhiljaa oma persoonani alkoi hävitä ja häilyä. Eroaikainen terapeuttini jopa uskalsi väittää, että olin elänyt narsistin kanssa, mutta eikös narsismikin ole nykyisin muotisana. Vaikea sanoa, mutta miehelläni oli oma persoonansa, hän ei nähnyt itseään kauttani. Minulla ei itse asiassa ollut mitään tekemistä hänen egonsa kanssa. Minä en ollut sen alku enkä jatke, en myöskään tärkeä, en ylpeydenaihe, en oikeastaan ollut hänelle oikein mikään. Muistan kyllä hänen ylimielisen hymynsä, kun en jossain asiassa ollut yhtä terävä kuin hän.

Tällä särkyneellä minäkuvalla lähdin sitten nokittavaksi uusille apajille. Jos olisin tiennyt, kuka olen, eli kirjava kana, hieman hullu mutta kiltti, lentokyvytön läski lintu, mutta mukava ja leppoisa – ainakin kolmena viikkona kuukaudessa, niin olisin ehkä kestänyt nokittelun uusperheessä. Mutta koska pohjimmiltani haen hyväksyntää ja rakkautta, ei uusperhe ole siihen kaikista vakain paikka.

Alla oleva lista havainnollistaa, miten eri tavoin olen kokenut äidin ja äitipuolen roolini - ymmärrät, että tämä epäreilu asetelma ei ole epävakaalle kovin edullinen ;)

Uusperheessä on hyväksyttävä, että kaikki eivät pidä sinusta. Et ole kaikille rakas, tärkeä tai edes olemassa. Olet omassa elämässäsi (tältä osin) sivuroolissa, olet todellakin vain puolikas.

Se ei ole huono asia, mutta jos jatkuvasti toivot ja haet pääosan paikkaa, tulet luultavasti pettymään. Ja väsymään.

Itse masennuin.

Väsyin ja ahdistuin jatkuvaan yrittämiseen, miellyttämiseen ja joustamiseen. Koin suurta epätoivoa, kun tunteisiini ei vastattu. 

Aluksi näin ”vian” ympäristössäni, en itsessäni. Mielestäni mieheni lapset olivat äärimmäisen huonosti kasvatettuja, kiittämättömiä moukkia. Minä puolestani, olin maailman avoimin, lämpimin ja ymmärtäväisin äitipuoli. Kyllä, sylini oli avoin, mutta en osannut viestiä sitä lapsipuolilleni. Odotin heidän ymmärtävän, lukevan rivien välistä, juoksevan avoimeen syliini ja ottamaan rakkauteni vastaan ilman, että he tiesivät sen olevan tarjolla.

Hölmökin tietää, ettei tämä kombinaatio ollut toimiva.

Siksi minusta tuli entistäkin epelimpi. Oikein riuduin itsesäälissä ja itseruoskinnassa. Olin paska ja epäonnistunut, mutta samalla uhri ja kaltoin kohdeltu. Täysin arvoton. Halusin kuolla.

Jos painii mielenterveysongelmien kanssa jo valmiiksi, liitto uusperheessä ei tilannetta luultavasti paranna. Päinvastoin, haastavat ihmissuhteet repivät vanhat haavat auki, vähän uudella tavalla.

Uusperhe kasvattaa

Olen kuitenkin pohtinut asiaa siltä kannalta, että uusperhe-elämä on myös hyvin avartaa ja kasvattavaa. Se pakottaa äitipuolenkin tekemään töitä itsensä kanssa. Jossain välissä se oma rooli on löydettävä ja hyväksyttävä, ja elettävä sen mukaisesti. Ilman uusperhettä en olisi minäkään parantunut.

Tässäpä 6 tärkeää neuvoa, jotka allekirjoittanut on pannut muistiin vuosien varrella:

1.     Ole oma itsesi heti alusta pitäen. Jos et oikein itsekään tiedä, kuka tai mikä olet, ennakoivasta neuvolasta tai terapiasta ei ole haittaa. Uusperhe jos joku pakottaa löytämään itsesi. On toki vaikea paljastaa omat pahatkin puolensa uusille ihmisille, mutta se on huomattavasti helpompaa kuin niiden peittäminen. Epätäydellisyys on tie sydämeen.

2.     Avaudu puolison lapsille. Älä arkaile kertoa omista haasteistasi, sillä haavoittuvainen on helpompi kohdata kuin kova. Saat toisen tuntemaan itsensä tärkeäksi, kun pyydät apua.

3.     Ota oma tilasi jo ensimmäisenä päivänä. Et muuten saa tonttiasi takaisin, jos kerran sen annat vallata. Jos et aio jatkossa kyydittää lapsipuoliasi joka harrastukseen, älä tee sitä ensi alkuunkaan. On helpompi mennä näkkäristä täytekakkuun kuin toisin päin.

4.     Vaali itseäsi. Onnellisilla vanhemmilla on onnelliset lapset – ei ole mikään klisee. Se happinaamari ensin itselle, sitten muille. Tämän minä unohdin.

5.     Hyväksy, ettei kaikki välitä sinusta. Tämä on helppo hyväksyä työpaikalla ja nettikirppiksellä. Aina jollain on jotain törkeää kommentoitavaa. Et sinäkään välitä heistä. Mutta on eri asia, kun niin toivoisit olevasi jollekin (lue puolison lapelle) tärkeä ja kun et ole. Mutta tärkeintä on, että olet puolisollesi (ja mahdollisille omille lapsillesi) tärkeä. Kaikkien ei tarvitse välittää sinusta, eikä sinunkaan koko sielullasi heistä. Riittää, kun ei kohtele huonosti.

6.     Valitse taistelusi. Joidenkin asioiden on vaan annettava mennä yhdestä korvasta sisään, toisesta ulos. Uusperheessä on jo kokonsa ja (sitäkin enemmän) dynamiikkansa vuoksi paljon konflikteja. Kaikkeen ei voi puuttua, muuten ollaan pohjattomassa suossa. Välillä korvatulpat ja silmäsuojat olisivat ihan hyvä juttu.

Näillä mietteillä tänään

So long!