Kuinka monta vappupalloa saisi olla?

Suomalaiselle perheelle vappu on perhejuhla ja itsestäänselvyys. 
Aatto vietetään rattoisasti ystäväperheen seurassa, kilistetään lasi kuplivaa ja kikatetaan. Vappupäivän ohjelmaan kuuluu vapputori. Ainoa kysymysmerkki on sää.  (Yleensä ei sekään, koska vappuna aina sataa).

Uusperheessä pyhät eivät mene yhtä selvän (tai humalaisen) kaavan mukaan.

Ensinnäkin on otettava huomioon exä ja exän tahtotila. Haluaako ottaa lapset vai onko itse baarissa?
Meidän tapauksessa exä on matkoilla, lue Pauliinan isä.
Puolison exä ei halua lapsia vappuna, on venekerhon juhlat.

Lapsia on myös kuunneltava (mitä henkilökohtaisesti pidän tärkeämpänä kuin edellistä kohtaa, tosiasiassa järjestys on kuitenkin tämä).

”Mä haluun mennä isin kans vapputorille, kun isi aina ostaa suurimman pallon” 

Päästään palloihin.
Olen pannut merkille, että pallon koko korreloi omantunnon kanssa. Mitä enemmän omatunto kolkuttaa, sitä suurempi pallo. 

Pikkutytöstä asti Pauliina on rakastanut isäänsä, koska isä osti hänelle vappupallon. Pallotraditio oli heidän juttu.
Eromme aikoihin pallojen koko (tai määrä) kasvoi huomattavasti.
Edelleen, usko tai älä, Pauliina käy isänsä kanssa valitsemassa vappupallon. Jos isä ei ole paikalla, meille tulee vappupallolähetys. Kyllä.
Tänä vuonna Pauliina sai ilmeisesti pallorahat tillleen, kun ei ole vielä näkynyt palloja.

Tiivi ja Taavi saavat kukin pallonsa Tuijalta n. kaksi viikkoa ennen vappua. Vappuaaton lähestyessä palloista on heliumi kadonnut, joten he saavat uudet pallot. Vanhoja ei hävitetä, vaan ne roikkuvat puolivälissä huonetta.

Vappuun kuuluu myös heliumittomat koristepallot, tikkujen päässä olevat kestopallot ja muotopallot, joihin on helvatun vaikea saada puhallettua ilmaa.
Meillä myös kunnioitaan Hantuloiden vapputoriperinnettä. Vapputori on sitä varten, että sieltä hankitaan vappupallot.

Viimevuonna laskin, että meillä on yhteensä kaksikymmentäkaksi palloa, mukaan lukien Karvan ja Piipin pienemmät pallot.

Tästä pallomerestä minä mieluiten  valitsisin lähimmän exitin (tai baariin viittovan kyltin... edelleen parempi jos se baari on ulkomailla, mutta ei venekerhon kaudenavajaisissa).

Me vietämme vappua kuten kuka tahansa perhe, tosin ilman niitä ystäviä. Me olemme perheenä pikkuisen hankala kombinaatio, kun on neljä lasta isolla ikäjakaumalla. Lisäksi kuolaava koira. Kuka meitä haluaa kotiinsa?

Tänään meille tulee kuitenkin ystäväni Olkapää. Viime viikolla hän erosi miesystävästään ja lapsia ei ole. Meidän omia saa ilomielin lainata, varsinkin vappuna. Olkapää nimittäin lupasi, että hän vapauttaisi minut ja Hantulan pienelle vappukävelylle (läheiseen pubiin, sekin jotain).

Pienen pistoksen tunnen sydämessäni. Niin lasten kuin ystäväni puolesta.

Hantula heitti tähän erinomaisen ehdotuksen;

”Hankitaan niille huomenna jättipallot!”

 

Kuka kuuluu Taavin perheeseen?

Olimme muutama viikko sitten menossa 40-vuotissynttäreille.
Kiireessä pyysin Taavia googlettamaan onnittelukorttiin ruusuaiheisen onnittelurunon. Ja lisäämään siihen sitten perheenjäsentemme nimet.

Kun sain pakattua autoon lapset, itseni ja Hantulan, sekä pullon kuohuvaa ja kukkapuskan (se vei huomattavasti enemmän tilaa kuin Stockmannin lahjakortti), Taavi ojensi minulle takapenkiltä kirjoittamansa onnittelukortin.

Taavi oli tehnnyt googletustyön huolella, koska kortissa luki

Kun nuoruuden aika on rusuinen (= ruusuinen)
ja riemuinen sen joka puoli,
ota tiestäsi vaari ja suunnastta sen, (=suunnasta)
älä kaikista ruusuista huoli!

www.positiivarit.fi

En edes  jäänyt ihmettelemään ruusuaiheisen runon soveltuvuutta 40-vuotiskorttiin. Silmiini pisti eräs toinen yksityiskohta.

Runon alla luki.

t. Taavi, Tiivi, Piipi ja Hantula         (tai heidän oikeat nimensä)

Minun ja  Pauliinan nimet puuttuivat.
Kun kysäisin asiaa Taavilta, hän perusteli puutteellisen nimikirjon seuraavasti:

”Sä sanoit, et mun piti kirjottaa perheenjäsenten nimet"  ja jatkoi; "aah, tarkotat sä, että ois pitäny kirjottaa äiti siihen kans?”

Hienovaraisesti vihjasin, että olikohan Taavi ehkä vahingossa unohtanut kortista Pauliinan ja Kirjavan Kanan.

”Aah, ai sä tarkotit niinku isän perhettä... Mut mä jätin sen kynän kotiin.”

Niinpä paras ystäväni, eli Pauliinan sylikummi, nimeltä Olkapää sai 40-vuotislahjaksi pullon, kukan ja lahjakortin Piipiltä, Tiiviltä ja Taavilta sekä Hantulalta. Minulta hän sai lämmintä kättä.

Loukkasiko minua se, että Taavi jätti nimeni pois kortista?
Rehellisesti sanottuna ei. Ei Taavi tehnyt sitä tahallaan. Me olemme uusperheenä aika nuori, emmekä ole selkeästi  määritelleet, kuka on kenenkin perhettä. Tein vain oletuksen, että minäkin olin Taavin perhettä. 

Loukkasiko minua se, että Taavi jätti Pauliinan nimen pois kortista?
Rehellisesti sanottuna kyllä loukkasi. Ei Taavi tehnyt sitä tahallaan.
Mutta kun kyseessä on lapseni, rakkaani, Pauliina, en voi sille mitään, että äidilliset loukkaantumisen tunteet mustuttavat mieleni.
Pauliina tuskin itse olisi edes kohauttanut kulmiaan asialle.

Jokainen määrittää perheenjäsenensä itse, niin kirjoittaa myös Ylen Olotila.
Uusperheessä on vain erityisen tärkeää keskustella määritteistä perheenjäsenten kesken.

Taavi, sinä kuulut minun perheeseeni.

(Täytyypä sanoa se ääneen.)

Reissuvihko vai reissuviha?

R E I S S U - vihko 

eli

Rasittava Epä-Inhimillinen Syyllistävä Soimaava Urpo –vihko 

vai
Rauhaa Edistävä Informatiivinen Sulava Systeemi, Upea?

Meillä on nähty reissuvihon molemmat kasvot.

Siinä vaiheessa, kun Tuija työsti avioeroaan, Hantulasta siis hieman jälkikädessä (tarkalleen sanoen silloin, kun Tuijalle tuli tieto tulevasta vauvasta ja yhteenmuutostamme), alkoi tapahtua asioita.

Olen varman kertonutkin eräästä Charles Walter-episodista.
Charles Walter -episodin aikoihin puhevälimme olivat niin kehnossa kunnossa, että ainoa järkevä keskustelukanava oli Rasittava Epä-Inhimillinen Syyllistä Soimaava Urpo-vihko, vaikka ei sekään ollut kovin hyvä vaihtoehto, ei edes tyydyttävä. 

Elettiin aikaa ennen ”YV ja webbikalenteri" –kautta, joten meillä ei ollut käytössämme muita systeemaattisia työkaluja asioista sopiaksemme.

Reissuvihon ensimmäisellä sivulla on tulostettuna numeroitu lista asioita, joita reissuvihon sivuilla tuli kommentoida.
Jokainen sivu alkaa päivämäärällä. Nykyisin se on vuoroviikon viimeinen arkipäivä, kun lapset ovat talossa. Tuohon aikaan Tiivitaavin vierailut olivat harvinaista herkkua, joten päiväykseksi kirjattiin heidän lähtöpäivänsä.

Reissuvihon alkuperäinen ja virallinen tarkoitus oli kuvata Tiivitaavin käyntejä meillä, niin että Tuija

pääsi perille, mitä lasten vierailun aikana oli tehty ja sanottu. Koin tämän kapistuksen Tuijan kontrolloivan käden superjatkeena ja erittäin työläänä turhakkeena.

Kirjaa sai aluksi kirjoittaa vain Hantula itse, mutta sitten keksimme näppäillä löpinät sähköisesti ja lopuksi liimasimme tulostetun (ja Hantulan allekirjoitetulla varustetun) version kirjaan Tuijaa varten. Minusta tuli virallinen salakirjuri.

No, tämä oli vasta alkua. En tiennyt kuinka huomattavasti paljon veemäiseksi tuo kädenjatke saattoi vielä kääntyä.

Tuija antoi (ääneen) olettaa, ettei minulla ollut oikeuksia edes lukea reissuvihkoa.
(Mielessään) hän toki oletti ja tiesi, että reissuvihon ainoat sanasodan kävijät olimme me kaksi, eikä Hantula ja hän. 

Samanaikaisesti Tuija yritti päällisin puolin pitää minuun hyviä välejä; mainitsin kai aiemmassa blogikirjoituksessani, että niihin aikoihin me jopa kävimme kävelylenkeillä.

Asetelma oli absurdi, mutta se oli Tuijan tapa purkaa tunnetilaansa.
Reissuvihossa hän kyseenalaisti kasvatusmetodejani, epäili minua alkoholin väärinkäytöstä, lapsiensa vakavasta pahoinpitely-yrityksestä sekä lapsiin kohdistuvasta sanallisesta väkivallasta. Hän uhkasi poliiseilla, lastensuojelulla (eikä kaikki näistä jäänyt uhkauksiksi) ja vannoi savustavansa Kirjavan Kanan ulos Hantulan häkistä. 

Ihailen vieläkin Tuijan uskomatonta näytelmäsuoritusta; huolimatta välisestämme reissuvihasta (todellakin reissuVIHA) tallasimme reippaina Seurasaaren pururataa ympäri. Samalla Tuija ylisti minua siitä, kuinka olin hänen lapsilleen paras mahdollinen äitipuoliehdokas. Sivulauseessa hän toki antoi olettaa, että kuviossa oli muitakin ehdokkaita. 

Olikohan se sitten Topi, Tero vai Turo, joka lopulta romutti reissuvihon alkuperäisen asetelman. Eräänä kauniina päivänä rähjäinen, päälle räitty reissuvihkomme oli vaihtunut uuteen, kukkakantiseen.
Etusivun tuloste oli säilynyt samana ja periaate pysyi, mutta kukkavihon sisältö oli aiempaa asiallisempi. Liekö sitten syynä, että uusi mielitietty (Topi, Tero vai Turo) mahdollisesti seurasi vieressä reissuvihon täyttöä... Joka tapauksessa Tuija ilmiselvästi kohdisti huomionsa reissuvihon ulkopuolelle.

Nykyisin Reissuvihko on ihan kätevä tapa vaihtaa kuulumisia. Sinne kirjoitetaan vain oleellisia, ei-kiireellisiä muistiinpanoja. Muu hoidetaan meilitse, webbikalenterin kautta tai aivan pakolliset hälyyttävät seikat puhelimitse. Silloinkin suositaan viestittelyä.

Yhteisvanhemmuusneuvotelussa sitten käsitellään kuukauden aikana esille tulleet kysymykset ja muutosehdotukset. 

Toimii!

Kun lapsi ei halua tulla

Kirjoitin aiemmin uusperhedilemmoista . Jäin sittemmin pohtimaan niistä numeroa yksi; Väkipakolla viiskyt –viiskyt vai ei? Valoitan esimerkillä.

Jos ei keskiviikkoiltana, niin viimeistään Tiivitavin vuoroviikottelun vaihtoa edeltävänä torstai-iltana, saamme puhelun Taavilta:

”Onks mun ihan pakko tulla?”

Taavi ei halua tulla meille. 

Hän inhoaa vuoroviikkojärjestelyä. Olisi mielummin 90-10 äidillään.

Keskiviikkoiltojen puheluissame Taavi yleensä esittää puolustuksenaan kasan argumentteja, joiden perusteella hän haluaa jättää isäviikon väliin. 

Alla lista yleisimmistä;

• Kaverit asuu äidin lähellä, niitä ei voi tavata isällä ollessa
• Tavarat on aina väärässä paikassa
• Isän luona on vaikea saada unta
• Ei tunnu kodilta
• Isän luona käy aika tylsäksi
• Isän luona on liikaa sääntöjä
• Ikävä äitiä
• Miksi Tiivi saa jäädä äidin luo?

En voi muuta kuin ymmärtää Taavia. Näin ajattelisi kuka tahansa 12-vuotias pojankloppi.

14-vuotiasta Tiiviä on jo pidemmän aikaa ollut vaikea houkutella Kehä IIIn toiselle puolelle. Vaikka äidin ja meidän välillä kulkeekin suora juna, on kehän ylittäminen iso kynnys teini-ikäiselle. 

14-vuotiaan kootut perusteet:

• Kaverit ja harrastukset ja KAUPUNKI ovat äitiä lähempänä
• Meikit on väärässä paikassa
• Isän luona on liikaa itkua ja paskanhajua
• Isän luona sänky on liian kova
• Isän luona on pienempi viikkoraha
• Isän luona on liikaa sääntöjä
• Äidin kanssa vaan jotenkin helpompaa (vaikka iskä, älä nyt ota pahalla, oot säkin ihan kiva)

En voi muuta kuin ymmärtää Tiiviä. Näin ajattelisi kuka tahansa 14-vuotis teinityttö.

Jos päätösvalta olisi pahalla äitipuolella, romuttaisin koko viikko-viikkojärjestelmän. Sopisin inhimillisemmälle periaatteelle perustuvasta vierailukierrosta. Lapsilla olisi yksi koti ja yhdet tavarat. 

Toisessa kodissa käytäisiin ”kylässä”.

Kyläkoti olisi kuitenkin enemmän kuin kylä. 

Ovemme olisi auki ja olkapäätä tarjolla tarvittaessa. Vietettäisiin laatuaikaa siitä edestä, että tapeltaisiin joka toinen keskiviikko (tai viimestään torstai) tulosta tänne.

Perheaikaa.fi käsittelee vuoroviikottelua seuraavasti (lue tästä):

Vuoroviikottelun sujuvuus tai sujumattomuus on yhteydessä neljään toisiinsa liittyvään tekijään: asumisen fyysisiin olosuhteisiin, lapsen läheisiin ihmissuhteisiin, lapsen asemaan sosiaalisena toimijana sekä lapsen käsitykseen kodista ja perheestä.

Perheemme kohdalla voisin heti kättelyssä todeta, että fyysiset olosuhteemme ovat varmasti lapsen kannalta edulliset, mutta viikottainen kahden kodin välillä muuttaminen käy lapselle raskaaksi.

Tiivin ja Taavin läheisimmät ihmissuhteet tuntuvat sijoittuvan äidin kodin kulmille. Vaikka me olemme Tiivitaavin perhettä siinä missä Tuijakin, me emme voi toimia myös ystävinä, luokkakavereina ja harrastuskavereina. On otettava huomioon, että lapsen läheiset ihmissuhteet ovat paljon muutakin kuin perhe.

Lisäksi mainittakoon (silläkin uhalla, että Hantula tämän lukee), että Tiivitaaville tärkein ja läheisin perheenjäsen on lyömättä Tuija, oma äiti. Äidin rooli korostuu uusperhetilanteessamme, sillä isän huomio on jaettava uusien sisarusten kanssa (sekä Kirjavan kanan).
Pidän tärkeänä, että äiti-suhdetta tuetaan ja vaalitaan myös puoleltamme, emmekä asetu sitä kyseenalaistamaan tai estämään.

Lapsen aseman sosiaalisena toimijana oletan liittyvään kouluun, kotiin ja kaikkeen muuhun lapsen toimintaan. Lähtökohtaisesti pyrkisin normalisoimaan ja vakauttamaan lapsen olosuhteet sen mukaan, kuin se vain on mahdollista. Vuoroviikottainen asumisjärjestely on (mielestäni) epänormaali.
On se. Verrattuna normi suomalaiseen perheeseen.

Vuoroviikkojärjestely voi kuitenkin olla erittäin toimiva. Esimerkiksi, jos kodit ovat lähekkäin ja ex-puolisoiden välit hyvät, lapsen elämän ei tarvitse muuttua radikaalisti viikkojen välillä.
Parhaassa tapauksessa lapsi pääsee samalla vempaimella kouluun, samaan leikkipuistoon, tapaa samoja kavereita, huolimatta siitä missä kodissa on.
Meidän kohdallamme tilanne ei valitettavasti ole tämä.

Lapsen käsitys kodista ja perheestä on luotava sen mukaan, millainen perhe tosiasiassa on. 

Me olemme lähteneet siitä, että osalla lapsistamme on kaksi perhettä ja kaksi kotia. Me emme ole yhtä suurta perhettä, sen on tehty selväksi.
Kummassakin kodissa on oma perhekulttuuri, säännöt ja arvot. Me emme ole lähteneet yhtenäistämään niitä.

Ristiriita syntyy, kun lapsi kokee toisen kodin olevan tärkeämpi, enempi koti ja parempi koti. Viihtyy siellä paremmin.
Näin on näreet kohdallamme, ideaalitilanteessa ei.

Artikkelissa korostetaan lapsen mukaanottamista päätökseen. Meillä lapset eivät ole mukana YyVeissä (kuukausittaisissa Yhteisvanhemmuuskokouksissa), joissa sovimme vuoroviikoista, lomista sekä keskustelemme lapsiin liittyvistä tärkeistä päätöksistä. 

Olisiko jatkossa vähintään reilua ottaa lapset näihin keskusteluihin mukaan?

Minusta tuntuu, että perheessämme ei tehdä päätöksiä perustuen lapsen oikeuteen ja tarpeisiin, vaan nyt toimitaan sen mukaan, mitä luullaan olevan lapselle parasta (ja samalla aikuiselle helpointa). Kuulostaako tutulle?

Näistä omista sanoistani rohkaistuneena aion ottaa asian esille, ja anoa perheeseemme peruslaillista muutosta. Bloggailen myöhemmin, miten kävi.

Uusperheen mummi

Millainen on uusperheen mummi? 

Onko hän kaikkien lasten kylämummi, jolla on aina kettukarkki tai kaksi taskussa? Vai onko hän biologisten rajojen tiukka ylläpitäjä? Vastaantaistelija? Mielipiteiden laukoja? Olkapää?

Alla listaan uusperheen mummityypit aakkosjärjestyksessä. Lue huumorilla.

#1 Kylämummi

Tämä mummi ajattelee hyvää kaikista kaksijalkaisista ja karvaturreista. Hän uskoo maailman hyvyyteen ja lähimmäisen vilpittömyyteen. Hänen ovensa ovat auki ja keksikaapissa vastapaistettuja kaneliässiä.
Mummin syliin mahtuu perheen ja naapurin isot ja pienet. Ei sen väliä, kenen lapsia ovat, kylämummi on kaikkien lasten ja lastenlasten oma mummi.

#2 Liittoutujamummi

Liittoutujamummi on uskollinen exälle. Nyxä on mahdollisesti perheenrikkoja tai avioeron sinetöijä. Siksi tämä mummi ei osallistu uusperhehäihin.
Hän pitää exän kädestä kiinni; auttaa tätä arjessa ja huolehtii exän lapsista, vaan ei sinun.
Joskus liittoutuminen tapahtuukin nyxän kanssa. Silloin tämä mummi pitää huolen, että exä savustetaan suvusta.

#3 Myhäilijämummi
Myhäilijämummille sopii kaikki. Kun ydinpari eroaa, hän myhäilee. Kun uuspari menee naimisiin, hän myhäilee. Kun uuspari saa esikoisensa, hän myhäilee.
Hän myhäilee synttäreillä, jouluna ja juhannuksena.
Mielessään hän ajattelee paljonkin, pohtii ja kyseenalaistaa, epäilee, kummeksuu. Mutta ei tohdi sanoa. Ei halua loukata ketään.
Vaikka kyllä tuo uusperhetouhu myhäilijämummia enemmän ihmetyttää kuin myhäilyttää.

#4 Mielipidemummi

Mielipidemummi on mieltä asioista. Hän tuntee ja tietää uusperhekuvion, vaikka on itsellä siitä kokemusta kolme päivää. Mielipidemummi on aina ollut vastaavassa tilanteessa, ja osaa kertoa, mitä kukin osapuoli ajattelee ja tarvitsee.
Mielipidemummi voi toimia lähettiläänä ja tiedottaa perheenjäseniä toistensa tarpeista ja sanoista. Pyytämättäkin. Pääasia on, että mielipidemummi saa äänensä kuulumaan, jotta voi jälkikäteen todeta ”minähän sanoin”. Niin, mielipidemummi on aina askeleen edellä.
Mielipidemummi  muuten ei ole koskaan väärässä.

#5 Sisäpiirimummi

Sisäpiirimummi pitää tarkkaa lukua siitä, kuka on kenenkin lapsi. Vain biologiset lapsenlapset ovat hänen lapsenlapsiaan, muut ovat muiden lapsia. Muiden lapsilla on oma mummi, joten uutta mummia ei tarvita.
Sisäpiirimummi välttelee kyläilyä joka toinen viikko, kun uusperhe on isompi. Hänen tehtäviin ja velvollisuuksiin eivät kuulu toisten lasten kaitseminen. Tosin tavatessaan mummi on aina kohtelias. Mummi ei kuitenkaan säästele huomion antamisesta omille lapsenlapsilleen näissäkin tilanteissa. Erään uusperheen lapsen sanoja lainaten: ”Ei ole kiva,  kun muista perheenjäsenistä otetaan enemmän kuvia kuin minusta.”

#6 Takapiru

Tämä mummi on kiva kasvotusten. Takanapäin on helppo arvostella uuden minijän tai vävyn taloa, toimea, takatöyhtöä ja täytettyä tunturipöllöä. Kaikki tyttären/pojan uudessa mielitietyssä ihmetyttää ja kummastuttaa - myös ärsyttää.
Kun takapiru on aikansa ihmetellyt, hänessä on potentiaa joksikin toiseksi mummityypiksi. Parhaassa tapauksessa hänestä tulee tukipilari tai ainakin tasavertamummi.

#7 Tasavertamummi

Tasvertamummi ei tee eroa lastenlasten välillä. Tasavertamummin perheessä ei ole tuon ja tämän ja hänen lapsia, vaan kaikki ovat lapsenlapsia. Jokaisesta on kehystetty valokuva olohuoneen piirongin päällä. Pienin ei ole saanut vielä omaa kehystä, mutta printattu ensikuva on jo piirongin päällä. Mummin monet mussukat. Tällaisen mummin me kaikki toivoisimme.

#8 Tukipilari

Tukipilari on mummi, jolla riittää olkapäätä. Hän kuuntelee, lohduttaa ja rohkaisee. Mummin takatasku täynnä empatiaa, ja käsilaukussa pehmoinen, virkatuin kuvioin koristelu pellavaliina kyyneliä varten.
Tukipilari pyrkii ymmärtämään uusperheen tilannetta, on mahdollisesti itsekin uusperheenäiti. Kun mummi tulee ovesta sisään, hän pyytää lastaan istahtamaan ja kertoo keittävän kupposen. Sitten hän vaihtaa vauvan kakkavaipan ja siivoaa keittiön. Tarvitseeko koira ulkoilutusta, hän kysyy.
Mummi tukee tilanteessa kuin tilanteessa.

Koska mummitkin ovat ihmisiä, jokaisesta mummista löytyy varmasti luettelemani kahdeksan karrikatyyrimummityyppiä ja ne 120 lisää, jotka unohdin tästä listasta.

Kiitos meidän Mummeli, että olet olemassa!

Kun uusperhe sairastaa, kuka pyyhkii oksennuksen?

Oksutauti yllättää ydinperhe Ylppösen. Se on saanut alkunsa tarhaikäisestä Teemusta ja käy systemaattisesti läpi kaikki perheenjäsenet, suunnilleen ikäjärjestyksessä. 

Äiti on istunut viikon verran vadin kanssa sängyn vierellä, hoitaen Teemua, Leenua ja Liinua, päivät pessyt pyykkiä ja tarjoillut jaffaa. Palkaksi hän oksentaa perjantaina. Isäntä pieraisee pari kertaa sunnuntaina. Se on siinä. Vuoden oksu taltutettu. Tuuletusta.

Uusperheessä tarina ei pääty tähän.
Yskäinen sateelliitti saapuu viikonlopuksi ja tuo tuliaisenaan kaikille kurkkukivun.
Hän alkaa oksentaa maanantaina. Yleensä sateellitteja on enemmän kuin yksi, joten viikon ohjelma lienee selvä. Nyt vatia pitelee isä.

Tänään käsittelen uusperheen sairastamiseen liittyviä tabuja – sekä pahan äitipuolen vastauksia (PÄV) niihin!

#1 Pitääkö minun siivota bonuslapsen oksennus?

PÄV: Pitää.

Mieti tilanne siten, että ydinperheen lapsella on kaveri kylässä. Kaveri oksentaa kalleimmalle kashmir-matollesi. Hälytätkö paikalle kaverin vanhemmat siivoamaan oksennuksen?
Et varmasti. Et edes suutu. Siivoat oksennuksen, lohdutat kaveria ja kyyditset tämän kotiin, mikäli mahdollista. Jos kaverin koti on hyvin kaukana, annat kaverin sairastaa rauhassa teillä. Pyydät miestäsi hakemaan lähikaupasta jaffaa. Neljänkymmenenkahdeksan tunnin kuluttua oksentaa oma lapsesi ja sen jälkeen sinä. Miehesi pieraisee kaksi kertaa. Sitten se on ohi.

Pointtini on se, että kohtelet kaveria kuten omaa lastasi. Miksi kohtelisit bonusta eri tavoin?

#2 Saako bonuslapsi sairastaa rauhassa loppuun satelliitissaan vai lähtetäänkö suunnitelman

mukaisesti kotiin? Pahimmassa tapauksessa julkisilla.

PÄV: Sairasta siellä, missä olet. Toivu rauhassa.
Jokainen haluaa sairastaa kotona. Se on selvä. Mutta jos kotiin on matkaa 500km, niin eipä kukaan sairaana lähtisi matkustamaan.

#3 Voiko sovituista vuoroviikoista (tai sateellitin lentovuoroista) laistaa, jos huhu kiertää, että lapsi on sairaana siellä toisessa kodissa? 

PÄV: Voi ja pitää. Miksi turhaan tartuttaa? Kun lapsi sairastaa meillä, hoidamme hänet terveeksi. Samalla tavalla saamme myös olettaa, että meille tuleva lapsi on tullessaan terve.

#4 Pitääkö ottaa sairas lapsi vastaan?

PÄV: Ei. Vetoan tartuntariskin minimointiin tervettä järkeä käyttäen. 

Joskus se ei kuitenkaan ole mahdollista. Pärskivä, tirskivä, kuumeinen lapsi ilmestyy ovensuuhun sunnuntai-iltana. On tullut julkisilla.
Tulee tänka-på: passittaako takaisin, kyydittäkö kotiin vai hälyyttää exä paikalle noutamaan räkänokkansa?

Nämä tilanteet eivät ole yksinkertaisia, eikä minulla ole siihen yksinkertaista vastausta. Siksi valaisen tätä autenttisella tapauksella, Kanala-Hantula –tapauksella.

Me olemme yyveissä (Y V = YhteisVanhemmuus -kokous) sopineet sairastelusäännöistä. Niissä pysytään ja niihin on osapuolilla oikeus vedota. Peli on selvä.

a) Samat säännöt pätee kuin koulussa ja päiväkodissa. Kuumeinen ja/tai oksenteleva tai muuten sairas lapsi jää kotin. Uusperhekuviossa tämä tarkoittaa sairastumisen alkuperälokaatiota. Sinne jäädään, vaikka se sekoittaisi viikkovuorot tai sitten lomakuviot. Tartuntariski pyritään pitämään mahdollisimman pienenä.

b) Asioista saa neuvotella. (Tosin, jos jompi kumpi neuvottelevista osapuolista vetoaa kohtaan A, hän on aina oikeassa.)

Annan esimerkin siitä, että asioista kannattaa neuvotella: Taavi alkoi oksentaa perjantai-lauantai välisenä yönä, kun meillä oli lauantaiaamuna lento Turkkiin. Yön pikkutunneilla vatia pidellessäni pohdin, ottaako oksenteleva mukaan vai kutsuako mummi paikalle viikoksi hoitamaan potilasta. Keksin laittaa Tuijalle tekstiviestin kello kuusi aamulla. Sain sekunnissa vastauksen: ”Haen pojan”.
Kerrankin minulle tuli sellainen tunne, että rakastan Tuijaa.
Me pääsimme matkalle.

#5 Mistä sairauksista on tiedotettava perheiden välillä?

PÄV: Pääsääntöisesti kaikista tarttuvista ja/tai lääkkeitä vaativista sekä kroonisista sairauksista on

tiedotettava.
Jos sairaus on vaatinut lääkärinkäyntiä, on toisen vanhemman hyvä tietää (ja yhteishuoltajan oikeus tietää), mitä suosituksia lääkäri on antanut.

Hantula-Kanalassa tietoo kulkee hyvin reissuvihon välityksellä. (Reissuvihosta kerron myöhemmin lisää).
Jos kyse on viheliäämmästä tartunnasta (esimerkkinä salmonella, täitartunta, syyhy tai muu itsepäisempi tapaus), on ne YV-sääntöjen mukaisesti tuotava esiin muutenkin kuin reissuvihon välityksellä. Niistä on tiedotettava HETI ja pykälä 4A pätee.

#6 Kun uusperheessä on oksennettu viikko ja perhe poikki halki pinossa, voiko kieltäytyä ottamasta vastaan lisäjäseniä?

PÄV: Nyt tuli paha kysymys. Mieli teksi sanoa, että voi kieltäytyä. Niin se ei vain mene. Ei mene ydinperheessäkään (huom! sielläkin voi olla vaikka 12 lasta). Paikalle kutsutaan mummit ja kummit.

Hantula-Kanala kohdalla 4A pätee, mutta vetoan myös kohtaan 4B.

#7 Miten suu pannaan, kun jo ennen saapumistaan sairastunut etälapsi tartuttaa uusperheen vauvalle vatsapöpön, ja  vauva kärvistelee sairaalassa seuraavat viikot? 

PÄV: Suu menee irveeseen. Kovaan irveeseen.

Irvistys ei kuitenkaan auta sairaalassa kärvistelevää.
Näistä säännöistä on sovittava ennaltaehkäisevästi. Joko yyveissä tai sitten sossutädin avulla. Pääasia, että niistä sovitaan.
Sillä nojalla oksentavan lapsen voi ja pitää käännyttää jo ovelta, varsinkin jos perheessä on riskiryhmään kuuluvia perheenjäseniä, joille sairastelu voi olla jopa hengenvaarallista.

Jos sairaus alkaa vasta saapumisen jälkeen, on todettava, että paska säkä.
(Suluissa mainitsen, että ilkeät tunteet, kuten vitutus, ovat sallittuja ja varmaan hyvin tavallisia. Ne on kuitenkin opittava purkamaan hallitusti. Sairastaminen ei ole lapsen syy, eikä puolison syy. Vaikka se vituttaa.)

#8 Miksi huoli jakautuu eri tavalla lasten välillä?

Oman lapsen oksennus ei ällötä.
Pikkutyttönä tuumin, että enhän minä voi koskaan saada omia lapsia, kun vihaan niin paljon oksennusta. En voisi sietää, kun lapsi oksentaisi.
Kun Pauliinalle tuli ensi kertaa Herra Yrjö kylään, oksujen luutuaminen lähti käyntiin rutiinilla. En hetkeäkään miettinyt, missä hapoissa käsiäni (ja suurinpiirtein kaikkia muita vartaloni ulokkeita) liotin. Siitä edestä olin hyvin huolissani siitä, kuivuisiko vuoden vanha tyttöni kasaan.

Huolen tunteita herättää myös Tiivitaavin sairastaminen, tosin ei ollenkaan samoissa svääreissä kuin esimerkiksi Pauliinan teini-iän mielenterveysongelmat tai Piipin enterovirus.

Olen selittänyt tätä epätasapainoa sillä, että Tiivitaavilla on oma huolehtija. Herra Hantula säilyttää viileytensä tilanteessa kuin tilanteessa, mutta Tuija huolehtii ja hoivaa. Minä voin siis huolehtia astetta vähemmän.
Tämä ei missään tapauksessa tarkoita, että välittäisin vähemmän. Huoli vain jakautuu kaavassa 70-30 Tuijan ”hyväksi” , tai miten sen nyt ottaa -  Tuijan ”huoleksi”.
En löydä muuta syytä.

Pauliinan kohdalla huoli on yksipuolisesti minun, mikäli herra (e)Xä on laskukaavan toinen jakaja. Onneksi Hantula on ottanut osuutensa huolenkantajana tässä tapauksessa. Jos Piipin huolensuhde on 60-40 (ainahan äiti huolehtii enemmän), niin Pauliinalla se luku tarkoittaa 70-30.
Eikä se tarkoita, että Hantula välittäisi Pauliinasta vähemmän.

#9 Pitääkö minun jäädä bonuksen sairastaessa töistä kotiin? Pitääkö ottaa palkatonta?

Tätä asiaa eivät määrää ainoastaan exä ja nyxä, mutta myös laki ja työehtosopimus.
Tutkin asianlaitaa eri lähteistä (näistä lista tekstin lopussa) ja tulkitsen seuraavasti:

Lapsi voi virallisesti asua (eli olla kirjoilla) vain yhdessä taloudessa, vaikka hän oleskelisi säännöllisesti useammassa taloudessa.
Jos puolisosi lapsi on kirjoilla samassa taloudessa kuin sinä, saat jäädä hoitamaan lasta, kuten 

Laeista ja hyvistä käytännöistä
en osaa sanoa, kun kyseessä
on sairastava satelliittieläin.

puolisosikin (ja myös lapsen etävanhempi). Tämä pätee alle 10v. lapsiin.
Jos puolisosi lapsi on kirjoilla toisaalla, sinulla ei ole oikeutta jäädä hoitamaan häntä. Puolisollasi kuitenkin on, jos lapsi on alle 10v.

Hantula-Kanala tilanteessa nämä kysymykset eivät ole enää ajankohtaisia, sillä liikkuvat lapset ovat 

ylittäneet 10v ikärajan. Tosin vielä viime vuonna, kun Taavi sairasti, hoito-oikeus oli vain Tuijalla ja Hantulalla, ei minulla. Hulluutta!

Vasta sitten, jos puolisosi lapsi on kirjoilla samassa taloudessa kanssasi, päästään keskustelemaan, kenen PITÄÄ jäädä kotiin hoitamaan. Päävastuu on toki huoltajalla, mutta pahan äitipuolen vastaus kysymykseen 8 olisi:
Pitää jäädä hoitamaan bonuslasta. Ei tietenkään aina, mutta kukin vuorollaan.

Sairaudet ovat perheelle kuin perheelle enemmän tai vähemmän rasite. Kukapa kurkkukivusta piittaa?

Vaikka laki osittain poteroi uusperheet biologisiin patoihin, esim. sairauskysymyksessä, käytännössä uusperheläiset kuitenkin polskuttelevat samassa padassa, yhteistä soppaa keittäen.
Sama se, kuka sen oksun poskelta pyyhkii, kun joku sen pyyhkii.

 Lopuksi pikku video, joka voisi kuvata uusperheen syntyä padassa: Uusperheen luomistarina

Lähteet:

Talouselämä

”Työntekijällä on oikeus tilapäiseen hoitovapaaseen taloudessa asuvan alle 10-vuotiaan lapsen äkillisesti sairastuessa. Laki ei velvoita maksamaan palkkaa tilapäisen hoitovapaan ajalta. Palkanmaksusta on kuitenkin sovittu työehtosopimuksissa... Kotiin saa jäädä alle kymmenvuotiaan lapsen kanssa, käytännössä korkeintaan neljä päivää kestävistä hoitovapaista juoksee palkka. Hoitovapaaoikeus koskee nykyään myös etävanhempia eli uusperheiden lapsen sairastuessa häntä voi jäädä hoitamaan isä, äiti tai toisen uusi puoliso, jos lapsi asuu samassa taloudessa.”

KELA 

Työntekijällä on oikeus tilapäiseen hoitovapaaseen taloudessa asuvan alle 10-vuotiaan lapsen äkillisesti sairastuessa.

Laki ei velvoita maksamaan palkkaa tilapäisen hoitovapaan ajalta. Palkanmaksusta on kuitenkin sovittu työehtosopimuksissa.

Tilapäiselle hoitovapaalle voi jäädä kumpi tahansa vanhemmista, muttei yhtä aikaa. Oikeus hoitovapaaseen on myös vanhemmalla, joka ei asu lapsen kanssa samassa taloudessa. Vapaa on tarkoitettu sairaan lapsen hoitamiseksi tai hoidon järjestämiseksi. Ilmoita työnantajallesi vapaasta niin pian kuin mahdollista ja selvitä, maksaako työnantaja palkkaa vapaan ajalta.

Työehtolain 6. Pykälä

Työntekijän lapsen tai muun hänen taloudessaan vakituisesti asuvan lapsen, joka ei ole täyttänyt 10 vuotta, sairastuessa äkillisesti työntekijällä on oikeus saada lapsen hoidon järjestämiseksi tai tämän hoitamiseksi tilapäistä hoitovapaata enintään neljä työpäivää kerrallaan. Sama oikeus on myös lapsen vanhemmalla, joka ei asu tämän kanssa samassa taloudessa. Tilapäiseen hoitovapaaseen oikeutetut saavat olla tilapäisellä hoitovapaalla saman kalenterijakson aikana, mutta eivät yhtäaikaisesti.

Työntekijän on ilmoitettava työnantajalle tilapäisestä hoitovapaasta ja sen arvioidusta kestosta niin pian kuin mahdollista. Työnantajan pyynnöstä työntekijän on esitettävä luotettava selvitys tilapäisen hoitovapaan perusteesta.

Asianajajaliitto

Avioerotilanteessa lapsen vanhemmat muuttavat yleensä ennemmin tai myöhemmin asumaan erilleen. Tällöin heidän on ratkaistava, kumman luona lapsi asuu ja vastaavatko he edelleenkin lapsen huollosta yhdessä vai jääkö tämä tehtävä joko kokonaan tai ainakin suurimmaksi osaksi vain sille vanhemmalle, jonka luona lapsi asuu. Ratkaisun tulisi aina perustua lapsen näkökulmaan, hänen etuunsa.

Väestökirjanpidon mukaan lapsi voi asua vain yhdessä paikassa. Lapsen kuuluminen vanhemman ruokakuntaan esimerkiksi asumistukea haettaessa ratkaistaan tämän merkinnän perusteella. Elleivät vanhemmat muuta sovi, myös lapsilisä maksetaan tälle vanhemmalle.

Uusperhejuhlat – verta vai hikeä?

Ydinperheessä sukujuhlat ovat murheenkryyni. (Miksi minä muuten aina kuulostaan niin negatiiviselle?)

Mietipä vaikka ydinhäitä; kutsulistalla on 182, mutta tilaan mahtuu vain 76 plus henkilökunta.
Kenet karsit pois?
Onko pakko kutsua kaikki anopin kolmetoista sisarta ja jättää pois omat opiskelukaverit avekkeineen?
Tehdäkö häistä lapselliset vai lapsettomat?
Mitä jos miehen ex-tyttöystävä on ruvennut seurustelemaan pikkuserkkusi kanssa. Pitääkö nekin kutsua, vain koska äitisi toivoo niin?

Lisääpä sitten noihin pohdintoihin seuraavat lisäfaktorit, niin saat kutsun uusperhehäihin:

Kutsulistalla on 364, tosin puolet heistä eivät puhu toisilleen. Salijärjestelyissä on siis oltava tarkkana. Kolmasosa kutsuvieraista ei voi näyttäytyä samassa paikassa samaan aikaan (lojaalisuussyistä kuulemma), joten ala harkita kahtien juhlien järjestämistä.
Näin ollen budjetti on kaksinkertaistettava tai vieraslista puolitettava.
Ensimmäisenä tulisi mieleen jättää listalta pois koko miehen suku. Mutta siitä seuraa jatkokysymys: kuuluvatko miehen lapset miehen sukuun?

Jos hääpari ei ole tähän mennessä lajitellut lähipiiriään, nyt on korkea aika.
Kuka on samaa verta ja kuka vain tuskanhikeä?

Pulmallista on muukin kuin pöytäjärjestely. Puheet.
Bestmannin on paras jättää väliin kuuluisat viimeiset sanansa. Miehen lähihistoria voi olla nimittäin arahko alue joillekin vieraille.
Morsiamen isän on hänenkin retusoitava puhettaan koskemaan pelkästään lähihistoriaa. Bestmannin ja morsiamen isän pulmat toki toimivat myös käänteisessä järjestyksessä, riippuen, kuka hääparista on jättäjä, ottaja tai jätetty. Joka tapauksessa kaikki hauska on karsittava.

Vierailla ne vasta tukalat paikat ovatkin. Anoppi ei voi näyttää iloaan hääparin puolesta suututtamatta puoli pöytää, on myhäiltävä kylmän viileästi. Kyynelien vuodatus on sallittua, sillä kukaan ei tiedä, ovatko ne ilon vai surun kyyneliä. 

Uusperhehääjuhlat tuskin ovat lapsettomia, sillä jos kaikki mummit ja kummit ovat häissä, kuka pitää huolen kaikesta kahdestatoista lapsesta? Ei ainakaan Neiti Kaikkitietävä (miehen vanhempi sisar), joka on kutsunut itse itsensä hääjuhlaan, ihan vain avoimen baarin nojalla. Ja myös senkin nojalla, että tietäisi muuten pääsevänsä lapsenvahdiksi.

Sitten on se exä –kysymys. Lienee aika selvää, ettei exille heru hääkutsua ydinhäihin (joitakin poikkeuksia lukuunottamatta, esim. ala-asteen neljännellä luokalla kaksi viikkoa kestänyt ensisuhde). Uusperheessä tilanne on toinen. Biologisen vanhemman osallistuminen perhejuhlaan saattaa olla lapselle tärkeää. 

Siis, kenelle lähetät kutsut?

Hantula-Kanala versio

Meidän häissämme oli todistajien lisäksi tasan kaksi kutsuvierasta. Hääpari. Vierailimme maistraatissa eräänä elokuisena maanantaina. Minä maha pystyssä kukkaisessa H&M äitiysmekossa, Hantula Tiger of Sweden puvussaan ja Paul Smith kravaatissaan, jossa oli samoja värivivahteita kuin mekkoni kukkasissa. 

Meidän häät olivat lapsettomat. Käytiin syömässä Bulevard socialissa, kun se oli ainoa paikka, joka oli maanantaisin auki ja sattui sopivasti maistraatin viereen. Socialin jälkeen Hantula sai avata Tigerien ylimmän napin. Hän kärsii miehen raskaussyndroomasta, eli on lihonnut myötätunnosta kanssani.

Häävastaanottobudjetin kohdalla teimme melkoisen säästön. Vastaanotto järjestettiin seuraavana vuonna Piipin ristiäisten yhteydessä. Siellä oli mukana ne 364 minus puolet vieraista. Jos vähän liioitellaan.

Olimme samalla ovelia. Kun huomio keskittyi vaaleanpunaisella rusetilla varustettuun nyyttiin, siunaantui samalla myös liittomme. Kyllähän nyytillä vanhemmat täytyy olla, uusperheessä kun ulkopuolinen yleisö tuppaa huolehtimaan lasten asioista, ihan ilman pyyntöä ja palkkaa.
Juhlahumussa me Hantulan kanssa iskettiin toisillemme silmää. Huolehtikoon vaan mummit ja kummit karmivan kohtalon kokeneista lapsiparoistamme. 

Meillä oli toisemme ja se on tärkeintä.

Kaiken kaikkiaan kaksi erilaista, mutta ihanaa juhlapäivää.

Siihen eivät kuitenkaan uusperheen sukujuhlat lopu. On synttäreitä, nimppareita ja toikkareita, mitä vielä herkullisia juhlapyhiä, kuten joulu, juhannus ja rippijuhlat.

Niistä myöhemmin lisää. Tiivin rippijuhlia odotellessa (lue heinäkuussa)!

Parisuhdeaikaa vai aprillipila?

Viime lauantaina pääsimme Hantulan kanssa polskuttelemaan Flamingon K-18 altaaseen. Ei olleet rakkaat nassikkamme mukana, vaan meilläpä oli lastenhoitaja. 

Ei ollut edes Pauliina, vaan ihan maksullinen sellainen. Pauliinan kaveri.

Koska Piipi viihtyy tämän nuoren neidin seurassa hyvin, ja neidillä on vaipanvaihto hanskassa, niin päätimme Hantulan kanssa satsata pidemmän kaavan päivälliseen.

Ensin uitas, sitten syötäis ja päälle leffa. Kaikki samassa paikassa.
Vantaan Jumbossa.
Olimme tosin vanonneet valan lapsettomasta lauantaista, joten välttelimme eri toten vesiliukumäkiä ja Stockan Hulluja Päiviä.

Emme olleet ainoat kyyhkyläiset, jotka olivat viettämässä parisuhdeaikaa. 

Ei riittänyt, että Flamingon parkissa jumitettiin ensimmäiset puolituntia, mutta myös kylpylän K18 puolella oli tunkua.

Emme myöskään olleet ainoat, joille uinnin päätteeksi iski nälkä.
Sanotaan, että nälkä kasvaa syödessä, mutta nälkä kasvaa myös syömättä.
Olin jo jonottanut suihkuun ja sitten hiustenkuivaajaa.
Hantula oli ehtinyt lukea Iltasanomat edestä taakse ja takaa eteen, kun vihdoin pääsin ulos kylpylän portista, parhaimpiin pynttäytyneenä.
Hantula istua retkotti odotuspenkissä päällään kulahtanut farkkupari ja villapaita, nyppääntynyt sekin. Minä pikkumustassa.  Mieleni oli yhtä mustunut kuin pukuni. Ja vatsani hyvin tyhjä.

En hennonnut mainita pikku miss-matchistamme, kun Hantulan silmät minut nähdessäni levisivät teelautasiksi.
 ”Olet kyllä hienoin tipu tällä orrella”, hän huoahti, ”lähdetäänks nokkii jyvii?”

Vastasin myöntävästi. Nimittäin nälkä heikonsi jo näkökykyni. Aamupalan ja lounaan olin paastonnut (siten todennäköisyys mahtua kesän 2012 bikineihin oli suurempi). Se oli ensimmäinen virhe.

Toinen virhe oli jättää päivällisvaraus tekemättä. Kaikkiin meitä kiinnostaviin paikkoihin oli jono. Ainoa paikka, joka näytti tyhjälle oli Hesburger.

Sinne!

Tilauksen vastaanottaminen kesti kuitenkin odotettua kauemmin. Emme olleet huomioineet, että Hesen kassalle johti kaksi jonoa. Tällä puolella oli kuivat nälkäiset ja toisella puolella märät nälkäiset (Hesen tiski menee suoraan kylpylään. Sinne puolelle, jossa ne vesiliukumäetkin ovat).

Hesessä ruokaa odotellessamme hermo kiristyi. Hantula räpläsi puhelintaan. Sinne oli tullut kolmetoista puhelua. Kolme Tiiviltä, yksi Taavilta ja yhdeksän Tuijalta. Kaikki kahden tunnin sisään.
Kolmas virhe oli ollut kertoa Taaville, missä ajattelimme viettää lauantain.

Kun Hantula vastoin tahtoani alkoi soitella takaisin peräänkuuluttajille, kävi ilmi, että nämä istuivat (kaikki kolme) viereisessä ravintolassa. Sinne sitten jälkkäreille. Ihan jonojen ohi.

”Isi, arvaa mitä mä näin Stockan Hulluil Päivil, ne sellaset superhienot DC:n kengät. Ei ne kyl ollu alessa, mutta tuut sä tsekkaan ne mun kaa?”

Hantula vilkaisi rannettaan. ”No onhan meillä tässä periaatteessa vähän ylimääräistä aikaa, ennen leff...”

”Leffaa? Mitä mennään katsoon!” Tiivi keskeyttää.

Kana huutaa: ”Koo Kaheksantoista leffaa. Tosi harmi, kun ei lapset saa tulla mukaan!”

Saan kummastelevat mulkaisut vastaukseksi. Neljä kappaletta. Tiivi, Taavi ja Tuija – ja myös Hantula. Hän tietää, että olemme menossa katsomaan sallittua Julianne Moore-leffaa.
Kaikkihan myös tietävät, että K- 16 leffoissa saattaa esiintyä huumeita ja väkivaltaa, mutta K-18 leffoissa lienee hyvin toisenlainen sisältö.

Ei edes jälkiruokajätski saanut mielialaani koholle. Sen päätteeksi päädyimme hulluille päiville. Sieltä käteeni jäi shamppoo pullo ja sukkahousut matkamuistoiksi parisuhdepäivästämme.

Leffaan ei enää huvittanut mennä, halusin kotiin.

Alkokin meni Hullujen Päivien kassalle jonottaessa kiinni, joten kotimatkalla haettiin ABC:lta parit siiderit ja lähdettiin takaisin Tuusulaan lämmittämään saunaa. 

Back to square one!


Kirjava Kana lähtee munaostoksille - Pauliina on toivonut kindereitä ja Piipi ei osaa vielä toivoa mitään. Minä tykkään niistä ihan piskuisista ja Hantulalle kelpaa kaikkien jämät.

Oikein hyvää pääsiäistä!