Adoptio uusperheessä

Tässä kirjoituksessa käsittelen aiheita oheishuotajuus ja perheen sisäinen adoptio uusperheessä. Koska nämä asiat eivät ole olleet ajankohtaisia omalla kohdallani, tukeudun erään uusperhetuttavani kokemuksiin oheishuoltajuudesta ja adoptiosta. 

Ystäväni Kaisan perheeseen kuuluu tytär Hilda hänen edellisestä suhteestaan, mies Jukka ja tämän kolme lasta. Kaisalla ja Jukalla on myös yhteisiä lapsia.

Kaisan esikoinen syntyi epävakaassa suhteessa. Ulkomailla asuva biologinen isä liukeni kuviosta jo Kaisan raskausaikana. Riitojen provosoimana isä alussa uhkaili yksinhuoltajuudella ja tyttären maasta viennillä. Sitten siirryttiin riitelemään elatusmaksuista. Lopulta, vastoin odotuksia, mies itse ehdotti adoptiota.

Yllättävää ehdotusta edelsi kauhun tasapainon vaihe. Kaisan oli pidettävä hyvät välit biologiseen isään, jottei provosoisi tätä keksimään uusia uhkauksia. Toisaalta välit oli säilytettävä etäisinä, jotta isälle ei jäisi vahvoja syitä hakea itselleen yksi huoltajuutta.  

Kaisa tapasin nykyisen miehensä Jukan Hildan ollessa taaperoikäinen, ja pian soivatkin hääkellot. Uusparille syntyi perheenlisäystä, Hildasta tuli isosisko. Jukka toimi isäroolissa myös Hildalle, kuten myös Jukan lapset oikeina sisarina niin Hildalle kuin Kaisan ja Jukan yhteiselle lapselle. Elettiin normaalia perhe-elämää, niin normaalia kuin se uusperheessä nyt voi olla. Perheen suhde Hildan biologiseen isään oli kohteliaan etäinen. Tapaamisia järjestettiin silloin tällöin. Vähitellen niiden frekvenssi väheni, biologisen isän tahdosta. Hildan kasvatusvastuu ja arjesta huolehtiminen olivat täysin Kaisan ja Jukan vastuulla, biologinen isä ei osallistunut Hildaa koskeviin päätöksiin. 

Jukan oikeudet huolehtia Hildasta olivat kuitenkin rajalliset. Toisaalta biologinen isä ei ottanut kantaa esim. Hildan terveyteen ja vaehauskasvatukseen liittyviin päätöksiin tai muuhunkaan, kun taas Jukalla ei ollut sellaisiin laillisia valtuuksia. 

Vanhempia kalvoi erillaisten riskien uhka. Entä jos Kaisalle sattuisi jotain? Hän menehtyisi tai sairauden vuoksi kadottaisi päätöskykynsä. Oli lapsen edun mukaista, että tällä oli kaksi välittävää huoltajaa ja päättäjää. Ei olisi Hildan edun mukaista kriisitilanteen keskellä tulla sijoitetuksi vieraaksi jääneen biologisen isän luo täysin eri maahan, vieraan kielen varaan tai ylipäätn tulla sijoitetuksi muuaalle kuin omaan kotiin, sisarusten luokse. Riski siihen oli kuitenkin olemassa.

Jukalle haettiin biologisen isän luvalla oheishuoltajuutta.

Pelko äidin kuolemasta ei kuitenkaan ole pätevä syy hakea oheishuoltajuutta, vasn siihen tarvitaan vahvemmat perusteet. Kaisan ja Jukan peruste oli se, että Jukka välittää lapsestaan kuin omastaa ja haluaa tuoda turvaa tämän elämään. Lapsella on oikeus kahteen, lähellä olevaan tuttuun ja turvalliseen huoltajaan. Biologisen isän kirjallinen suostumus oli suositus, mutta ei vaatimus. Sen saaminen ei Kaisan tapauksessa tuottanut ongelmaa.

Oheishuoltajuushakemuksen käsittely vei muutaman viikon, päätös oli myönteinen ja käsittelykulu muutaman kympin. Samalla vaihdettiin lapsen sukunimi Jukan sukunimeen. Tämä onnistui vain siksi, että Kaisa oli naimisiin mennessään ottanut Jukan sukunimen. 

Vaikka Hilda oli nyt paperilla ikään kuin "enemmän perhettä", Kaisa ja Jukka eivät vielä voineet huokaista hengähdyksestä.

Oheishuoltajuus ei takaa sitä, että esim. äidin menehtyessä tai jostain syystä tultua kyvyttömäksi huolehtia lapsestaan, oheishuoltaja saa päähuoltajuuden tai että lapsi pääsee asumaan oheishuoltajan luo. Tällaisen tilanteen sattuessa sosiaalityöntekijä tekee itsenäisen päätöksen lapsen oikeuksien mukaisesti. Päätös voi pahimmassa tapauksessa määrätä lapsen huostaanotettavaksi. Huoli tästäkin aiheutti Kaisalle päänvaivaa. Myös huoli biologisen isän tempauksista oli edelleen läsnä.

Viimein biologinen isä meni tahollaan naimisiin ja pian sen jälkeen häneltä tuli ehdotus adoptiosta. "Se oli meille kuin lottovoitto, vaikkei oltu uskallettu lotota", Kaisa kuvailee. Kaisa ja Jukka laittoivat asian vireille saman tien. Nyt oli toimittava nopeasti, sillä Hildan biologinen isä oli arvaamaton.

Perheensisäinen adoptio on melko kevyt, muutta suhteessa pitkä prosessi. Yleensä sen käsittelyaika tarkoittaa kuukausia. Siihen kuuluu lapsen biologisten vanhempien kuuleminen ja heidän lupansa adoptioon, lapsen kuuleminen sekä adoptiota hakevan aikuisen haastattelu. Myös saman katon alla asuvia sisaruksia kuullaan. Loppu on paperityötä. Adoption käsittelykulut eivät ole suuret. Kaisa muistelee, että adoptio maksoi n. sata euroa. Haastavinta prosessissa oli saada biologinen isä ulkomailta kuultavaksi ja paperityöt hoidettua. 

Biologista isää ei aina tarvitse kuulla, mutta hänen kuulematta jättämiseen pitää olla painavat syyt, esim. isyyttä ei ole tunnistettu tai isän henkilöllisyys tai oleskelupaikka ei ole tiedossa, isän taustaan liittyvä rikollisuus tai muu vakava asia, joka voi olla lapsen turvallisuudelle haitaksi.

Vaikka Jukan ikäero Kaisan lapseen ylitti adoptiolain määräykset (korkeintaan 45vuotta), perheensisäisessä adoptiossa ikäero ei ollut este.

Kun adoptiopäätös vihdoin tippui postilaatikossa Kaisan luona järjestettiin isot juhlat. Koko perhe juhli, oli ilon päivä. Myös sisarukset osallistuivat juhlaan.

Adoptioneuvoja kehotti puhumaan avoimesti adoptiosta kaikille lapsille ja myös pitämään yhteyttä biologiseen isään, mikäli mahdollista. 

Biologinen isä suostui yhteydenpitoon. Adoptio tarkoitti, että Hildan oikeudet häneen vanhempana lakkaavat olemasta (ja siirtyvät Jukalle). Tämä tarkoittaa, ettei kummallakaan ei ole oikeutta vaatia yhteydenpitoa tai tapaamisia. Vanhemman elatusvelvollisuus päättyy ja samalla lapsi luopuu rintaperillisen perintöoikeudestaan. 

Hilda on vielä niin nuori, ettei ymmärrä, mitä adoptio kokonaisuudessaan tarkoittaa. Hildalle puhutaan adoptiosta säännöllisesti ja hän itse käsittää, että hänellä on kaksi isää. Ensin oli vain yksi isä, joka antoi äidille vauvasiemenen. Siitä syntyi Hilda. Äiti ja tämä isä olivat silloin rakastuneita, mutta joskus vanhempien välinen rakkaus loppuu ja vanhempien tiet eroavat. 
Sitten äiti tapasi Jukka-isän, ja he rakastuivat ja menivät naimisiin. Jukka-isä rakastaa myös Hildaa niin paljon, että halusi olla tälle ihan oikea isä. Siksi Jukka adoptoi Hildan.

"Välillä huolettaa, kokeeko Liisi Hilda jossain vaiheessa elämää tulleensa hylätyksi biologisen isänsä toimesta? Tai entä jos biologinen isä ei haluakaan pitää yhteyttä? Entä biologisen isän puolen sisarukset?" Kaisalla on monta kysymystä. Hän arvelee kuitenkin, että nämä kysymykset selviävät vain ajan kanssa.

Pieniä kysymyksiä on kuitenkin jo esitetty:

- Rakastaako se toinen isä mua?

- Milloin mä voisin mennä sinne yökylään?

- Miksei se koskaan soita mulle?

- Onko sillä lapsia?

- Rakastitko sä sitä? 

- Rakastaako Iskä [Jukka] mua?

- Miksi mä en oo syntynyt iskän siemenestä?

- Mä en oo suomalaisen näköinen

Kaisa sanoo, että välillä sydäntä särkee. Kuitenkin, adoptio oli täysin oikea päätös epävarmassa ympäristössä. Kaisan ja Jukan rakkaus Hildaa kohtaan on kuitenkin tärkeintä. Heidän tehtävänään on "olla tarpeeksi", eli täyttää Hildan perustarpeet ja toimia riittävänä tukiverkkona. Näin Biologinen isä on bonus niin halutessaan. Kaisan ja Jukan tehtävä on myös vahvistaa Hildaa siten, että vaikka biologinen isä toimisi niin tai näin, Hilda kokemus olla haluttu ja rakastettu säilyy ehjänä.

"Vaikeita aikoja ja keskusteluja tulee varmasti vielä eteen. Tärkeintä on, että mun ja Jukan kanta on yhtenäinen. Biologisesti isästä ei kumpikaan sano pahasti. Mutta me tehdään selväksi, että me ollaan Hildan perhe. Hildalla on paikka meidän luona ja me myös ollaan vastuussa Hildasta. Jos biologinen isä joskus ottaa vahvempaa roolia Hildan elämässä, hänelle pitää tehdä selväksi, ettei hän päätä Hilda asioista. Lupa kaikkeen meiltä, kunnes Hilda on 18vee. Mitään adoptionpurkuja ei oteta edes keskusteluihin", Kaisa kertoo. 

"Aina lähdetään lapsen oikeudesta. Kun pohtii huoltajuus- ja adoptioasioita syynä ei pidä olla esim. huonot välit exän kanssa tai joku exälle kostaminen. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa. Mutta jos toinen vanhempi puuttuu, esim. on kuollut tai ei ole tunnustanut isyyttään tai ei kykene vanhemmaksi, sillloin adoptio voi tulla kysymykseen. Meidän tapauksessa Hildan koti on meidän luona ja me haluttiin taata Hildalle samanlaiset lähtökohdat kuin mun ja Jukan yhteisille lapsille."

Kaisan ja Hildan "matka" on vaativat Kaisalta paljon rohkeutta ja kärsivällisyyttä. Arvaamaton ex-kumppani on tehnyt Hildan huoltajuuskysymykset mutkikkaiksi. Kaisa kiittää onneaan, että rinnalle löytyi Jukka, joka on tukenut Kaisaa huoltajuuskysymyksissä.

Kun Jukka jossain välissä tulla tupsahtaa paikalle haastatteluni aikana, päätän kysäistä häneltä Hildasta.
"Hilda nyt on yksi meidän lapsista. Harvemmin tulen ajatelleeksi, onko hän biologinen vai adoptoitu lapsi. Hän on mun tytär. Muutaman kerran meiltä on kysytty, että mistä Hilda on perinyt kiharan tukan ja sitten me Kaisan kanssa katsomme toisiamme hieman hämmentyneinä. Ne on olleet ainoita tilanteita, joissa adoptio muistuu mieleen", kuvailee Jukka.

Kiitos "Kaisa" ja "Jukka", että sain jakaa tarinanne. Ihailen teitä!

Huom! Otan myös lukijoilta vastaan tarinoita. Joko valmiiksi kirjoitettuna lainauksena julkaistavaksi tai haastattelun muodossa. Ota rohkeasti yhteyttä, jos haluat jakaa tarinasi tai sinulla on toiveita aiheista.