Seuraavat viikot ennen h-hetkeä aion loikoilla ja lueskella naistenlehtiä, jos jaksan haravoin pihan.
Aion pitää Piipiä ne lain oikeuttamat subjektiiviset 20tuntia päivähoidossa olipa perhepäivätäti sitten mitä mieltä tahansa ja silläkin uhalla, että minut tuomitaan sosiaalisessa mediassa kamalana äitinä, joka ei halua olla lapsen kanssa kotona. Tämä on kuulkaas MINUN mahdollisuuteni kerätä lepovarastoa ennen ensiparkaisua.
Jos perheenlisäys on jo ydinperheessä uusi jännä juttu, niin uusperheessä se jännitys moninkertaistuu.
Ai miksi? No siksi, että yleensä lapsia on jo liuta, minun sinun meidän, ja heidän ikäjakaumansa on laaja sekä tarpeet moniulotteiset. Siinäpä uusperheen vanhemmat yrittävät vastata kaikkien pyyntöihin, tarpeisiin ja toiveisiin kakkavaipasta ajokorttiin. Tilannetta maustaa vielä ulkopuoliset mielipiteet siitä, pitäisikö tällaisen perhemutaation ylipäätään saada hankkia lisää parkuvia. "Eikö niitä ole jo tarpeeksi?", "Alkaahan sulla olla tuota ikääkin!"
Joo kiitos tiedän, mutta perheeseeni liittyvät asiat ovat minun ja mieheni päätöksiä. Perheemme koko tai lastemme hoitopaikkakysymykset ei ole mikään yleinen A-studion keskusteluaihe. Siitä ei äänestetä. Nyt alkoi minun äitiysloma!
Niin. Tämä "loma" alkoi mukavasti päällekkäin mieheni exän Tuijan rantaloman kanssa. Puolisoni lapset Tiivi ja Taavi tulivat ensitöikseen meille reilu viikoksi. Tuija lähti etelän lämpöön tyttöporukalla. Hän tarvitsee omaa aikaa pakkailuihin päivän ennen lomalle lähtöä sekä palautumiseen pari päivää loman päätteeksi. En muista, milloin Tuija olisi ottanut lapset mukaan lomalle. Meillä tuntuu olevan tähän yksinoikeus, ja Tuijalla puolestaan on yksinoikeus omiin lomiin.
Ensimmäisellä äitiyslomaviikollani mieheni Hantula lähti hänkin työmatkalle. Minä jäin Piipin ja Tiivitaavin kanssa rannalle.
Olin jo pitkään haaveillut aamuista, kun hörppään kahvini kuumana vietyäni Piipi muutamaksi tunniksi jonkun muun vastuulle. Kappas, saan jatkaa haaveilua, sillä rutiinit olivat hieman erit kuvailemieni olosuhteista johtuen.
Ensinnäkin Taavin saaminen sängystä ylös on jo luku sinänsä. Miksi kellonkin piti siirtyä kesäaikaan juuri nyt? Taavi ei nouse kahteen herätyskelloon, ei ylösvedettyyn verhoon, ei kauniisiin hyvän huomenen toivotuksiin, ei kamalaan karjutaan: "Yyyyylöööös!", ei niin mihinkään.
Lopulta Tiivillä menee hermot ja hän kiukuttelee, että pian myöhästymme junasta. Silloin Taavi höräyttää korvaansa. Hän jumaloi siskoaan eikä tahdo tuottaa tälle pettymystä. Taavi vetää ylleen eiliset farkut ja T-paidan (en ehdi väliin marmattamaan henk koht hygieniasta), hampaat jää pesemättä ja reppukin melkein eteiseen. Nappaan repun viimehetkellä mukaan ja sekunnin sadasosan mietin, onko oikeat kirjat mukana, mutta en ehdi tarkistaa. Autoon. Junalle.
Piipi itkee ja huutaa autossa. Ei halua turvavyötä. Tiivillä menee hermo. Sitten koko auto on täynnä riitaa ja huutoa.
Huoahdan helpotuksesta, kun kaikki kolme on autoni ulkopuolella. Vielä 9 tällaista aamua... tai no, miinus viikonloppu. Silloin ei kiirehditä junalle, vaan TV huutaa aamusta iltaan ja valmistan kolme erinäköistä aamupalaa ottaen huomioon lastemme makuhermot ja allergiat.
Olen aiemmin pohtinut, missä vetää raja uusperheessä. Kuinka paljon yhtä vanhempaa voi kuormittaa ja kuinka paljon tulee joustaa?
Nyt oli valitettavien sattumien summa, että Hantulan ja Tuijan matkasuunnitelmat menivät päällekkäin. Myönnettäköön, että Tuija oli ilmoittanut lomastaan hyvissä ajoin, jolloin emme vielä tienneet Hantulan rapakon tuonpuoleisesta matkasta. Siinä vaiheessa, kun nämä kaksi suunnitelmaa olisi pitänyt olla Hantulalla hanskassa, hänellä oli käynyt kalenterivirhe, joten hyvillä mielin hän oli buukannut matkansa ajatellen, että Kana (=minä) sattuisi vielä mukavasti jäämään vapaille näihin aikoihin.
Sitten, kun meille kaikille selvisi, että nyt on suunniteltu pahasti päällekkäin, katseet kääntyivät minuun.
Olisiko pitänyt pyytää Tuijaa perumaan matkansa? Tai Hantulaa ilmoittamaan, ettei pääsekään luennoimaan jonnekin nimeltä mainitsemattomaan huippuyliopistoon?
Olisiko pitänyt passittaa lapset Lohjalle isovanhempien luo tai pyytää apua anopilta?
Muut näkivät tilanteen niin, että "Kanahan jää vapaalle". Ei ongelmaa.
Minua tuo tilanne kismitti. Sinänsä minulla ei ole mitään sitä vastaan, että Tiivitaavi asuu meillä 10 päivää. Teretulemast vaan.
Mutta että tässä vähän niinkuin kävi niin, ettei minulta kysytty ja minä kannan vastuun ja teen työn, kun muut tekevät kalenterimokia. Ei ole eka kerta.
Minulle 10 päivää on itsestäänselvyys, mutta ei sen ajankohta.
Päätin katsoa läpi sormien. Ei Tuijan eikä Tiivitaavin vuoksi, mutta mieheni vuoksi. Tiesin, kuinka tärkeä hänen matkansa oli.
Vaikka välillä vannon kautta kiven ja kannon, oman terveyteni turvaamiseksi, että minä Kirjava Kana, uusperheen äiti ja puoli, osaan ja uskallan vetää rajat muiden vaatimuksille ja pyynnöille. Aina se ei ole helppoa.
Analysoidaanpa kuvailemaani tilannetta hieman. Miten siihen olisi pitänyt suhtautua.
1) Äitipuoli rakastaa kaikkia -suhtautuminen
Puolison lapset (vaikkei meillä pääsääntöisesti asukaan) ovat lapsiamme. Uusperheen vanhempana puolison lapsista tulee ottaa vastuu ja välillä on tilanteita, kun tämä tarkoittaa kokonaisvastuuta. Kun uusperhe luodaan, uusperheen vanhempi hyväksyy sen tosiasian, että jakaa lapsiin liittyvät velvollisuudet lasten biologisten vanhempien kanssa. Näin ollen on itsestäänselvyys, että Tuijan ja Hantulan ollessa matkalla, vastuu on minulla.
2) Vastuu ensisijaisesti biologisella vanhemmalla
Puolison lasten hoidosta huolehtii ensikädessä lasten biologiset vanhemmat. He jakavat vastuun lasten hyvinvoinnista. Näin ollen he eivät voi olettaa, että vanhemman uusi puoliso ottaa osan vastuusta. Uusi puoliso osallistuu kasvatukseen ja hänen tulee kunnioittaa lapsipuoliaan, mutta vastuu ei kuulu hänelle. Uusi puoliso voi toki auttaa ja tukea, mutta näistä asioista on sovittava hänen kanssaan.
3) Puolison vuoksi
Pidän huolen lapsistasi, koska rakastan sinua ja teen sen sinun vuoksesi. Kun sinä pyydät. Ja joskus pyytämättäkin. Olen valinnut rakastaa sinua ja lapsesi on osa sinua, siksi huolehdin myös heistä. Mutta omilla ehdoillani, en ole itsestäänselvyys.
4) Pesen käteni
Puolisoni lapset eivät kuulu vastuulleni. Piste. He ovat tervetulleita meille tapaamaan isäänsä (tai äitiänsä), mutta vain tämän vanhemman ollessa läsnä. Heidän hoito ei kuulu minulle.
Mihin ryhmään sinä kuulut?
Minä olen sekoitus kakkosta ja kolmosta. Joskus tekisi mieli olla nelonen ja olisipa upeaa, jos osaisin olla ykkönen. Nyt tuntuu, että olen välillä väkipakolla ykkönen ja se ahdistaa, koska tunne ei ole aito.
Minä en voi kantaa vastuuta ja sitoutua velvollisuuksia ilman "oikeuksia".
Oikeuksilla tarkoitan päätösvaltaa, lapsen kasvatukseen puuttumista, oikeutta äitienpäiväkorttiin ja halipusurutistuksiin.
Tämän kymmenen päivän aikana sen verran kuitenkin pidän kiinni omista harrastuksistani, että kuulutan anopin paikalle, jotta pääsen vauvajoogaan, valtuutan Tiivin vahtimaan Piipiä käydessäni kaupassa ja passitan Tiivitaavin Lohjalle (Tuijan vanhemmille) yhdeksi viikonloppuyöksi. Tasantarkkaan myös vien Tiivitaavin kotiin, kun Tuija palaa matkalta, enkä kaksi lomaltapalautumispäivää jälkikäteen.
Hyvä minä! Ihmetelkööt muut itsekkyyttäni, mutta minä seison kahdella koivella, hyöhenet pörhöllä. Tässä menee minun rajani! Tämä ei ole aprillipila mutta juokaa te muut kuravettä vaan ;) - ei tietenkään lukijani !
Lisää rajojen asettamisesta:
Hymyilyttää, kun hoksasin, että pari vuotta sitten "aprillipäivämme" meni näin:
(Blogin tapahtumat ovat todellisuudessa saattaneet tapahtua eri ajankohtana ja eri paikassa, but you get the point!)
Kuulun ryhmään 4. En ole mieheni lasten äiti enkä vanhempi, koska minun ei edes anneta olla heistä vastuussa tai saatika sitten olla heille läheinen. Näin meillä.
VastaaPoista