Yllätyin eilen, kun puhelimeni yhtäkkiä pärähti keskellä kirkasta päivää. Vauva heräsi ja alkoi itkeä. V-käyräni meinasi jo lähteä nousuun, mutta kun näin, että soittaja oli Tiivi (mieheni tytär), unohdin kiihtymykseni ja vastasin puheluun ihmeissäni.
Tiivi ei IKINÄ soita minulle. Taavi saattaa soittaa ja kysellä, missä iskä on, mutta Tiivi - mitä oikein on tekeillä?
"Tota Kana, mitä sä teet?"
"En erikoisempaa. Tässä nukuttelen Paapia."
"Ai no sitten. Voin mä soittaa myöhemminkin"
"Ei hätää, anna kuulua".
Sitten kuuluu nyyhkytystä.
"Voisinks mä tulla teille?"
"Tottakai voit. Mikä hätänä? Missä sä olet?"
"No mä olen Sulon luona, mut me erottiin just"
Lastaan Paapin autooni ja suuntaan kohti Sulon vanhempien taloa. Tiivi istuu rappusilla kännykkä kädessä ja koulureppu selässä. Voi kuinka pieneltä hän näyttääkään. Kohta kuusitoista kesäinen, mutta niin hauras ja hentonen. Kaappaan hänet syliini ja talutan autolle. Hän antaa itkun tulla.
Ehdotan, että käydään leipomon kautta ja haen meille jotain hyväskää. Sitten keitetään kaakaot. Se sopii Tiiville. Ojennan hänelle nenäliinan.
Kaakaokupin ääressä Tiivi kertoo, että he ovat riidelleet Sulon kanssa. Tiivillä on kokeita, eikä ehdi lukea niihin. Sulo ei anna koulutehtäviin aikaa. Sitten Tiivi mainitsee whatsapp-viestin, joltain toiselta Sulolta. Viaton kuulemma, mutta Tiivin Sulo oli raivostunut siitä. Kilpailija oli jokin lukiolaispoika, jonka Tiivi oli tavannut Ruotsin laivalla. Mitään ei ollut tapahtunut. Mutta Sulo ei enää halua olla yhdessä.
Yritän lohduttaa ja ehdotan, että Tiivi kirjoittaisi Sulolle kirjeen, jossa selittäisi tilanteen Sulolle. Vastaanottaja lukee aina kirjeen, vaikkei kuuntelisikaan sanallisia selityksiä. Sulo oli ilmeisen vihainen, eikä ollut vastaanottavainen Tiivin puolustukselle.
Tiivi päättää miettiä asiaa.
Me istumme keittiön pöydän ääressä tunteja. Syötän välillä Paapin. Muistan laittaa pyyheliinan roikkuvan rintakappaleeni eteen, sillä muistan, kun Tiiviä ällötti kananrinta Piipiä syöttäessäni. Kuulen itseni jopa pahoittelevan, että nyt on pakko syöttää Paapi tai muuten se hermostuu.
Tiivi kohottaa kulmiaan: "Joo hei tottakai. Sillä on varmaan jo kova nälkä. Sorry, kun mä vaan puhun ja puhun."
Ällistyn tästä reaktiosta. Sitten hoksaan, että Tiivikin on jo 3 vuotta vanhempi ja viisaampi kuin viimeksi. 13v ja 16v ovat ihan eri sorttia.
Keskustelumme loppuu vasta, kun ovi käy ja Hantula saapuu Piipin kanssa kotiin.
"Tiivi täällä! Tiivi Tiivi Tiivi Tiivi - tule leikkimään!" Piipi huutaa innoissaan. Tiivi leikkii pitkään Piipin kanssa. Syömme kaikki illallista ja sitten Tiivi painuu vierashuoneeseen lepäilemään. Hän näpyttelee kännykkää siinä kun Piipi katsoo vieressä PikkuKakkosta.
"Jäätkö yöksi?" tiedustelen.
"No voisin mä vaikka jäädäkin", pohtii Tiivi.
Olen onneni kukkuloilla. En siksi, että Tiivillä on paha mieli ja nuorten suhde on tuuliajolla, mutta siksi, että juuri minä olen saanut lohduttaa häntä tänään. Nautin luottamista ja tunnen itseni tärkeäksi. Minäkin olen voinut olla Tiiville avuksi ja lohduksi. Sitä paitsi meillä oli oikein ihana päivä yhdessä. Viis pyykistä, tiskistä ja pöydällä olevista muruista. Paapin kakkavaippakin sai odottaa tavallista pidempään.
Ei siksi, että haluaisin miellyttää Tiiviä, vaan siksi että meillä oli oikeasti hyvä keskustelu.
Pettymys tulee kuitenkin pian. Tiivi pyytää kyytiä junalle.
"Mä menen sittenkin äidille, kun mulla ei tavaroita mukana. Huomenna on matikankoekin... Äiti haluaa, et mä viel kertaan siihen ja sit se halus muuten van nähä, kun kerroin sille Sulosta"
En voi sille mitään, mutta vatsaani vihlaisee vähän. Jotenkin olisin niin toivonut saavani peittelevän Tiivin vällyjen väliin. Halusin pitää hänestä huolen. En kuitenkaan uskalla näyttää pettymystäni, vaikka ehkä olisi pitänyt.
Illalla näen Tiivin Instragram-päivityksen Facebookisaa. Kuvassa hän kaulailee Sulon kanssa: "All you need is love". Se siitä matikankokeesta, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Tykkään kuvasta.
Seuraavana päivänä kirjoitan Tiiville viestiä: "Ilmeisesti kaikki järjestyi iltaa kohti? Hyvä niin."
Vastaus tulee samantien: "Yes. Mä kirjoitin Sulolle pitkän meilin, ja kun se oli lukenut sen, niin se tuli hakee mut juna-asemalta. Oon vieläkin tääl ;) ;) ;)"
Hymyilen viestille. Voi kultainen nuoruus!
"Olen iloinen teidän puolesta", vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti