Kuka kuuluu Piipin perheeseen?

Häkellyin, kun pari päivää sitten vastaanotin 3-vuotiaan Piipin piirrostulkinnan perheestämme. Siinä oli talo ja neljä tikku-ukkoa: äiti, isi, Piipi ja Paapi-vauva. Meidän ydinperhe. Ei muita.

Kehuin tietenkin piirrustusta hienoksi, mutta en voinut jättää kysymättä, missä Pauliina, Tiivi ja Taavi olivat. 

"Pauliinan koti juna Helsinkiin", Piipi tiedotti.

"Tiivi Taavi asu Tuijan kotona", hän jatkoi.

Piipi määrittelee perheemme sen mukaan, ketkä asuvat saman katon alla.

Piipi oli hyvin pieni, kun Pauliina muutti omilleen tai kun luovuttiin Tiivitaavin vuoroviikkojärjestelmästä. Piipillä ei ole selkeää muistikuvaa ajasta, kun asuttiin kaikki saman katon alla. Toisaalla asuvat sisarukset ovat Piipille mieluista seuraa, mutta ei lähiperheen jäseniä.

Olin jo vähällä pahoittaa mieleni tästä. Ei sillä, että syyttäisin kolmivuotiasta, mutta syytän itseäni. En ole onnistunut pitämään perhettämme yhdessä, niin että Piipi kokee kaikki sisaruksensa osaksi perhettään. Emmekö ole viettäneet tarpeeksi aikaa yhtenä perheenä tai keskustelleet perheestämme, katselleet kuvia ja puhuneet muualla asuvista sisaruksista, niin että kuviomme selkiytyisi kolmivuotiaallekin?

Sitten tulin toisiin ajatuksiin. Vaadin ja odotan liikoja. Turhaan.

Piipin perhemielikuva ei vaikuta siihen, kuinka paljon hän innostuu, kun sisarukset tulevat käymään. He ovat Piipille rakkaita. Välillä ujostellaan hetki, mutta kun päästään alkukankeudesta, Piipi hala ja pussailee sisariaan kyllästymiseen asti. Tärkeintä on rakkaus.

Pohdin asiaa myös esikoiseni Pauliinan näkökulmasta. Jos häneltä kysyttäisiin, millainen perhe sinulla on, uskon vastauksen olevan jotain tämän tapaista: "Mutsin puolelta puolisisko ja -veli ja mutsin miehen skidit"

Tiivin vastaus ei varmasti tästä paljon eroasi: "Mä, mutsi ja broidi asutaan mutsilla, faijan luona on pari skidiä ja faijan uuden vaimon aikuinen tytär"

Ja mielessäni kuulen Taavin sanat: "Äiti, Tiivi ja mä... ja sitten isän luona on kaksi pikkusiskoa. Yksi puolisisko asuu jo yksin."

Itsekin taidan kuvailla perhettämme seuraavasti: Olemme uusperhe ja yhteensä meillä on viisi lasta, joihin kuuluu sinun, minun ja meidän lapset.

Kysäisen Hantulalta, miten hän vastaa kysymykseen perheemme kokoonpanosta. Hänen vastaus on yksinkertainen: Vaimo ja viisi lasta. (Yllätyn.)

Ystäväni Olkapää kuvailisi perhettämme "nykyaikaisena suurperheenä". 

Oman äitini mielestä tyttären perheessä on mies ja kolme tytärtä. Joskus voi mainita, että miehellä on myös lapsia aikasemmasta liitosta.

Laskumetodeja on monenlaisia ja ne kaikki näyttävät antavan omanlaisensa tuloksen. On siis hyväksyttävä, että perspektiivejä on yhtä monta kuin katsojaa, eikä ketään hyödytä, että korjaan: "Anteeksi vaan, mutta oikea määritelmä kuuluu: Meitä on kaksi aikuista ja viisi lasta. Kaikki lapset ovat tasavertaisia sisaruksia, ei ole puolia".

Puolia on kuitenkin. Jopa sisarusten itsensä mielestä. Sisarpuoleus ei kuitenkaan näytä eriarvoistavan sisaria. Osalla sisarista on enemmän tekemistä toistensa kanssa kuin heistä toisilla. Uskoisin, että tilanne on sama perheellä kuin perheellä, varsinkin suurperheillä, joissa on monta eri-ikäistä lasta (vaikka kaikki olisivatkin saman parin lapsia). 

Siis titteleistä viis. Tärkeintä minun on perheen aikuisena luoda lapsille sellaiset edellytykset, että he voivat ylläpitää suhdettaan sisariinsa. Ei ainakaan estää heitä näkemästä toisiaan tai tietoisesti vaikeuttaa heidän kanssakäymistään. Aikuinen voi rohkaista lasta ylläpitämään sisarussuhdettaan ja demonstroimalla lapselle, että kaikki sisarukset ovat tasa-arvoisia.

Tähän loppuvatkin vanhemman mahdollisuudet vaikuttaa. Lasta ei voi pakottaa rakastamaan.

Toivoisin Pauliinalta ja Tiiviltä vilkkaampaa yhteydenpitoa nuorempien sisarustensa kanssa. Toivoisin heidän vähintään huomioivan sisarustensa merkkipäivät. (Esim Tiivi huomioi Taavin synttärin, mutta ei muiden. Pauliina ainoastaan minun. Taavi kaikkien jne.) Mutta ei.

Olen jopa huomauttanut asiasta, tosin en ole havainnut muutosta.

Sitten muistelen itseäni teininä ja nuorena aikuisena ja myönnän, että niinä vuosina elämääni mahtui vain minä itse ja sittemmin poikaystävä. En varmasti lähettänyt sukulaisille onnitteluja heidän täyttäessään pyöreitä vuosia, enkä huomioinut serkuille syntyviä lapsia. En ymmärtänyt, miten tärkeitä nämä tapahtuvat olivat asianomaisille.

Kaikesta ei siis voi syyttää uusperhettä. Olivatpa tittelimme mitkä olivat, perheestämme löytyy rakkautta. Sen mukaan, mitä kukin sitä elämäntilanteeltaan osaa antaa. Sen täytyy riittää! 

Ja elämä etenee vaiheissa. Yhteydenpidon dynamiikka voi vaihdella huomattavasti elämäntilanteiden muuttuessa. Esimerkiksi Pauliina ja Tiivi tuntuvat nykyisin pitävän yhteyttä aiempaa enemmän. Se tietenkin ilahduttaa minua. Kun taas Piipi jää aika paljon vaille sisarusten huomiota, varmasti nuoren ikänsä vuoksi. On vain luotettava, että lapset itse ohjaavat sisarussuhteitaan tarpeidensa mukaisesti. Ja Kirjavan kanan on jälleen höllättävä siipiotettaan. 

Olen aiemminkin blogannut samasta aiheesta, ja erona on se, että silloin vielä pahoitin mieleni ;) http://uusperheaapinen.blogspot.fi/2015/04/kuka-kuuluu-taavin-perheeseen.html?m=0