Kuka ottaa vastuun Pauliinan tulevaisuudesta?
En ole kovinkaan korkeasti koulutettu. Lukion olen käynyt ja siihen perään ammattiini valmistaman koulutuksen. Olin 22-vuotias saadessani Pauliinan. Olin onnekas siinä mielessä, että meillä oli Pauliinan isän kanssa tuolloin jo yhteinen asuntolaina, ohuet kultaiset vihkisormukset ja perintönä saatu eXän ukin nissani. Olin suorittanut ammattitutkintoni loppuun ja kävin osa-aikatyössä. Työnantaja lupaili vakityötä äitiyslomani päätteeksi. Asiat olivat siis paremmin kuin hyvin.
Herra eXä oli siihen menessä saavuttanut maisterin paperit. Lisäksi hänellä oli käynyt melkoinen tuuri ensityön hankinnassa. Muutama vuosi siitä eteenpäin IT-alalta löytyikin huonommin töitä, mutta Herra eX oli taitava ja arvostettu työssään, hän keplotteli hyvällä ansiolla myös alan vaikeat vuodet.
Koulutuksen ja ammatinvalinnan suhteen pidän itseäni jämäkkänä. Vaikken sinänsä usko uraputkeen, mielestäni jokaisen terveen aikuisen vastuu on hankkia koulutus ja elanto. Esimerkiksi karsastan "välivuosia", etenkin jos ne eivät mitenkään tue tulevan ammatin valintaa. Myönnän olevani tässä asiassa vanhanaikainen, mutta en luovu kannastani.
Pauliina pitää välivuotta. Viime kesän päättötodistuksesta ja kirjoituksista tuli kiitettävät paperit, vaikka olin kovin huolissani Södejen (lue poikaystävien) vaihdosta. Söde 2 vaihtui Söde 3:een, ja uusi Söde oli Pauliinaa reilusti vanhempi renttu. Pauliina muutti lähes täyspäiväisesti Söde 3:n rähjäiseen lähiöyksiöön juuri YO-kirjoitusten partaalla. Tyttöni oli jo 18, joten mikä minä häntä estämään. Tilanteessa oli kaikki katastrofin ainekset, mutta sitten tapahtui jotain mahtavaa - joku oli kuullut rukoukseni. Söde 3 petti Pauliinaa. Mikä "ilouutinen"! Varsinkin, kun viimeisenkin kielen kirjoitus oli siinä vaiheessa jo suoritettu. Otimme ilomielin tyttäremme takaisin kotiin ja avustimme sittemmin oman yksiön sisustamisessa. Silloin en vain tiennyt, että tyttäreni jätti menemättä suunnittelemiinsa psykologian pääsykokeisiin.
Keuhkosin asiasta miehelleni Hantulalle ja soitin jopa Herra eXälle, mutta molempien vastaus oli lähestulkoon sama: "Pauliina on aikuinen ja tietää, mitä tekee."
Niinpä Pauliina jäi kirjaimellisesti kesätöihin koko talveksi. Ei kuulemma tiedä vieläkään, mitä oikein haluaa. Ammattihaaveet vaihtelevat maan ja taivaan välillä kuin Hantulan kalsareiden väri, enkä minä pysy niissä (kummassakaan) kärryillä. Joka toinen päivä innostun, joka toinen huolestun. Enää en edes halua tietää (nyt en enää puhu kalsareista). Kunhan Pauliina jonkun ammatin hankkisin. (Ja Hantula heittäisi kauhtuneet keltaiset kalsarinsa kelkkamäkeen...)
"Mitä vikaa Pauliinan nykyisessä työssä on?" kysyy Hantula. Ja nyt puhuu kuitenkin aika arvostetun alan praktikko ja dosentti.
Miksei kukaan muu välitä? Keskittyykö koko uusperhekonstallaatiossa huoli tyttäreni tulevaisuudesta vain minun hartioilleni?
Olen satavarma, ettei Pauliinan nykyinen työ kelpaisi edes kesätyöstä, jos kyseessä olisikin Tiivitaavi, eli puolisoni lapset. Miksei hän nyt sitten nipota ja kannusta, kun kerta Tiivin matikan ja kemian numerot niin kiinnostavat. Eikö Pauliina ole yhtä tärkeä?
Ja Herra eX prkl! Hän on aikoinaan aiheuttanut minunkin alemmuuskompleksini, kun en vaan omaa johtajan titteliä kuten hän enkä edes osaa käyttää wordia oikein, saati sitten muita IT-temppuja. Olin aina alakynnessä. Jos saan verrata, niin Hantulassa on se ihana puoli, että hän arvostaa minua juuri sellaisena kuin olen, "jalat maassa tyyppinä, seksikkäänä, maalaisjärkisenä ja aitona". Nuo siis ovat Hantulan sanoja, joihin hän usein lisää "mihin minä joutuisinkaan ilman sinua".
Hän ei sanojaan säästele.
Kuitenkin, takaisin Pauliinan isään. Miksi hänkin on lakannut välittämästä? Hän jos joku paukuttaa koulutuksen merkitystä ja sitä, että koulut käydään heti ja sitten tartutaan tilaisuuteen.
Voiko tässä olla jotenkin sen kanssa tekemistä, että Eve on avannut ex-mieheni silmät näkemään myös kuntosalin tarjoaman kurssivalinnan kunnon koulutuksena? Nyt puhun karrikoidusti ex-mieheni suulla, sillä itse näen koulutuksen kun koulutuksen erittäin hyvänä juttuna, kunhan vaan on se koulutus. Evellä on Les Milles-koulutus ja hän on etevä työssään, tiedän sen, koska olen saattanut joskus käydä vakoilemassa hänen vetämiä ryhmäliikuntatunteja.
(Siitä lisää täällä: http://uusperheaapinen.blogspot.fi/search/label/J%C3%A4tetyksi%20tuleminen?m=0)
En ole pinnallinen enkä herraskansaa. Olen tavallinen talliainen, hieman ylipainoinen ja lyhytkoipinen. En ole menestynyt enkä rahoissa. En osaa laittaa eksoottista ruokaa enkä osaa tehdä taskuparkkia. En myöskään voi vaatia lapsiltani liikoja.
Kuitenkin, tahdon heille hyvää. Toivon, että he pärjäävät elämässä ja voivat luoda itselleen huolettoman elämän.
Pauliina ja myöhemmin Piipipaapi tekevät sen varmasti tavallaan, kulkevat omia polkujaan. Tiedän sen. Tiedän, että Hantula ja Herra eX ovat oikeassa, joten jää minun tehtäväksi löysätä ruuvia.
"Mikset sä vaan vastaa sille [Pauliinalle] kaikkeen, et joo onpa hienoa, hyvä päätös, pidän peukkua, teet oikein ja hyvin sä vedät?" kysyy Olkapää, kun avaudun tästä asiasta hänelle jälleen kerran.
Niin. Niinpä niin. No jos vaikka vastaisinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti