Perheemme ikäjakauma on laaja. Vanhimman ja nuorimman lapsen ikäeroksi tulee kesällä 20 vuotta. Olen ollut sekä kakskymppinen vauvan äiti että nelikymppinen vauvan äiti. Molemmissa tilanteissa olen ollut ulkopuolinen.
Ydinperheeni ja ystävät
Täytin 22v, kun Pauliina syntyi. Meillä oli Herra eXän kanssa jo koti, ohuet kultaiset vihkisormukset ja hyvät työt. Samaan aikaan suurin osa ystävistämme unissakäveli pitkin Uudenmaankadun Catwalkia, bailasivat sen kun kerkesivät Sodassa ja Lostarissa. He olivat villejä sinkkuja, opiskelijoita, nuoria ja vapaita. Yleensä he tulivat sunnuntaisin kyläilemään, joko poiketen Walk of Shamelta aamiaista kärkkymään tai myöhemmin iltapäivällä pahoittelemaan huonoa baarionneaan krapularuoan toiveissa. Istuin Pauliina kourassa kuunnellen ystäviemme raportteja mitä ihmeellisimmistä seikkailuista. En osanut suhtautua niihin, sillä olin itse seurustellut koko nuoruuteni, saman ihmisen kanssa. Suhteemme oli joutunut kriisiin kahdesti: kun Herra eXällä oli vispiläkauppaa muualla ja kun minulla oli kerran kesätyöpaikkaihastus. Nämä kriisit olivat viatonta tavaraa ystäviemme baariraporttien rinnalla. Vaikka olin myös vähän kateellinen, olin samalla onnellinen, että "meillä oli kaikki niin hyvin." Näistä vuosista minulle jäi käteen paras ystäväni, Pauliinan kummi, Olkapää.
Neuvolan äitiryhmässä tutustuin muutamaan muuhun uuteen äitiin. He olivat minua vuosia vanhempia ja löysivät enemmän yhteistä keskenään kuin minun kanssani. Tapasimme muutaman kerran vaunukävelyllä, mutta nekin hiipuivat sitten.
Työelämässä tutustuimme muihin perheisiin. Kävimme jopa yhdessä lomamatkoilla. Me olimme lähes poikkeuksetta ainoa perhe, jolla oli "vain" yksi lapsi. Siis lellitty lapsi. Raukka parka, jolle ei vanhemmat ole tehneet sisaruksia. Meidän elämä oli varmasti paljon helpompaa kuin kaksilapsisessa perheessä. (Ne kolme keskenmenoa Pauliinan jälkeen jätin mainitsematta näissä keskusteluissa.)
Koska lähes kaikki perhetuttavistamme oli jotenkin päätynyt ystäviksemme Herra eXän kautta, avioerossamme he myös pysyivät Herra eXän ystävinä. Monet heistäkin alkoivat eroilla osana neljänkympin kriisiä ja ovat tätänykyä uusissa, nuorekkaissa suhteissa, kuten Herra eX itsekin.
Eroperheeni ja ystävät
Erostamme huolimatta aluksi pakotin Herra eXän olemaan arjessamme mukana. Luulin kai sen lopulta johtavan eXän järkiintulemiseen ja kotiinpalaamiseen. Kun totuus alkoi valveta minulle, ettei eXälläni ollut pienentäkään aikomusta palata Evensä yksiöstä meidän rivaripätkään, aloin seota. Siinä vaiheessa kävin Facebookissa ystävieni siviilistatukset läpi ja keräsin listan niistä, jotka mielestäni vaikuttivat eronneilta tai sinkuilta. Aloin soitella heitä läpi. Sain paljon lohdutusta ja henkistä tukea niin, ettei Olkapään tarvinnut kantaa ihan kaikkea. Jossain välissä, kun repsahdin juomaan ja luurijuoppuilin, Olkapää lähes asui meillä. Hän ei ollut pelkkä olkapääni mutta silloin myös selkärankani. Osa eronneista FB-kontakteistani jäi ystävikseni. Osalla heistä on nyt myös uusperhe. Ymmärrämme toisiamme.
Uusperhe ja ystävät
Muistat varmaan itsekin kuuluisan "alkuajan", kun tapaa kiinnostavan henkilön ja tämäkin kiinnostuu sinusta. Sitten ihastutaan, hullaannutaan ja myöhemmin rakastutaan.
Kaikkea tätä edeltää aika, ettei ole ihan varma, mitä se toinen ajattelee ja onko se tosissaan. Kaikki käydyt keskustelut, katseen kohtaamiset ja sekin, kun katse ei kohtaa, analysoidaan ystävän kanssa tarkasti. "Se on selvästi kiinnostunut", vakuutteli Olkapää, "mutta mistä tiedät, ettei se oo naimisissa?"
Hantulalla ei ollut sormusta. Tapasimme päivittäin, muka sattumalta, ensin kopiohuoneessa ja myöhemmin vähemmän sattumalta kahvihuoneessa.
Joka ilta soitin Olkapäälle ja juttelimme tunteja, kun kerroin Hantula-tapaamisistamme seikkaperäisesti.
"Tänään se kertoi, että on asumuserossa", raportoin. "Uskotko sitä?" epäili Olkapää. Olkapää oli tarkka näissä asioissa. Hän teki hyvää taustatyötä selvittääkseen, asuiko Hantula yksin. Ilmesesti asui. Pihassa oli selvästi paikka kahdelle autolle, mutta siellä oli vain yksi auto. Vai miten se nyt meni...Miten ihmeessä Olkapää näitä selvitti? Se jäi minulle arvoitukseksi. Ymmärsin kuitenkin, että hän oli kokenut konkari salapoliisina.
Olkapää oli myös ensimmäinen, jonka esittelin Hantulalle. Olkapää nimittäin teki Sanity Checkin, ennen kuin vein Hantulan kotiini Pauliinan luo. Sittemmin olen esitellyt muita ero-ja uusperheitä Hantulalle, mutta Hantula ei ole ihmisolennoista se sosiaalisin. Hänellä on vanhat lätkäkaverit, se riittää. Lisäksi hänen vaikeat työaikansa hankaloittavat sosiaalista sitoutumistamme. Meillä kummallakin on tahoillamme ystäviä, mutta vielä emme ole löytäneet matchia jonkun toiseen perheen kanssa. Eikö joku voisi kehitellä Family tinderin? Kun on oikea Tinder ja Mammatinder, miksei myös Family tinder?
Olen monesti miettinyt, miksi perheiden on niin hankala bondata?
Ensinnäkin kohdallamme on hankala löytää perhesymmetriaa erikoisen ikäjakautumamme vuoksi. Useimmat päälle nelikymppiset nauttivat elämästään esiteinien/teinien kanssa, käyvät matkoilla ja harrastavat laskettelua. Kuka hemmetti haluaa hengata perheen kanssa, jossa on kaikki tämä plus sitten ne pienet kiljukaulat?
Meillä on myös hyvänpäivän tuttuja Piipin päiväkodista. Siellä on muitakin äitejä, jotka ovat huolissaan lapsensa korvakierteestä, joka on tullut tervetuliaislahjana päiväkotiin liittyessä. Meillä on muutakin yhteistä. Meitä on oikea pikku armeija pikkukakkosta odottavia äitejä, paitsi että tämä on minulle pikkukolmonen plus kaksi bonusta.
Tulen päiväkotiäitien kanssa hyvin juttuun ja sairaspäivinä me playdeitataan. Ei ne lapset oikeesti sairaita ole. Nuhakuumetta vaan, mutta päiväkodista heidät passitettaisiin kuitenkin kotiin. Joskus he ovat ihan HopLop-kuntoisiakin.
Sosiaalinen kontaktini päiväkotiäitien kanssa rajoittuu päiväsaikaan ja sairaspäiviin. Toki hyvän huomenien toivottelu ja sääolosuhteiden päivittely päiväkodin pihassa kuuluuvat asiaan. "Taas tulee räntää, tällainen kylmä vetinen sää enteilee lisää korvakierteitä." Sanos muuta.
Olen kyllä pyytänyt päiväkotiperheitä meille iltakylään, kera isukin. Joko kieltäytyvät kohteliaasti tai tulevat kerran, ilman isää.
Tässä näkyy meidän yli kymmenen vuoden ikäero. Kuka hemmetti haluaa hengailla iltansa jonkun yli 45 vee kaljuuntuvan äijänkämppänän kanssa? Puheenaiheita ei ole, mutta kiusallista hiljaisuutta kyllä. Miehet eivät väännä tikusta keskustelua, niin kuin me naiset.
Kerran satuimme samalle vauvauintikurssille erään päiväkotiperheen kanssa. Meillä naisilla riitti saunassa juttua yliajalle asti. Kun pääsimme pukuhuoneesta, löysimme miehemme kahviosta kukin omassa pöydässään. Kyselin autossa, että mitäs puhelitte saunassa. "Ei mitään."
Matching- ongelmiin kuuluu myös muitakin dimensioita kuin ikä ja elämänvaihe. Vaikka minä ja jonkun random toisen perheen äiti tulisimme mahdottoman hyvin toimeen, se ei heti tarkoita sitä, että miehemme löytävät yhteisen nuotin. Jos sekin ihme tapahtuu, seuraavaksi lapset laittavat kapulan rattaisiin. "Voi ei me haluta niitä tänne, ne on tyhmiä".
Unelmanani olisi yhteinen uuden vuoden, vapun ja juhannuksen vietto, perheiden yhteinen aurinkoloma. Lapsilla ois kivaa ja aikuisilla omaa kivaa. But it ain't just happenin'...
Rakas Olkapääni on ja pysyy uskollisesti rinnallani. Hän on nyt itse nelikymppinen tuore äiti ja nyt me jauhamme tunteja kakkavaipoista, milloin vauvan pitää oppia kääntymään ja istumaan, miksei vauva syö kiinteitä tai ikinä nuku. Minä puran uusperhehuolia ja Olkapää yksinhuoltajahuolia. Meillä on symbioosi.
Minustakin tuli siis hiljattain kummi, Olkapään tytön, Pikku-Olkapään kummi. Tämä on ystävyyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti