Miten teillä nukutaan? Meillä nukutaan vähän huonosti.

Miten teillä nukutaan? Meillä nukutaan vähän huonosti.

Käsitelläänpä tänään uusperheen nukkumajärjestystä. On selvää, että jokaisessa perheessä, olipa sitten kyseessä ydinperhe, suurperhe tai uusperhe, on oma sänkykulttuurinsa. Kiihkeä keskustelu aiheesta alkaa jo vastasynnyttäneiden äitien latte-kutsuilla. 

On äitejä, jotka käsittävät perhepedin suorastaan insestinä tai vähintään vauvalle hengen vaarallisena. Sitten on isejä, jotka joutuvat väistymään sohvalle perhepedin aina vain kasvaessa. 

Leijonaemot ja karhuemot nukkuvat pienokaiset kylkeen liimattuna, kuten suurin osa meistä muistakin nisäkkäistä, ja esimerkiksi useimmissa alkukantaisissa kulttuureissa perhepeti on täysin luonnollinen tapa levätä. Jos lapsilta itseltään kysytään, eiväthän he mitään muuta niin rakastakaan kuin nukahtamista äidin helmassa (huom! äidin voi korvata isillä tai muulla tutulla vanhemmalla).

Itse olen pitänyt vauvani perhepedissä itsekkäistä syistä. Tarvitsen paljon unta ja haluan myös maksimoida unen määräni. Jos nousen yöllä sängystä, en hevillä nukahda uudelleen. En ainakaan ennen kuin vasta tuntien valveilla pyörimisen jälkeen. Meidän perheessä tosin perhepetiera päättyy samalta seisomalta kuin yösyötöt. Sitten Hantula hoitaa unikoulun.

En tuomitse toisin tekijöitä enkä myöskään pahastu arvosteluista, jos meidän tapa on jollekin väärä. Tämän blogin pointti onkin, että tapoja on useita. Jopa uusperheen sisällä. 

Ainakin toisella uusperheen vanhemmalla on kokemusta lapsista ja perheen nukkumajärjestelyistä. Meidän kohdalla tämä pätee molempiin vanhempiin. Ja meidän tapauksessa kokemuksemme ja käsityksemme nukkumajärjestelyistä ovat erilaiset. 

En pidä puolisoni lasten äitiä Tuijaa mitenkään äitimaana. Hän on uusperhevuosinamme ehtinyt  vaihtaa elämänkumppaniaan jo useaan otteeseen. Olen huomannut, että kun uusi rakkaus syttyy, lapset ovat enemmän meillä. Tuija keskittyy muuhun. 
Muuten Tuija on aika tarkka täti, lapsilla on vaatteet viimeisen päälle, aina tarvittava tavara repussa ja heidän aikatauluaan noudatetaan minuutilleen. Tuija ei koskaan myöhästy. Tietysti hän odottaa samanlaista tarkkuutta myös meiltä, mutta kirjoitan siitä toiste.

Sitten Tuijassa on se todellinen alfa-äiti puoli. Vaikka hän antaa itsestään kylmähkön vaikutelman, hän halii ja pussaa ja hellii kullannuppujaan niin, ettei kenellekään jää epäselväksi, kuka rakastaa heitä eniten.

Tämä näkyy myös nukkumajärjestelyissä.

Kun tapasimme Hantulan kanssa ja hän vihdoin esitteli minut lapsilleen Tiiville ja Taaville, minulle selvisi eräs eriskummallinen seikka (ja mahdollinen syy esittelymme venymiseen).

Hantula ja silloin 10-vuotias Taavi poika nukkuivat yhdessä. Aikoina, kun minua ei vielä ollut, Taavi oli nukkunut isänsä sängyssä. Nyt, kun minä olin ja kun Taavi tuli (aluksi harvemmin, sittemmin vuoroviikottain), Hantula siirtyi patjan kera Taavin huoneen lattialle. Taavi kertoi, ettei hän ollut koskaan ennen nukkunut sängyssään. Sängyssä oli kuitenkin lakanat, joten kysyin, että "kuka täällä sitten on nukkunut?"

"Iskä... silloin kun asuttiin äitin kans vielä täällä"

Kun Hantulat erosivat, Taavi jatkoi nukkumista äidin vieressä äidin luona ja isän vieressä isän luona. Hän ei osannut tai uskaltanut nukkua yksin. Joko ei saanut unta tai heräsi yöllä pelkotilaan. Ongelma ei ollut ratkaistavissa ihan yksinkertaisilla tempuilla, sillä kun kylmästi kokeilimme eri huoneissa nukkumista, kuvioon tuli paniikkikohtaukset ja yökastelu ja muut Taaville kiusalliset jutut. 

Kun käynnistimme vuoroviikottaisen asumisjärjestelyn, nukkumajärjestelymmekin muuttui. Taavi sai vuorostaan nukkua patjalla makuuhuoneemme lattialla. Tuija piti tätä järjestelyä huonona, joten Hantula sai taas patjan osakseen.

Pikkuhiljaa siirsimme Hantulan patjaa Taavin huoneessa oven lähelle, siitä ulos ja käytävälle. Tästä seurasi kuitenkin uusi ongelma. Taavi ei enää halunnut tulla meille. Niinpä patja siirtyi takaisin pojan huoneeseen.

Ensin ihmettelin tällaista nukkumajärjestelyä ja käytin paljon aikaa asiaan paneutumiseen lukemalla ja konsultoimalla asiantuntijoita. Ehdotin terapiaa, mutta sain siihen jyrkän ei-vastauksen. "Taavi oppii kyllä, kun on siihen valmis". En ollut odottanut kohtaavani tällaista tyrmäystä 10v lapsen kohdalla, vaan enemmänkin tuo kommentti sopi sinne unikouluun. 

Unijärjestely päti myös lomamatkoillamme. Olisi ollut kätevää varata kaksi hotellihuonetta, Tiivi ja Taavi omassa huoneessa, me toisessa ja Piipi vieressäni. Kaikkien uni olisi maksimoitu. Mutta me varasimme aina perhehuoneen, jonka asioista kukaan meistä ei nukkunut. 

Mielestäni nukkumajärjestelymme oli ensikädessä epäreilu Taavia kohtaan. Hänen oli esimerkiksi vaikea mennä yökylään tai yöleirille. Olisin laittanut kapulat rattaisiin, jos kyseessä olisi ollut oma poikani. Ikävää taas erotella "sinun ja minun", mutta äitipuolen vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset, jos häneltä puuttuu yhteistyökumppani. 

Onneksi sellainen saapui, joskin paria vuotta myöhemmin. Tuijan ensimmäisen vakisuhteen myötä. Uudella kumppanilla oli myöskin lapsia, kolme alle 10v poikaa... jotka kaikki nukkuivat omissa huoneissaan.

Niinpä meilläkin patja vihdoin siirtyi pysyvästi varastoon.

Uusperheessä väittelyitä voi aiheuttaa muutkin seikat kuin perhepetikysymykset. Kulttuurierot voivat näkyä esim.

- Nukkumaanmenoajoissa; osa lapsista pakotetaan pehkuihin pikkukakkosen jälkeen, kun toinen puolisko valvoo puoleen yöhön.

- Nukuttamisrituaaleissa; äitin lapset ovat tottuneet kuulemaan kilometrien pituisia iltasatuja, kun taas isän lapset katsovat k16 elokuvia, kunnes nukahtavat sohvalle.

- Päiväunikäsitteissä; puolelle perheestä päiväuni on pyhä konsepti, kun toinen puolisko siitä vähät välittäää. 

- Yöllisissä viereensiirtymisissä; yksi vanhemmista ottaa yöllisen heräilijän kainaloonsa, kun toinen passittaa unissakävelijän takaisin.

- Heräämisajoissa; rennommassa perheessä vedetään pyhinä sikeitä puolelle päivin, kun taas nipottajat käynnistävät viikonloppupäivänsä kukonlaulun aikaan.

Uusperheessä nukkumakulttuurierot voivat helposti aiheuttaa hampaiden kirististystä, jos pelisäännöistä ei päästä yksimielisyyteen. Pahimmassa tapauksessa lapsilla on eri rytmit ja säännöt, parhaimmassa tapauksessa säännöistä on sovittu ja ne on kaikilla tiedossa. Kaikki tämä vie aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä.

Tähän on hyvä päättää päivän blogi.

Ei muuta kuin hyviä unia uusperheelliset kohtalotoverini!