Elämä Hallussa -testi

Aina pitäis olla onnellinen, iloinen ja elinvoimainen. 

Suomeenkin on tullut ämericcäläinen tapa vastata kaikkeen
 ”I’m good, and you?”, ”I’m doing really well”,
"Menee helvetin hienosti", "Hyvin pyyhkii." "Kaikki hallussa, katso vaikka tästä!"

Niin minullakin.

Tai ei.
Kun menee huonosti, on se merkki siitä, että elämä ei nyt oikein ole hallussa, vai mitä?
Luuseri saa tietenkin syyttää itseään. Siitä edestä, että suhtauduttaisiin myötätunnolla, toisen huono jama ärsyttää. (Yhtä paljon kuin ärsyttää sen toisen menestyskin.)

Välillä saa ja pitää mennä huonosti. Kun jokin romahtaa, on se rakennettava uudelleen.
Aina vaan vahvemmaksi. 

Piti muuten kysyä, että how ya doin'? Miten sinulla menee?  Onko elämä hallussa?

Testaa se.
Olen listannut avainkysymykset, jotka minulta joku viisas kysyi, kun rämmin pohjamudissa. Kysymykset perustuvat hyvinvoinnin pohjapilareihin, eli asioihin, joihin voin aktiivisesti vaikuttaa. Minä itse muokkaan elämäni sellaiseksi, että pystyn sitä elämään. 

Elämä Hallussa -testi

Otahan paperia ja kynä. Rustaa siihen 1-20. Piirrä rasti numeron viereen, joka kerta kun vastaat kyllä. Laske sitten rastit ja katso, mihin lokeroon joudut. (Jos et osaa vastata kyllä tai ei yksittäiseen kysymykseen, käytä decimaaleja, esim. 0,2 tai 0,5 tai 0,8).

1.       Heräätkö maanantaiaamuun mielenkiinnolla?

2.       Nukutko vähintään 8 tuntia yössä yhtäjaksoisesti?

3.       Syötkö säännöllisin väliajoin, vähintään 5 kertaa päivässä (mukaan lukien välipalat)?

4.       Täyttääkö kasvisten osuus lautasestasi yli puolet?

5.       Juotko vähintään 2 litraa vettä päivässä?

6.       Valmistatko ruokasi itse useammin kuin syöt eineitä?

7.       Liikutko vähintään 30min päivässä (esim. reipas kävely)?

8.       Hikoiletko kunnolla vähintään kahdesti viikossa (min. 20 min /kerta)?

9.       Onko ryhtisi hyvä?

10.   Oletko tyytyväinen vartaloosi?

11.   Osaatko sanoa tarkistamatta, paljonko tililläsi on rahaa?

12.   Nollaatko luottokorttilaskusi yleensä kuukausittain?

13.   Onnistutko säästämisessä?

14.   Saatko tehtyä aloittamasi asiat loppuun?

15.   Onko kalenterissasi enemmän aikaa arvokkaalle tekemiselle kuin arvottomalle? (Tässä kohdassa saat pohtia, mikä sinulle on arvokasta tekemistä.)

16.   Oletko ylpeä saavutuksistasi?

17.   Kykenetkö iloitsemaan muiden saavutuksista?

18.   Tunnetko olevasi rakastettu ja haluttu?

19.   Pystytkö helposti unohtamaan menneet ikävät tapahtumat?

20.   Oletko onnellinen?

18-20 pistettä – Hienosti hallussa

Onneksi olkoon. Kuulostaa siltä, että elämäsi on täysin mallillaan, ja elät  tasapainoista sekä terveellistä elämää. Perustuuko tämänhetkinen elämäntilanteesi pysyville rakenteille, niin että elämäsi ”ylläpitäminen” ei rasita sinua vaan antaa voimaa?
Vastasitko kysymykseen 20 kyllä? Jos vastasit, kättelen sinua ja toivon jakamaan voimavarojasi myös muiden auttamiseen. Ehkä voit antaa vinkkejä hyvistä elämäntavoista myös kaverillesi.
Jos vastasit kieltävästi, on elämässäsi selvästi jokin osa-alue vielä selvitettävänä. Kuuntele itseäsi ja ota selvää, mikä on harmaa alueesi, jotta voit saada siihen oikeanlaista apua.

15-17 pistettä – Hyvin hallussa

Vaikutat elävän tasapainossa ja elämänlaatusi on hyvä.
Palaa kuitenkin testin kohtiin, joista vastasit EI. Käy nämä kohdat läpi, ja arvioi, millainen vaikutus niillä on elämääsi. Madaltaako jokin niistä elämänlaatuasi huomattavasti? Siinä tapauksessa tee asialle aktiivisesti jotain.
Jos näillä asioilla on vain pieni vaikutus tai ei vaikutusta ollenkaan, onnittele itseäsi. Ei tämänkään haasteen tarkoitus ole pyrkiä täydellisyyteen. Olet ihan huippu tyyppi sellaisenaan.               
Jos vastasit kysymykseen 20 kieltävästi, on elämässäsi selvästi jokin osa-alue vielä selvitettävänä. Siinä tapauksessa kuuntele itseäsi ja ota selvää, mikä on harmaa alueesi, jotta voit saada siihen oikeanlaista apua.

10-14 pistettä – Kohtalaisesti hallussa

Pikatestin tulosten perusteella sinulla on elämä osittain hallussa. Hienoa! Kuitenkin jokin tai jotkut elämänalueesi ovat selvästi rempallaan. Se madaltaa varmasti elämänlaatuasi, ainakin osittain. Kartoita, millä osa-alueilla haluaisit tehdä parannuksen ja millä osa-alueilla koet, että parannus on ehdoton edellytys. Tee priorisointeja sen perusteella, mikä osa-alue vaikuttaa elämänlaatuusi eniten. Liian ison kakkupalan haukkaaminen saattaa johtaa vain väliaikaisiin muutoksiin. Elämänlaatua parantavat muutokset on rakennettava pysyviksi.
Etkö saa tehtyä asialle mitään? Älä jahkaile avunhankinnassa. Sitä varten ovat ystävät ja ammattiapu.

5-9 pistettä – Heikosti hallussa

Olet menettänyt otteesi useammalla elämänalueellasi.  Oletko huomannut, että elämä on kuin dominopeliä? Kun yksi alue romahtaa, kaataa se helposti seuraavankin ja sitä seuraavan. Kontrolli luisuu sormista, etkä enää ohjaakaan elämääsi vaan se sinua.
Ehkä et ole myöntänyt itsellesi tai lähimmäisillesi, kuinka vakava tilanne on. Vai koetko sen itse vakavana?
Palaa niihin testin kysymyksiin, jossa vastasit EI. Kirjoita ne itsellesi listaksi. Leikkaa kysymykset paperista pieniksi lapuiksi. Aseta laput tärkeysjärjestykseen siten, että ne kysymykset, jotka vaikuttavat elämänlaatuusi eniten. Ota asia kerrallaan. Aloita listan yläpäästä. Mieti jokaiselle tärkeälle alueelle muutosstrategia. Älä jahkaile ammattiavun hakemisessa muutosten toteutuksessa. Onnistut varmasti!

0-5 – Huonosti hallussa

On sanomattakin selvää, että voit huonosti. Ja jos et voi huonosti, olet sulkenut silmäsi maailmalta. Ehkä olet jo välinpitämötän?

Muista, että koskaan ei ole liian myöhäistä. Voit tehdä kokonaisen elämäntaparemontin.
Pienet muutokset saavat aikaan ihmeitä jo hyvin lyhyessä ajassa.
Tuskin kukaan pystyy tällaiseen remonttiin täysin yksin. Kerää ympärillesi oikeanlainen tukiverkko, jotta onnistut tehtävässi. Aloita jo tänään. Miksi odottaa huomiseen?

Kanalla Kohtalaisesti hallussa. Parannettavaa löytyy, kuten aina!

Uusperheen catch 22

2+2=22

Uusperhe on kaksi ydinperhettä, joista osa on yhdistynyt. Perhe on pienimmillään kolme henkeä, parhaimmillaan ehkä 22.

Kantaperheiden yhdistyneestä osasta muodostuu uusi ydin, uusperheen ydin. 

Kantaperheiden jämistä tulee niistäkin omat ytimensä, mahdollisesti myös uusperheet. Lopputulos voi huonoimmillaan olla yksi nalkuttava exä ja parhaimmillaan uusperheiden yhdyskunta. 

Ei me oikeesti olla näin
kauniitaja rohkeita

Osalla lapsista on yksi koti, toisilla kaksi.
On ehkä yksi lähikoti ja toinen etäkoti. Riippuu, miten lapsen viettämä aika jakautuu kotien välillä.
Tai missä lapsi itse määrittää kodin olevan - yksi paikka tuntuu kodilta, toinen ei.

Hantula-Kanalassa uusi ydin tarkoitti alussa kolmea nuppia.
Minä, Hantula ja Pauliina olimme ydinperhe.
Tuijalla ja Tiivitaavilla oli oma ytimensä. Tiivitaaville me olimme etäperhe ja he meille satelliitteja.
Peli oli selkeä.

Viime syksynä siirryimme vuoroviikkojärjestelyyn. Tiivitaavi luopui satelliittiroolistaan ja sai kaksi pysyvää tukikohtaa.
Alkoi takkuilu.

Uusperheen kakskakkoset

Tuliko tänka-på?

Tiedätkö, mikä on Catch 22?
En minäkään tiennyt, ennen kuin uusperheilijäksi ryhdyin.

Wikipedia määrittää sen näin;

"A catch-22 is a paradoxical situation from which an individual cannot escape because of contradictory rules."

Helvetin osuvasti sanottu.


Alla kuvaan muutamaa uusperheen paradoksaalista tilannetta, joissa mikään ratkaisu ei ole hyvä. Ei pakotietä, mutta tasapainottelua miinaisella maalla.

Catch 22 numero 1: Väkipakolla viiskyt-viiskyt vai ei?

Taaville viikko äidistä erossa tuottaa tuskaa. Ja sitä myötä meille.

On enemmän sääntö kuin poikkeus, että Taavi keskeyttää meillä vietetyn viikon. Muussa tapauksessa hän laskee tarkasti öitä siihen , "kunnes pääsee kotiin”. Aamuin illoin. On illalla pettynyt, kun öitä on edelleen sama määrä kuin aamulla.
Taavin emotionaalinen koti on Tuijan luona.

Siis kumman kaa?

Äitipuolen (kanan) kanta asiaan on se, että asiassa kuultaisiin lasta.
Biologiset vanhemmat (Hantulat) näkevät uuden järjestelymme lapsen oikeudeksi viettää yhtä paljon aikaa molempien vanhempiensa kanssa.

Aina on joku olkapäällä lohdutettavana, Taavi tai sen isä.

Catch 22 numero 2: Pelitarkkuutta vai pelitilaa? 

Tiivin kohdalla viikkojärjestely on otollinen.

Kun äidin kanssa syntyy sanaharkka, pääsee meille helposti seuraavalla junalla.
Kun isän tai kanan kanssa ei pelitä, niin täältä menee myös junia pois.

Näiden tilanteiden sattuessa;
Pitäisikö 14-vuotiaalle tuittupäälle olla avaamatta ovi ja käskyttää takaisin? 

Äitipuolen (kanan) mielipide on se, että ovi aina avataan ja olkapäätä löytyy. Kyynelet pyyhittyä lapsi passitetaan takaisin sinne kotiin, johon kalenterin viitta osoittaa.
Biologisen äidin (edelleen kanan ja 17-vuotiaan tytön äidin) mielipide on se, että lapsella täytyy olla kotiinsa vapaa pääsy.
Biologisen äitin (Tuijan) mielipide vaihtelee sen mukaan, mihin suuntaan hänen henk koht kalenterinsa viittoo.
Biologisen isän (Hantulan) mielipide on se, mitä mieltä äitipuoli on. Ei uskalla muuta.
Biologisen isän (Herra eXän) ovi ja puhelin ovat yleensä kiinni.

Yritä nyt sitten luoda johdonmukaisuutta tähän peliin. Lapselle jää pelitilaa joka tapauksessa.

Catch 22 numero 3: Sormien läpi vai sormiote?

Kun on kaksi kotia, on myös kahdet säännöt. Tyypillisesti yhdessä hieman tarkemmat ja toisessa löysemmät. Tämä on hyvin hämmentävää.

Jos äiti lähettää mukaan karkkipussin, vaikka isän luona ei ole karkkipäivä, tuleeko karkkipussi takavarikoida?

Äitipuoli väsyy, kun samasta asiasta on toistuvasti otettava sormiote.
Biologinen äiti on antanut karkkipussin lohdukkeeksi. (Helpottava lääke myös huonoon omaantuntoon!)

Entä karkkipussin tapaisia asioita tuppa olemaan iso määrä?  Älylaitteet, rahankäyttö, kengillä kävely sisätiloissa ja kaikki muut, josta olen jo kirjoittanut.

Hantulan mielestä otetaan sormiote.
Minä vaan olen niin kyllästynyt aina olemaan natsimutsi.
Ei se Tuija opi.

Catch 22 numero 3: Yhteistyö vai yksityisyys?

Jos tekisimme exän kanssa hieman enemmän yhteistyötä kuin kuukausittaiset YV:t (YhteisVanhemmuus -kokoukset, niistä lisää täällä) saisimme kurottua kahden kodin siirtymäväliä kapeammaksi.
Helpottaisi, kun molemmissa ytimissä sävelet olisivat selvät ja samat.
Kaikki olisimme natseja, tai ei kukaan.
Sormiotteessa oli useammat sormet, tai ei kenekään.

Toisaalta tahtotilani on pitää exä mahdollisimman loitolla ja minimoida kontkaktoiminen vain välttämättömiin asioihin. Yksityisyys uusperheelle on vähintään yhtä tärkeä kuin ydinperheelle.

Yhteistyö toisi turvaa, mutta tukalia paikkoja. Vain uusperhe voi ymmärtää, mitä tällä tarkoitan.


Yksityisyyteen liittyy toinenkin dilemma;

Catch 22 numero 4: Säästellä vai sanoa?

Uusperheessä on otettava huomioon, että perheen asioista ollaan kiinnostuneita ja keskustellaan perheen ulkopuolella, yleensä enemmän kuin normiperheen kohdalla.

Täytyykö varoa sanojani?
Voinko kieltää lasta puhumasta perheemme asioista toisessa kodissaan?
Suljenko korvani, kun lapsi kertoo arkoja asioita, jotka selvästi kuuluvat sinne toiseen kotiin?

Uusperhe on jatkuvaa asettumista tulilinjalle. Yritä siinä sitten elää normaalisti.

Selvät sävelet

Mitä enemmän perheen elämää normalisoi, sitä paremmin lapsi oppii talon tavoille. Kun perheessä toimitaan aina tietyllä tavalla, siirtymävaihe on lapselle selkeämpi. Eteiseen astuessaan hän muistaa: "Ai niin, täällä näin". Ja jos ei muista, on vanhempien tehtävä kerrata säännöt ja pysyä johdonmukaisina.

Kahden kodin välille voi luoda johdonmukaisuutta siten, että molemmissa kodeissa on selvät sävelet, vaikkakin eri sävellaji.
Tärkeintä on, että uusperheessä uuspari säveltää yhdessä.
Jos toinen määrää rytmin niin toinen melodian, mutta niiden on soitava yhdessä.

Kun tehdään päätös, se tehdään yhdessä ja siinä pysytään.
Jos yhteinen päätös ei ole tilanteessa mahdollinen, paikalla oleva vanhempi tekee päätöksen, miten puoliso puoltaa näitäkin päätöksiä. Muuten syntyy riitasointu.
parhaaksensa näkee. Kaikki päätökset eivät aina ole parhaita, mutta on tärkeää, että

Me yritämme YV:ssä sopia lähtökohdat, eli nuottiavaimen paikan ja tauot. Ja mitä niiden välillä tapahtuu, kuuluu sille perheelle, mikä kalenterissa lukee.

Selvät sävelet! Päivän kappale tässä ja alla sanat:

En mä tahdo olla pelto, jota raivaat väkisin
Se kaikkein kantoisin ja kivisin
Sillä hullu kai hän on, joka rehkii silloinkin
kun leivän voisi saada helpommin

Enkä tahdo olla sulle pelkkä pakkotyömaa vain, 

missä kiroillen sun täytyy uurastaa

Siksi lähteä sä voit jo tänään aivan luvallain,
naama nurinpäin et luokse jäädä saa

Selvät sävelet
Sen kun kävelet
Tässä auki on ovi

Selvät sävelet
Sen kun kävelet
Jollei seurani sovi

En mä tahdo olla sormus, joka jossain lojuu vaan
Ja jota et sä suostu kantamaan
Miksi olisin vain kahle, joka kättäs kiristää,
joka estää näkemästä elämää

Ja jos olen sulle portaat, joita väsyt nousemaan
tässä yksi neuvo ihan ilmainen
Etsi kämppä, jossa portaita ei ole ollenkaan,
sulle paremmin se sopii myönnän sen

Selvät sävelet
Sen kun kävelet
Tässä auki on ovi

Selvät sävelet
Sen kun kävelet
Jollei seurani sovi

Rakastan sua kuin omaani

Osa I

Olipa kerran pieni Pauliina. 
Eräänä kauniina päivänä Pauliinan käsi oli aivan vahingossa sattunut osumaan äidin lompakkoon ja käteen oli jäänyt parikymppiä sekä mastercard.
Aivan yhtä vahingossa oli mastercardilla tehty muutama nettiostos.
Tekijä ei voinut arvata, että ”Hyväksy ostos” -nappia painamalla kortti toimii maksuvälineenä ja joku joutuujoskus  maksamaan ostokset.

Viikon kuluttua vahingosta oli oma tilini tyhjä. Kun K-kaupan perjantaiostokset eivät menneet läpi debit-kortilla, en huolestunut vaan vaihdoin luottopuolelle. Tiesin masterilla olevan ostovaraa.
”Ei ostolupaa”, kailotti kassaneiti niin, että koko perjantai-iltapäivän mittainen kassajono sen kuuli. ”Olet ylittänyt luottarajan.” 

Ei ollut Kirjavalla Kanalla käteistä eikä varatiliä. 

Nolostuneena jätin ostokset siihen ja sanoin hakevani käteistä autosta.
(Siis autosta, jota minulla ei ollut).
Arvaa, palasinko enää siihen kauppaan?

Olin ehtinyt ristiinnaulita kassaneidin valehtelusta, asiakkaan nolaamisesta ja muista asiaan liittyvistä synneistä. Minun luottokortillani kun OLI ostovaraa.

Ei muuten ollut.

Syyllinen löytyi läheltä. Omasta huoneestaan, omalta sängyltään. Uusi iPad kädessä. Oli saanut muka isältään.
Toista kertoi Mastercard -tiliotteeni, jonka mukaan ostokseni Applestoressa olivat mittavat.

Suutuin silmittömästi. Tuomitsin tyttäreni alimpaan tuonelaan. Laitoin kotiarestiin ja nousin itse kolmantena päivänä kuolleista.

Olin tulla hulluksi. Meillä ei ollut ruokaa eikä rahaa -  eikä luottoa.

Ei auttanut kuin yrittää ymmärtää, millä tavaroilla oli palautusoikeus ja millä korkea jälleenmyyntiarvo. Rikosilmoitus oli poissuljettu.

Riitelimme Pauliinan kanssa tästä asiasta päiväkausia.
Mutta sitten halattiin ja oltiin jälleen ystävät.
Pauliina oli piirtänyt minulle kuvan, jossa hän oli pikkutyttönä sylissäni.
Siinä samassa unohdin iPadin, podin ja puhelimen sekä muut tytön tilaamat härpäkkeet.

Näin käy aina. 

Ensin me otamme yhteen. Mutta kun tunnen Pauliinan pehmeän tukkapörrön rintaani vasten ja pienet sirot sormet kämmenessäni, sydämeni sulaa ja annan anteeksi.Kerta kerran jälkeen. Oma pieni Pauliinani.

Osa II

Olipa kerran Tiivi. Tiivi oli vahingossa syöttänyt iltaruokaa varten varaamani nakkipaketit rakkaalle koiralleen, Karvalle. Suutuin taas silmittömästi (ehkä vähän turhasta?). Nakkipaketissahan luki selvästi sinisellä tussilla ”ÄLÄ SYÖ”.

Olipa kerran Taavi. Taavi oli huomaamattaan kerännyt muutaman vähän kallisarvoisemman esineen kaapistani ja kaupannut koulunpihan kirpparilla karkkirahan toiveessa. Toisen lapsen vanhempi bongasi Taavin tavaroiden joukosta Lancomen Tresomen pullon, Kalevalan Aino-riipuksen, läpinäkyvän aaltovaasin, naisten kenkäparin kokoa 37 ja kolmet käyttämättömät sukkahousut. Lisäksi pöydästä löytyi Pauliinan kyniä ja jääkaappimagneetteja. Joitain esineitä Taavi oli jo ehtinyt myydä, emmekä ihan tarkalleen tiedä, mistä hänen taskuunsa tulleet 23 euroa koostuivat.

Olin käärmeissäni. Miksi Taavi oli valinnut juuri minun ja Pauliinan tavarat, eikä yhtään Hantulan? Vastaus oli ”emmä tiennyt et ne oli sun juttui”.

Pieniä tekoja, jotka tulkitsin ilkivallaksi, seurasi iso liuta. Ihan normaaleja lasten logiikalla toteutettuja temppuja varmaan, mutta minä otin ne henkilökohtaisesti.
Anteeksi annoin päällisin puolin, mutta luottamus oli mennyt. Lisäksi kerrytin ketutuspisteitä. Taavilla niitä oli kymmeniä ja Tiivillä enemmän.

Olen miettinyt, miksi näitä pisteitä kertyy puolison lapselle, mutta harvemmin omalle. Kyllähän minä Pauliinaan (ja nykyisin myös Piipiin) ärsyynnyn, niin että repisin heti pelihousuni, jos omistaisin.
Mutta leppymisrituaali eroaa biologisen hajontakaavan mukaan.

Kun Pauliina hukkasi hanskansa, pissasi piruuttain pöksyynsä, heittäytyi kaupan lattialle ja kiekui korvia koskevasti, haistatteli minulle pitkät, veti hiuksista, puri, paiskoi ovia, maisteli viinaksia, lintsasi ja menetti neitsyytensä (mielestäni liian aikaisin), paheksuin touhua ja saatoin suuttua, mutta syliini sitten suljin.

Kun bonukseni tekevät tihutöitään, menee kaikki muu saman kaavan mukaan, paitsi loppurutistus. Minulta jää samatta se elintärkeä halaus, pikkutöherrys, muu rakkauden osoitus tai kaikella antaumuksella tehty äitienpäiväkortti, jonka sisältöä saa vähän arvailla.
Vaikka suoritettaisiin muodollinen anteeksipyynnön prosessi ja lyötäis kättä päälle, jopa halattais, niin äitipuoli-bonus otteluista jää pitkäksi aikaa paha maku suuhun.

Tiivi ja Taavi ovat minulle tärkeitä ja rakkaita. En haluaisi elää ilman heitä. Mutta sitten kuitenkin haluan sitä joka toinen viikko. Oikein odotan.

Samalla sydäntäni hiertää äidillinen huono omatunto. Yritän kieltää negaationi Tiivitaavia kohtaan. Mutta kun se tunne ei muuksi muutu, niin johonkin se on purettava. Siispä projisoin sen Hantulaan.

Alussa yritin olla Tiivitaaville oikea äiti. Olin tarkka siitä, että he olivat samalla linjalla omieni kanssa. Kaikkea mittasin korkeimman oikeuden katsein. Pian elämäni ei ollutkaan juuri muuta kuin mittaamista. Olinko nyt tarpeeksi hyvä äiti puolisoni lapsille?

En ilmeisesti ollut. Kiittämättömiä olivat kuin kultakala; aina olisi saanut ruokkia lisää (ja taas lisää).
Alta aika yksikön koko äitipuolituntoni (= äitipuolen itsetunto) oli romutettu. En ollut mitään, kellekään mikään tai kukaan.

Sitten muistin, että Tiivitaavilla on jo äiti. Siksi en mahtunut siihen rooliin. Tuli valita muu rooli. Vaikka äitipuoli.

Äitipuolelta ei odoteta pyyteetöntä rakkautta puolison lapsia kohtaan, eikä antaumuksellista asennetta heidän toiveitaan vastaan. Minulta odotettiin vain, että hyväksyn Tiivitaavin, huolehdin ja vähän välitänkin.

Ajan kanssa olen oppinut hyväksymään tämän järjestelyn. Sen myötä myös välimme ovat odotuksia vastoin lähentyneet.

Perheessämme vallitsee rakkauden tasapaino; rakastan sinua miehenä, teitä lapsinani ja teitä puolisoni lapsina, ja sinua puolisoni lapsen koirana. Kaikkia vähän eri tavalla. Kaikkia rakastan.
Se on ihan okei.

Kun rakastaa, se riittää, laulaa myös Frederik.

Miksi uusperheet eivät matkustele?

Tänä takatalvisena keskiviikkona haaveilen kesälomista. Kerron erään uusperheen version niistä.

Yleisesti en suosittele kenellekään perheelle matkustamista lasten kanssa. Piste.
Uusperheelle vielä vähemmän.Uusi piste.

Kannatan kuitenkin ajatusta perheen yhteisistä lomista. En siis pääse yli enkä ympäri; matkustaminen on luonnollinen osa perhelomia.

Itse olen saanut hakea käsitettä uusperhelomasta.
Olen tyypillisesti suunnittellut hiihto- ja kesälomalle reissun, jossa mennään vähintään kahdella eri vempaimella, parhaassa tapauksessa useaan matkakohteeseen. Koko joukkue mukana.

Särkänniemi oli matkakohteista helpoin. Hyppäsimme Tampereen junaan Pasilasta.
Yhteinen tekeminen rajoittui lähinnä pikaruokalalounaseen.
Pauliina meni mielellään kaikista rajuimpiin laitteisiin.
Taavilla, jolla periaatteessa niihin olisi ollut kiinnostusta, ei riittänyt rohkeus eikä pituus.
Tiiviä ei kiinnostanut huvipuistoilu. Hän istui ja räpläsi kännykkäänsä samalla penkillä koko huvipuistossa oleskelumme ajan. Ja poltti olkapäänsä.
Piipi oli liian pieni karuselleihin, muttei halunnut makoilla vaunuissakaan. Eipä tietenkään.
Hantulaa ei innostanut jonottaminen, vaan lähinnä kylmä olut.
Minunkin olisi tehnyt mieli, mutta imetin silloin Piipiä.
Olin tosi hyvällä päällä – NOT!

Syytä huonoon tuuleeni o vaikea keksiä. Muuten kaikki sujui kuin Strömsössä, paitsi että myöhästyttiin Helsingin junasta.
Kun Taavin pitää mennä vessaan, Taavin pitää mennä vessaan. Eikä vessassa olijaa yleisesti saa hoputtaa. Niinpä me muut odotimme, mutta juna ei.

(Suluissa tahtoo mainita, että Taavilla on sellainen vatsa, että se alkaa aina toimia, kun se aistii pienintäkään kiirettä ilmassa. Joku psykologinen juttu...)

Sitten oli SE Pariisin reissu.
Koulut loppui ja Kana oli ottanut lomaa. Me lennettäis lasten kanssa Pariisiin jo etukäteen ja Hantula tulis perässä pari päivää jälkikäteen.
Onko tyhmeempää ideaa?
No on.
Se, että Hantula olisi tehnyt saman ja minä tullut perässä.

Olin kyllä kokannut kaikista katastrofin valmistusaineista keiton, mutta en halunnut nähdä sitä, vaan ilmeisesti maistaa sitä.

”On ihan kiva mennä Pariisiin, mut mä oisin kyl mielummin menny äidin kans. Tai sit silleen, et äiti ja isä ois tullu ja mä ja Taavi - ja Piipi. Paitsi Piipi ei taida viel pärjää ilman sua.”

Yritin vastata Tiivin kommenttiin hymyllä. Uskon, että lopputulos oli jotain irvistyksen tapaista, mutta Tiivi ei sitä huomannut, vaan jatkoi:
”Äitin kans on jotenkin silleen kivempaa matkustaa, kun se on silleen aina rento lomalla.”
Minäkin yritin olla ihan rento.

”Et kyl sit syötä Piipii jossain lentokoneessa. Mä en ainakaan istu sun kaa sit samalla rivillä, jos sä sen teet.”


Meillä oli Finskin koneessa varattu kolme paikkaa samalta riviltä. Olin täysimettänyt Piipiä silloin lähes 6kk ja en millään halunnut rikkoa 6 kuukauden täysimetysputkeani. Mitä luulet? Onnistuuko vajaa kolmen tunnin matkan ilman tissiä? (Jälkiviisaana en ymmärrä imetysnipotustani, mutta tuolloin Piipin tulo teki minusta vähintäänkin virkaintoisen äidin, vähän kaikessa.)


”Mikset sä voi vaan antaa Piipille tuttia? Sit se lopettais ton huutamisen.”
(Tutin pannaan julistaminen kuului äiteyden virkaintoon.)

Lento meni yhtä perseelleen kuin sen oli tarkoituskin.
Piipi kiljui.
Taavi hermostui kiljunnasta ja karjui itse kovemmin.
Tiivi jakeli kommentteja samalla syötöllä kuin jo kentällä.

”Mä haluun kotiin!”
Niin minäkin! Tai sitten sen Hantulan tänne.


Asiat eivät parantuneet, kun Herra Hantula saapui. Ensinnäkin hänen matkansa oli ollut aivan kamala ja hirveä. 

Vähän säälipisteitä, kiitos!

Lentokoneessa oli ollut liian kuuma ja kylmä. Koneessa ei ollut ilmaista tarjoilua, kuten ennen vanhaa. Ja Hantula oli myös tuntenut itsensä hirvittävän surkean yksinäiseksi ilman matkaseuraa.

Hantula ihmetteli kireyttäni, ja yritti auttaa kertomalla, että veisi Tiivin ja Taavin Eiffel-torniin itsekseen. Minä voisin jäädä päiväksi vaikka hotelliin Piipin kanssa.
Tervemenoa vaan yhteinen loma!

Alla olen koonnut listan uusperheen lomahaasteista. Lista sisältää myös jälkiviisaan niksit niiden välttämiseksi:

1. Perheen koko. Jos 5-henkisellä ydinperheellä matkustus on ongelma (laivassa joutuu ottamaan kalliin perhehytin, ja lentomatka viidellä istuimella ei sekään halpaa lystiä ole), niin uusperheellä ne vasta ongelmat ovatkin (eihän ne pyllyt mahdu edes samaan autoon, eikä se minibussikaan halpa ole).

Tässäpä kannattaakin välttää ajattelutapaa Joko kaikki tai Ei kukaan.
Perheenjäsenten iällä ja etäperheen mahdollisuuksilla voi pelata korttinsa oikein.
Nyt kun sinä pääset tänä vuonna Leville, niin kesällä pikkumussukka pääsee Muumimaailmaan.
Tänä vuonna äitisi vie sinut Huitsin Nevadaan ja ensivuonna sinä pääset Äitipuolen Satumaahan. Sitä kannaattakin odotella.

Äitipuolet, älkää ottako pulttia siitä, ettet ota kaikkia mukaan. 
Kaikki vuorollaan.

2. Äitin ja isin matkat. Siinä missä perheenjäsenet vuorottelavat matkoissa, tulee myös isin ja äidin vuoro. Kun asioista ilmoitetaan ja keskustellaan ajoissa, eivät nämä yleensä tuota ongelmia. Ainoa huonon omantunnon kehittäjä on vanhempi itse.

Exä-faktori on kuitenkin otettava huomioon. Älä missään nimessä kerro exälle tulevasta parisuhdereissusta. Voit olla varma, että sillä viikolla kalenterissasi on VIHREÄÄ (eli Tuijan määrittelemänä Tuijan määrittelemänä vihreä on väri, kun hänellä on vapaa viikko ja lapset ovat meillä.). Suunnittele lomasi kaikessa hiljaisuudessa punaisille viikoille!

3. Lompakko. Kuten jo mainittu, uusperheen lomat voivat koitua kalliiksi.
Budjetoi ne ja rajaa niiden sisältö.
Vedä oksat pois: keskustele lapsen kanssa lomasta jo hyvissä ajoin ja aja alas hurjat odotukset.
Vaikka etäperheessä käytäisiin Karibian risteilyllä, voi päiväretki Nuuksioon olla lapsesta ihan yhtä jännä. 

Muistatko vanhan ja vedenpitävän metodin Koo Ii äS äS ? (Keep It Simple Stupid)

4. Ydinmatkat. Joskus on tehtävä epäreiluja rajauksia. Ei edes uusperhe voi ottaa huomioon kaikkia sateliitteja. Lapset, joilla on kaksi kotia, saavat kaksinkertaisesti kivaa. On ihan ookoo välillä kerätä uusi ydinjengi ja tehdä pienellä porukalla jotain.
On jälleen ohjattava ulkopuolisten mukinat korvan ohi.
Jos matka osuu sellaiselle viikolle, että kotona on vain perheentynkä, niin silloin ainoa, joka matkustaa on se tynkä. Se on ihan ookoo.

5. Poteroituminen. Matkat ovat oivia tilanteita poteroitumiselle (eli biologiselle hajoamiselle).
On kiire, hiki, nälkä tai selässä painava laukku. Lapset haluavat eri asioita ja kitisevät.
Uusperhe pannaan äärirajoilleen. 

Bio culture

Tämä on erinomaisen oiva tilaisuus painaa äitipuolen ilkeysnappuloita ja saada äitipuoli sätkyämään.
Jos ei joku lapsista paina niitä, niin suurella todennäköisyydellä äitipuoli tekee sen itse.

Reissussa on helppo erkaantua ja lähteä omien bio-lasten kanssa omaan suuntaan. 
On helppo arvostella, kuinka huonosti kasvatettuja puolison lapset ovat... 

Sattuupa kaikkea sitä ikävää, mitä kotonakin joskus käy. Reissulla sellaista käy vain enemmän.
Näissäkin tilanteissa, jos haluat erkaantua hetkeksi joukosta, älä tee sitä biologisen hajoamisen turvin. Lähde vaikka sen kivan bonuksen kanssa mehulle, sinä kaljalle.

Ai minäkö kettumainen? Äläs nyt!

6. Hermot. Ne kannattaa lähtiessä fyysisesti heittää ikkunasta ulos jokaisen perheenjäsenen toimesta. Vaikka hermot ois heitetty, niin kiukku kumpuaa jossain vaiheessa pinnalle. 
Lomalla olisi ehdottoman hyvä pystyä vähän relaamaan, katsomaan sormien läpi, antamaan asioiden mennä omalla painollaan. 
Viini! Viini helpottaa. 
Älä kuitenkaan käytä sitä liikaa, sillä silloin korostuvat ongelmat 3, 5 ja 6.

Hyviä kesänloman suunnitteluja lukijoille!

t. Kirjava Kana

Uusperheen Mummit ja Kummit –veto-oikeus

Normi ydinperheessä 
(luokittelen sellaisen perheeksi, jossa on äidin ja isin lisäksi mahdollisesti heidän yhteiset lapsensa, ei muita muuttujia) 
mummien ja kummien rooli voi parhaimmillaan olla perheen tukipilarit ja pahimmillaan pirtin ulkopuolella heiluvat mielenosoittajat. 
Mielenosoittajat saattavat silloin tällöin särkeä ikkunan tai toisen ja pitää kovaa mekkalaa, mutta sisään heitä ei ole pakko päästää.

Periaatteessa uusperhe on kuin mikä tahansa normi ydinperhe. Mutta ei vaiskaan. Ei muuten olekaan.

Uusperhe toimii parhaimmillaan mahdollisimman paljon ydinperheen kaltaisesti ja liikuttaa itse muuttujiaan. Pahimmassa tapauksessa muuttujia on valtava määrä, eikä niiden hallinta ole mahdollista.

Perusmuuttujat ovat tietenkin lapset, jotka asuvat uusparin katon alla ja myös ne, jotka eivät siellä asu pysyvästi tai ollenkaan. He ovat kaikki kuitenkin lapsiamme.

Uusperheen ulkopuolisia muuttujia ovat exät ja heidän mahdolliset uudet ydinperheensä. Uusperhe on riippuvainen yhteistyöstä exän kanssa. Yhteispelin on toimittava tavalla tai toisella. Yksi ääripää on radiohiljaisuus tai kommunikointi virkamiesten välityksellä. Toinen pää on läheinen yhteistyö. Meillä pää kulkee jossain keskiviivan kohdalla. 

Uusperheessä ovat vahvasti mukana myös mummit ja kummit ja muut lisämuuttujat. On enoa, kälyä, kaimaa, naimaa -  kaikki tämä mahdollisesti moninkertaisena normi ydinperheeseen verrattuna.

Uusperheiden ympärysvallat kokevat tehtäväkseen, jopa velvollisuudekseen ja myös oikeudekseen puolustaa omaa varuskuntaansa sodan syttyessä, ja muutenkin. Heillä on ikään kuin uusperheessä Veto-oikeus. He eivät varsinaisesti vaikuta päätöksiin, eivätkä ole niistä keskustelemassa, mutta ilmaantuvat yhtäkkiä paikalle kuin ei mistään ja vetävät narusta. Heillä on täysi oikeus esittää mielipiteensä ja jarruttaa päätöksentekoa ilman syventävää tietoa aiheesta.

Esimerksi, meidän tilanteessamme on ehdottomasti Neiti Kaikkitietävän (Hantulan isosiskon) vastuu ja sydänasia puolustaa Tiivitaavin (ja jopa heidän koiransa Karvan) oikeuksia kaikissa tilanteissa. Neiti Kaikkitietävä tietää jopa Tuijaakin paremmin, mikä Tiivitaaville (ja Karvalle) on parhaaksi. Itse hän puoltaa kantaansa sillä, että ensin oli ydinperhe, siihen päälle tuli uusperhe. Uusperhe siis elää rikkoutuneen ydinperheen kustannuksella. Uusperheen vanhemman on hyväksyttävä oma epänormaaliutensa ja tehtävä tarvittavat uhraukset, jotta taataan ydinperheen lasten hyvinvointi.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että äitipuolen on kunnioitettava miehensä entistä suhdetta, puolisoa, koiraa, pianoa, vihkisormusta ja entisen puolison siteitä miehensä perheeseen. Ne ovat siellä kuitenkin olleet vuosikymmeniä, eikä uuden äitipuolen tule olettaa saavuttavansa samanlaista paikkaa miehensä perheessä. Ei, ellei hän toimi aina juuri niinkuin Neiti Kaikkitietävä kehottaa. On muuten kehotettu minua jättämään perhejuhlia välin sekä lainaamaan autoa ja muita mukavuuksia Tuijalle tarvittaessa (ilman Tuijan pyyntöä). On useasti kehotettu väistymään takavasemmalle. 

Jos mummien ja kummien (tämä käsite pitää siis sisällä nyt kaikki uusperheen ympärysvallat) rooli on ollut häilyvä ennen uusperheen yhteistä esikoista, niin se varmasti selkenee sukusinetin syntymän jälkeen. Vauvasta tulee se esine, johon kaikilla on OIKEUS. 

Piipin syntymän jälkeen kotimme toimi avointen ovien areenana, jossa oli aina ilmaista soppaa -  pöytiin tarjoiltuna, vastapaistettu pullapitko ja kahvikupponen tai viisi. Kaikki tämä siistissä silotellussa kodissa.
Hantula paiski töitä ja minä keskityin kestitsemään mummeja ja kummeja, jotka keskittyivät sylittämään vauvaa. Minulle jäi vain vaipanvaihto, ruokinta ja unettomat yöt. Ei muuta. 

Kahvikeskusteluissa minulle kerrottiin, että Tuija jätti kaikki Tiivitaavi-kilonsa kättärille (minulla ei käynyt ihan niin). Minulle lähetettiin ystävällisessä mielessä linkkejä ja Pirkka-niksejä siitä, miten saada kilot kuriin raskauden päätyttyä. Isoveli valvoi, ettei makeannälkäni pääsisi tyydyttymään. Sain jopa häälahjaksi (menimme naimisiin ristiäisten yhteydessä) kuminauhan. Siis jumppaamista varten.
Piipi oli kuulemma täysi kopio Hantulasta ja Taavista. Melkeinpä voisi luulla Tuijan vauvaksi.
Suku ei säästellyt sanojaan siinä, että heidän mielestämme me olimme aika ikääntyneet vanhemmat. Olivat huolissaan Hantulan jaksamisesta (entä minä?).
Olivat myös huolissaan Hantulan seksuaalisista tarpeista. Suvulta sain hyviä vinkkejä, miten Tuija oli menetellyt tässä asiassa. Olinko kuullut Geisha-kuulista?

T O O        M U C H      I N F O R M A T I O N !!!!

Oma äitini tuli myös kyläilemään, huom! KYLÄILEMÄÄN. Hän oli jäämässä eläkkeelle pitkäaikaiselta johtajan uraltaan. Nyt oli hänen vuoronsa nauttia elämästä ja välillä vähän lapsenlapsista. Äidilläni on siis kolme lastenlasta. Minun kaksi tyttöäni (lisäys 2017: nykyisin myös pieni poikamme Paapi) ja veljeni poika. Tiivitaavi –yhtälö suhteessa äitiini on määrittämätön. Yleensä äiti ajoittaa viikonloppuvierailunsa punaisille viikoille (Tuijan luomassa nettikalenterissa vihreät viikot merkitsevät, että Tiivitaavi on meillä). Isäni on vähän niinkuin viides pyörä. Hänen on vaikea löytää paikkaansa, tai ylipäätänsä minulle paikkaa hänen elämässään. Avioero on häpeä ja äpärälapsi katastrofi ja niin pois päin. Ei mennä siihen nyt.

Kun hetken aikaa yrittää pyörittää kauhaa sopassa, jossa on paljon perunoita, vihanneksia ja lihoja, käy se aika raskaaksi käsivarrelle.
Minun kohdalla molemmat käteni olivat jo puolirampana, kunnes nostin ne ylös. 

Ei näin.
En vaan voi elää niin, että muut siloittelevat sanat suuhuni ja tietävät puolestani. Osoittavat mieltään päätöksissäni ja antavat neuvoja, joita en ole pyytänyt.
Minä pistin huutomerkin lauseeni perään ja kauhaisin keittoa väärään suuntaan.
Kapinani ja irtiottoni aiheuttivat aikamoista eripuraa. Ei taidettu jonkun osapuolen kanssa puhua pukahtaa puoleen vuoteen ja sopasta tuli aika suolainen. Mutta suvun veto-oikeus oli viety.

En kuitenkaan kadu hetkeäkään, että tein tuon täyskäännöksen. Se luultavasti pelasti liittomme ja perheemme.
Me rakensimme pirttiimme seinät ja oven munalukolla, ikkunoihin sälekaihtimet. Keitimme oman keittomme ja kannoimme omat kilomme (kaikki edelleen tallessa). Ja niin meistä tuli ydinperhe.

Oli luotava uusi valtio ja ympärysvallat purskuroitava omille tonteilleen. He ovat ihan kivoja naapureina ja käydään vuoroin vieraissa. Vaikka sydäntäni pistää välillä huono omatunto siitä, että lapseni tapaavat mummejaan, serkkujaan ja pikkuserkkujaan yhä harvemmin, on se perheemme kokonaisuuden kannalta kuitenkin paras ratkaisu.
Kun Piipi sitten kasvaa, hän tekee omat valintansa. En ole este enkä hidaste, mutta perhettäni puolustan ja pientä punaista pirttiäni.

LaSu. Sen jälkeen tulee maanantai.

Kun se ensimmäinen soitto tulee sosiaalilta
“Hei, olemme saaneet lastensuojeluilmoituksen koskien perhettänne”,
elämä pysähtyy.

Sekunnin sadasosassa ehtii käydä läpi kaikki tänäisen, eilisen, edellisviikon ja viime vuoden tapahtumat.

Mitä olen tehnyt väärin?

Oliko se se, kun huitaisin kyynärpäälläni Taavia kurkottaessani pipoa hattuhyllyltä, enkä laskeutuessani huomannut, että hän oli tullut kaapille noutamaan takkiaan?
Oliko syynä suustani päässeet sammakot, kun Tiivi kieltäytyi tiskikonevuorostaan?
Olinko mahdollisesti tehnyt asioita, jotka olivat kadonneet muististani?
Olinko toiminut unissani?

Sekunnit kuluvat. Puhelimessa on hiljaista.
Odotan lisäselvitystä.

”Koulukuraattori on huolissaan Pauliinan terveydestä. Teillä on ilmeisesti uusi perhekuvio.”

Päällimmäinen tunteeni oli helpotus. Kyseessä oli vain Pauliina.
Seuraava tunne oli huoli. Mikä Pauliinalla oli?
Sitten iski äkillinen suuttumus. Miksi Pauliina oli mennyt pääni ohitse koulukuraattorille? Miksi minulle tuli tieto vasta sosiaalilta ?!?
Sitä seurasi pelko – ja häpeä. Mitä meidän perhe teki lastensuojelussa??!!

Olin raivossani Pauliinalle, enkä osannut itse käsitellä asiaa. Kun olimme sosiaalityöntekijän kanssa saaneet sovittua ajan heidän vastaanottolleen, ryntäsin Pauliinan huoneeseen ja annoin palaa. Tyhjensin laatikot. Kaapit. Vedin ulos kaikki, mikä käteen sattui. Ihan kaiken, joka viittaisi Pauliinan itsemurhayritykseen.

En löytänyt pienintäkään johtolankaa.

Jälkikäteen selvisi, että herkkä ysiluokkalainen tyttöni oli koulussa joutunut ongelmiin opettajien kanssa. Oli lunttausta, oli lintsausta, oli tupakointia ja päihteiden käyttöä koulun alueella. Mistään ei ollut tullut minulle tietoa.


Tilannetta oli selvitetty ensin koulun toimesta. Pauliina oli ahdistunut asiasta (ja samalla myös siitä, että hänen ensimmäisen ”vakavan” poikaystävä oli juuri tehnyt bänksit – uskon, että tämä oli sitäkin painavampi syy).
Pauliina oli ilmaissut tunteensa viilloilla käsivarressa.

Siitä oli seurannut käynti terveydenhoitajalla, ja kuraattorikin oli hälytetty paikalle.
Heille Pauliina oli kertonut oman versionsa kotioloistamme.


Oli yli-ankara, väkivaltaan taipuva isäpuoli sekä alkoholiin sortuva, raskaana oleva äiti. Oli ilkeät sisarpuolet ja kaiken kukkuraksi agressiivinen labdadorin noutaja, jota Pauliina pelkäsi, eikä uskaltanut olla kotona.


Kaiken takana oli Pauliina, joka oli syystä tai toisesta hankkiutunut vääränlaiseen seuraan, alkanut laistaa koulutyöstä, saanut kaupan päälle särkyneen sydämen ja ahdistuksissaan laistanut sitten lisää. Hänellä oli nyt huoli arvosanoistaan. Lintsauksen seurauksena ne olivat tippumassa. Kohta jaettaisiin peruskoulun päästötodistukset. Ymmärsin täysin tyttäreni ahdistuksen.

Ymmärrän myös, että Pauliina koki yhteenmuuttomme Hantulan kanssa ristiriitaisena. Toisaalta uusi elämäntyylimme viehätti, mutta se myös poissulki kaiken toivon äidin ja isän yhteenpalaamisesta. Raskauteni oli naula arkkuun ja vei sisarpuolien lisäksi kaiken huomion pois Pauliinasta.
Hiljainen ja herkkä tyttöni ei antanut tämän näkyä päälle päin.
Ei ollut ketään, kenen puoleen kääntyä sydänsuruasioissa.


Olimme toki ymmärtäneet, että joku mielitietty oli ollut hetken kuviossa, kunnes poistui takavasemmalle. Tyttö oli tämän tavatessaan muuttanut vaatetyylinsä, värjännyt tukkansa ja ruvennut kasvissyöjäksi. Valitettavasti myös huumeet liittyivät kuvioon(,mistä saimme selville vasta LaSun myötä).

Pauliinaa oli pelottanut, että tieto huumeista ja huonontuneesta koulumenestyksestä päätyisi korviimme. Siksi hän kielsi kuraattoria ottamaan meihin yhteyden ja kertoi, että riskinä oli pahoinpitely. Tämä selittää meidän perheen ensimmäisen LaSun.

Se ei tosiaankaan jäänyt viimeiseksi. Minä nostin asiasta jupakan, enkä siinä vaiheessa ajatellut säästää Tiivitaavin korvia aiheelta. Alta aika yksikön tieto kantautui Tuijan korviin, jonka jälkeen meistä tuli silmätikkuja. I rest my case.

Seuraavina kuukausina asioitiin aktiivisesti sosiaalin kanssa. Paha äitipuoli piti lapsipuolia nälässä. Pahaan raskaana olevaan äitipuoleen kohdistui varteenotettava vakava epäily kaksisuuntaiseen sairastumisesta (selittäisköhän ne hormonit ainakin osan asiasta)? Paha äitipuoli laiminlöi ja kohteli kaltoin. Kaksikymmentä kertaa.

Lopulta rohmahdin ja avauduin asiasta äitiysneuvolasta. Ahdisti, kun joku koko ajan syynäsi elämääni. Minä viaton, normaali elävä ihmisenkappale, jolla oli toinen viaton kappale kohdussa - miten ihmeessä olin päätynyt tällaiseen elämään? Oliko tämä jotain pahaa unta tai kenties jonkun toisen elämä?

Kaiken tämän ajan jatkoimme arkipäivää kuin ”ei mitään olisi tapahtunut”. Tuija oli minulle viileänmukava, tai oikeastaan jopa lämpivän mukava, mutta samalla hän haki asioita, joista voisi osoittaa huolenaiheensa viranomaisille. Hänhän ei siis näitä ilmoituksia tehnyt. Joku nimetön teki. Tai jotkut. Enpä tiedä, oliko Neiti Kaikkitietävällä (miehen siskolla) jonkinlainen osuus asiassa. En edes halua tietää.

Viimeinen LaSumme tehtiin kuitenkin neuvolan toimesta. Syynä äidin riittämättömyys, uupumus ja mielenterveydelliset ongelmat. No vähemmästäkin!

Apua saimme. Keskusteluapua. Tukea. Kotitalousapua. Parisuhdeapua.
Minulle tärkein apu oli oppia olla välittämättä isovelin valvovista silmistä, seiniemme korvista, kuiskauksista selkäni takana sekä syytöksistä.


Olin oppinut varovaiseksi, hiivin ja kuiskin itsekin. Mutta sellaista elämäntapaa on raskasta pitää yllä. On vain uskallettava olla oma itsensä, sanoa ei ja kyllä vaan. Se toinen osapuoli on vastuussa omasta reaktiostaan. Jos sitten koetaan LaSun paikaksi, niin olkoon niin.

Kun LaSujen tekijä huomasi, ettei hän sitä kautta enää osunut arkaan paikkaan, perheestämme tehdyt LaSut loppuivat. Samoihin aikoihin Tuija löysi purjehdusseurastaan uuden kumppanin ja oli umpirakastunut. Hän tarvitsi lastenhoitoapua kasvavissa määrin ja LaSuista huolimatta uusperheemme kelpasi erinomaisesti siihen roolin.

Pauliinan terveys hoidettiin sekin kuntoon. Hantulalla oli tässä iso rooli. Kerroin varmaan Pauliinan pianoinnostuksesta pianoinnostuksesta? 

Musiikilla on ihmeellinen mielenterveyttä kohentava vaikutus.

Tässä kaikille äitipuolille päivän kappale maanantaiaamuun (paina sanasta "kappale" ja luehan sanat alla!) 

I've paid my dues
Time after time
I've done my sentence
But committed no crime
And bad mistakes
I've made a few
I've had my share of sand
Kicked in my face
But I've come through

And we mean to go on and on and on and on

We are the champions - my friends
And we'll keep on fighting
Till the end

We are the champions
We are the champions
No time for losers
'Cause we are the champions of the World

I've taken my bows
And my curtain calls
You brought me fame and fortune
And everything that goes with it
I thank you all
But it's been no bed of roses
No pleasure cruise
I consider it a challenge before
The whole human race
And I ain't gonna lose

And we mean to go on and on and on and on

We are the champions - my friends
And we'll keep on fighting
Till the end
We are the champions
We are the champions
No time for losers
'Cause we are the champions of the World

We are the champions - my friends
And we'll keep on fighting
Till the end
We are the champions
We are the champions
No time for losers
'Cause we are the champions

Iltasoitto

Meillä on ollut hyvä päivä. Aamiaiseksi paistettiin lettuja, me kaikki kuusi yhtäaikaa keittiössä.

Keittiö on kyllä sen näköinen, että siellä on ollut Kanalan mestaruuskisat siitä, kenellä lentää korkeimmalle. Kiinniottaminen oli tässä kisassa toisarvoinen seikka.

Olikohan niin, että Pauliina taisi viedä voiton heitossa ja Taavi syönnissä. Vai oliko se Piipi?

Oli niin tai näin, niin ulkopuolelta tarkkaileva olisi saattanut saada melko idyllisen kuvan uusperheemme pyhäaamusta. Siitä olivat riidat ja konfliktit kaukana sekä hymy herkässä ja suu täynnä itse kullakin. (Päätin olla välittämättä keittiön siivosta.)

Lähdimme yhteiselle kävelylle, edelleen kaikki kuusi, ja siellä saimme idean poimia pajunkissoja. Siitäkin onnistuttiin kyhäämään kipailu (Hantula on entinen kiekkomies ja valmentaja, niin meillä kilpaillaan vähän kaikesta). Niinpä meillä on nyt monta kourallista pajunoksia tuossa terrassilla.

Edelleen perheidyllin ytimessä suunnistimme kaupan kautta kotiin. Ostimme ruokakassin lisäksi höyheniä, silkkipaperia ja paperikarkkeja. Karkit oli syötäväksi ja niiden paperit koristeiksi.

Iltapäivä meni olohuonetta sotkiessa. Meillä oli ohjelmassa kokoperheen pääsiäisaskartelu.
Koska askarteluaihe oli helppo, touhumme sujui mutkitta. Tämän kilpailun voitti Tiivi, joka väsäsi hienoimmat pääsiäisvihdat. Taavi teki niitä eniten ja meinasi loukkaantua, kun häntä ei valittu voittajaksi. Taavin vitsat tunnistaa siitä, että niissä on yksi sulka. 

Taavi unohti pettymyksensä, kun Hantula ehdotti, että jospa TÄNÄÄN olisi SE päivä, kun mennään kaikki Jumbon Raxiin. ”Joo!”
Minulle illan evakkojärjestely sopi  hyvin ottaen huomioon, miltä keittiö (ja nyt olohuone/ruokailusali) näyttivät! Tekosyy työntää sivousta tovi tuonnemmaksi.
Lähdimme kahdella autolla, sillä jopa kasvissyöjä Pauliina arveli, että kasvispizza tänään kelpaa.

Lukuunottamatta nälkäisten kinastelua paikkojen valinnasta, yhtä kaatunutta kokista ja Pauliinan löytämää katkaravun pyrstöä kasvispizzasta perheemme ruokailu sujui loistavasti.

Nipistin itseäni, koska tämänkaltainen perheidylli on meille harvinaista herkkua. 

Kohta 18-vuotiasta poikakaverilla varustettua naisenalkua on vaikea taivutella ylipäätään mihinkään perheaktiviteettiin.
14-vuotias ei saa yhtä paljon päätösvaltaa, mutta jää kyllä kotiin, kun saa siihen mahdollisuuden.
Loppukädessä on hyvin hankala löytää tekemistä, joka yhtäaikaisesti soveltuisi 12- ja 1,5-vuotiaille. Lastemme ikäero näkyy siinä, että 18v ja 14v ovat itseään viihdyttäviä, kun taas 1,5-vuotias tarvitsee viihdyttäjän, mutta ei vaadi kummoisia puitteita lystinpitoon. Haastavin tapaus on 12-vuotias.

Taavin vahvuuksiin kuuluu innostuneisuus, positiivisuus ja sosiaalisuus, mutta ei pitkäjänteisyys. Taavi aloittaa helposti uusia harrastuksia ja aktiviteettejä, mutta lopettaa ne myös yhtä helposti.
Taavia varten on hankittu lätkäkamppeet (kahta kokoa, kaksi aloitusta), tennismaila, rummut ja piano. Kiinnostus on lopahtanut äkkiä. Tuijalla on tarkat periaatteet sen suhteen, ettei lasta saa painostaa epämiellyttäviin tehtäviin tai tilanteisiin. Kunnioitamme sitä.
Viimeisin villitys on lumilautailu. Muuten ihan hyvä, mutta kukaan muu perheenjäsenistämme ei laskettele.

Tänään Taavillakin oli hyvä päivä. Hän on toivonut, että tehtäisiin enemmän perheen kanssa, ja niin tehtiin.

Kävin äskettäin suukottelemassa Piipin ja Taavin ja sitten heittämässä hyvät yöt Tiiville ja Pauliinalle yläkertaan.
Portaita laskeutuessani kuulin vaimeaa, itkunsekaista puhetta. Ahaa, Taavi on puhelimessa, tuumin.

”Äiti, kun mul on sua niin ikävä. Saanks mä tulla kotiin? Tää ei tunnu kodilta, ja ei oo ikinä mitään tekemistä ..... no ei ne vaan keksi sellaista mulle eik niil oo aikaa. Äiti, mä haluun tulla kotiin. Saanko? Saanko pliis?”

Puolen tunnin sisään näen keittiönikkunasta auton valot, kun Tuijan bemari kaartaa pihallemme.

”Tulin hakemaan Taavin kotiin. On niin pieni vielä, että ei saa pakottaa, kun ei kerta viihdy.”

Näissä tunnelmissa nukkumaan.

Äitipuolen synninpäästö

Uusperheessä on opittava hyväksymään seuraat epät:

• Epätäydellisyys
• Epäjärjestys
• Epäsäännöllisyys
• Epäoikeudenmukaisuus

 Päästäkseen sinuiksi itsensä kanssa on välillä hyvä  tehtävä synninpäästö. 

 Tämä perjantai on sille hyvä päivä, kun bonukset ovat tulossa kohta...

Rakas lapsipuoleni; 

• En yleensä ehdi viedä sinua harrastuksiisi (vaan saat mennä itse), vaikka äitisi ehtii. Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi, mutta ammattini ei ole henkilökohtainen kuskisi. Sinulla on bussikortti.

• En myöskään aina ehdi hakea sinua junalta, sinullahan on jalat, vaikka äitisi tuntuu niitä säästelevän.

• En vaan aina ehdi joka paikkaan ja yleensä priorisoin perheen pienintä, sillä hänen jalkansa jaksavat vain lyhyitä matkoja.

• En aina ota sinua lomamatkalle mukaan, ei äitisikään. Kaikki vuorollaan.

• Annan sinun joskus lähteä itkien äitisi luokse, sillä en kertakaikkiaan ehdi lohduttamaan, kun itket rikki mennyttä sukkaasi. Vauvalla on kakka housussa.

• En aina voi antaa rahaa, kun uskon, että se on parhaaksesi. Tiedän, että soitit äidillesi (tai Pauliinan kohdalla isällesi) ja sait rahasi, mutta olen liian väsynyt nostamaan asiasta jupakan.

• Laitan mielestäsi pahaa ruokaa ja olet meillä siksi nälkäinen.

• Näin, että söit salaa äidiltä tuomiasi karkkeja karkkipäivän ulkopuolella. Olen niin, kuin en olisi nähnytkään. Tiedän, että se on huonoa kasvattamista.

• En aina ehdi vastata puheluihisi niinä viikkoina, kun et ole meillä. Soitan kyllä takaisin. Ja joskus unohdan senkin.

• En aina huomaa kertoa, että rakastan ja välitän, vaikka sitä tarkoitan.

• En aina tiedä, miten sinua lähestyisin. Todellisuudessa haluaisin sulkea syliini, mutta en aina uskalla.

• Minäkin suutun ja mustaksi muutun. Joskus asiasta, joskus en. Ce la vie.

• En aina ehdi kuunnella asioitasi tai kuulustella läksyjäsi, mutta se ei tarkoita, ettenkö välittäisi. Toivoisin, että minulla olisi neljä korvaa ja viisi kättä. Jos niin olisi, siinä tapauksessa voisit syyllistää minua välinpitämättömyydestäni. 

• En aina toimi oikeudenmukaisesti ja vaadin sinulta liikoja, minäkin tarvitsen välillä halia ja lohtua.

• Tiedäthän, että olen sinusta ylpeä ja olet lapseni!

• Rakas mieheni, kun olen selvittänyt neljän lapsen ongelmia koko päivän, en vain jaksa nyt antaa sinulle halausta tai muuta. Voi olla, että saat kokea kynteni ja hampaani siitä edestä. Kaikella rakkaudella. Myös lastesi rakastamisen kautta. 

Oikeasti lista on paljon pidempi ja se tukkisi blogini, joten jäädän tähän tällä erää.

Hyvää viikonloppua!

Yhteinen lapsi

Tänään puhun Piipin tulosta.

Saimme myöhäisen joululahjan 27. joulukuuta Herran vuonna 2013.

Piipi tehtiin kaikella rakkaudella mutta ei sen suuremmalla suunnitelmalla. Piipi vain ilmoitti tulostaan.
Osoitteemme olivat tuolloin vielä Kanala-Meilahti ja Hantula-Lehtisaari.

Pieneksi puolustuksekseni voin sanoa, että olimme jo aloittaneet haaveilun yhteenmuuttamisesta plussan tuolla puolen. Me vain toteutimme haaveen plussan tällä puolen. 

Yhteenmuutto tehtiin rytinällä, ennen kuin masu alkoi pömpöttää.

Uusioäidin taistelulaulu blogin kirjoittaja käsittelee syitä, miksi tehdä tai jättää tekemättä yhteinen lapsi. Me emme Hantulan kanssa ennättäneet listata hyötyjä ja haittoja, kun jo löysimme itsemme vaunukaupoista. 

Kieltämättä hymähdin Uusioäidin syille olla tekemättä yhteinen lapsi. Niistä 4-6 kolahtivat kohdalleen. Numero 7 olikin jo menetetty peli.

Minäpä kerron, mitä asioita vauvan tulo meille toi tullessaan.

Taavista tuli tähti

Taavista tehtiin reppana, kun Hantulat erosivat. Taavi oppi saamaan tahtonsa läpi. Jos karkkipäivä keskellä viikkoa lohdutti surutyötä tekevän pojan mieltä, niin saamansa piti. 

Taavi ei uskaltanut olla yksin kotona tai nukkua omassa huoneessaan. Pelot tulkittiin olevan kaikki avioeron syytä. 

Leluvuori Taavin huoneessa kasvoi sitä mukaan kuin äidin ja isin huono omatunto. Ne toimivat laastarina. Kun yksi meni vanhaksi, haavan päälle laitettiin toinen.

Piipin syntymä oli Taaville läpimurto. Hänestä tuli ylpeä isoveli. 

Taavilla oli suuri tarve hoivata siskoaan ja samalla myös kertoa minulle, miten siskoa tulisi hoivata. 

Hantulat olivat yhtä mieltä siitä, että Taavilla oli kaikki oikeus viettää pikkusisarensa kanssa mahdollisimman paljon aikaa. Niinpä minulle ilmoitettiin, että Taavi asuisi toistaiseksi meillä.

Taavista oli paljon apua. Hän osasi muistuttaa minua, kun vauvalla oli nälkä ja kun kannattaisi vaihtaa vaippa. Hän neuvoi hädissään ”tekemään äkkiä jotain”, kun vauva itki vatsanpurujaan tai esim. automatkalla, kun minä olin ratissa. 

Siihen aikaan uskottelin itsellenikin, että Taavilla on ”kaikki oikeus”, ja pyrin pysymään mahdollisimman säyseänä näissä Taavi-tietää-paremmin -tilanteissa.

Pikkusiskon syntymä toi kuitenkin uudenlaisia sääntöjä ja rajoja. Meidän kodissa Taavilla ei ollut paikkaa sängyssämme, ja meillä noudatettiin säännöllisiä ruoka-aikoja ja pidettiin erityisen tarkkaa (pilkunviilaajatasolla) huolta hygieniasta.
Näistä asioista keskustelimme Taavin kanssa päivittäin.

Piipin olemassa olo pakotti minut ja Taavin törmäyskurssille. Jälkiviisaana, imetyshormoneista vapautuneena, näen Piipin syntymän tärkeänä seikkana. Piipin kautta minä ja Taavi kävimme läpi erittäin vaikeita tilanteita, mutta me selvisimme niistä. 

Löysimme paikkamme toistemme elämässä.

Tiivistä tuli tuittupää

Tiivi päätti jo päivästä 1, ettei pitänyt Piipistä. Häntä ärsytti moni asia. Paskavaipat haisi, kananrinta ällötti, yölliset itkut herättivät, päivälliset itkut häiritsivät. Koko vauvajuttu oli tyhmä, eikä tähän perheeseen tarvittu lisämuuttujia.
Jostain syystä vauva-aikoina Tiivi kuitenkin vietti hyvin paljon aikaa meillä. En tiedä, oliko Tuijalla silloin Topi tai Tatu tai Toivo kuviossa, vai mistä kiikasti. Tiivillä oli kuitenkin vaihtoehto pysytellä poissa Piipin lähettyviltä.

Jälleen kerran jälkiviisaana tiedän paremmin. Sydäntäni pistää, kun vasta nyt ymmärrän, että Tiivin protestit ja ilkikurisuus olivat tapa kerätä huomiota.
Näin aikuisena olettaa, että jos tyyppi haluaa halin, niin tyyppi osaa tulla halaamaan. Lasten (ja varsinkin nuorten) maailma toimii toisin. Voi, kun minä olisin silloin huomannut pitää Tiiviä sylissä useammin... siellä kun oli vaan se vauva.

Pauliinasta tuli babysitteri

Pauliinaa kutsuu Piipiä puolisiskokseen. Hänen mielestä Piipi on ihan söpö, mutta ei sen enempää. Tai no, Piipi on myös tapa tienata taskurahaa. Pauliina ei ole luotettavin lastenvahti, mutta meille edullisin ja joustavin. Kaikilla paikkansa perheensä. Pitäisikö minun äitinä vähän hävetä?
Ei. Meillä on Pauliinan kanssa ihan hyvä symbioosi, kumpikin voittaa.

Hantulasta tuli hatara

Jos Tiivitaavin reagointia vielä jokseenkin osasin tulkita ja ymmärtää, niin eniten minut hämäsi Herra Hantula. Hän, joka ei paljon tunteista puhu, eikä suuresti hetkahda suuntaan tai toiseen tilanteiden syntyessä. Piipin syntyessä hän kuitenkin hetkahti. 

Vähemmästäkin.
Olisihan hänen luullut olevan aika ylpeä kihlatustaan, joka synnytti hänelle terveen, pulskan tyttölapsen. Ihan luomuna ja ilman huutoa.
Tyttö oli täydellinen, itsensä Hantulan näköinenkin.
Hantula kuitenkin sekosi ihan toisista syistä.

Viisi tuntia Piipin syntymän jälkeen, hän oli pakkaamassa tavaroitaan ja kyselin, että mihinkäs matka. Hantula kertoi, että työvuoro alkaa.
Työpäivän päätteeksi olisin odottanut ukkoni tulevan tervehtimään, mutta ei – hän päättikin viedä vanhemman jälkikasvunsa Raxiin ja olivat pitäneet siellä Piipille nimikisan.
Hantula ei hennonnut tuoda lapsiaan Kättärille ensimmäisenä iltana vaan antoi lasten ensin tottua ajatukseen. Tulivat sitten heti aamulla. (Pauliina piti minulle ja vauvalla seuraa kokonaisen puolen tunnin verran illalla.)

”Hei Viivi!”, Tiivi sanoi pikkusiskolleen, kun näki tämän ensikertaa, ”mä halusin antaa sulle nimen mun nimen mukaan.” Minä höristin korvaani.

Kun Tiivitaavi lähti, minulle ja Hantulalle syntyi nimiriita. Kompromissi Piipi tulee Pauliinasta ja Tiivistä.

Seuraavina päivinä ja viikkoina Hantulan käytöksessä ilmeni muitakin outoja piirteitä. 

Hän oli poissaoleva, totesi, että nyt ei sitten taas saa seksiä vähään aikaan, paapoi Tiivitaavia, unohti Pauliinan ja suhtautui vauvaankin varauksella. 

Hän vietti töissä aikaa kasvavissa määrin, kun minä pidin yllä neljän lapsen taloutta. Jos luit kirjoitukseni bonuksista, niin tuolloin minulla oli niitä tuplasti. 

Vauvan syntymä oli aiheuttanut taloudessamme epätasapainotilan. Sen nojalla sai kukin luvan käyttäytyä miten sattui. Kaikilla muilla oli OIKEUS, mutta vain minulla oli VELVOLLISUUS.
Jopa kälylläni Neiti Kaikkitietävällä oli oikeus ylitseni. Nyt naurahdan Uusioäidin teesille #1 (kts. viimeinen lause). 

Spot on!

Tästä kirjoitus toisella kertaa.

Sanomattakin selvää, että Kirjavasta Kanasta tuli Kiekuva Kana.

Pyydän nöyrimmin anteeksi hetkiä, kun mahdoin tiuskia tai äyskiä tai pillittää tai meinasin kuristaa jonkun tai kun muuten vaan sain itkupotkuraivarin. Suhtautukaa ymmärryksellä.

Paapin hankinta on harkintamyssyssä. Tällä kertaa listaamme plussat ja miinukset, ennen kuin alamme tulkita niitä Clear Blue -tikuista.

Hyvää keskiviikkopäivää!