Kaikkien yhteinen joulu - kuka ei kuulu joukkoon?

Ensimmäisinä vuosina leikittiin yhtä suurta perhettä ja vietettiin myös joulu yhtenä suurena perheenä. Suurella perheellä tarkoitan lähinnä Hantulan suurta perhettä. Anoppi, appiukko, Hantula itse, minä, tyttäreni Pauliina, Piipi-vauvamme, Hantulan lapset Tiivi ja Taavi, heidän äitinsä Tuija ja koiransa Karva.

Paketteja oli loputon kasa. Tilausjoulupukki jakoi niitä hiki virraten ja hämmästyneenä kokoonpanostamme.

Juttuaiheemme liittyivät lähinnä anoppini joulupöydän antimiin. Olimme sopineet nyyttikesteistä. Anoppi lupasi paistaa kinkun, Tuija toisi laatikot ja minulle jäi rosolli.

Rosollikulho kainalossa saavuimme anoppilaan jouluaattona. Silmiini pisti, että joulupöytä oli jo katettu, anopin rosollilla varustettuna. Vein oman kulhoni vaivihkaa keittiöön ja keskityin siitä edestä antamaan anopilleni toisessa kädessäni olevan joulutähden. ”Hurjan hieno”, kehui anoppi ja asetti kukan ikkunalaudalle muiden viiden joulutähden seuraksi. ”Joulutähtiä ei ole koskaan liikaa!”

Tuija tuli hetki jälkeemme. Ilman laatikoita. ”Arvasinhan, että teet laatikot kuitenkin”, hän sopersi ja ojensi anopille mitä ihanimman joulukorin, kynttilöin, servetein, joulutuoksuin ja glögein varustettuna. Anoppi heitti siihen takaisin: ”Arvasinhan, että tuot taas näitä ihania herkkuja!”

Kuka-ei-kuulu-joukkoon-tunne #1.

 

Anopin joulupöytä oli aivan upea, en pystyisi itse samaan. Anoppini oli loihtinut herkut jos toiset neljässä kattauksessa. Kaikkein ruokatottumukset ja allergiat ja mieltymykset oli otettu huomioon. Jopa minun laktoosi-intoleranssini. Pöytäkeskustelu sujui pääpiirteittäin näin:

Taavi: ”Miksei me voitu olla joulua kotona niin kuin aina ennen?”

Anoppi: ”Ottaako Taavi lisää kinkkua?”

Taavi: ”Joo, mutta kotona oli kivemmat joulut”

Tiivi: ”No siks ku me nyt ollaan täällä ja tänne mahtuu Kana ja sen lapset”

Anoppi rykäisee. ”Tiivi otahan sinäkin lisää kinkkua? Sitä riittää. On toinenkin, jos tämä loppuu kesken.”

Syvä hiljaisuus.

Taavi: ”Mun mielestä oli silloin kivempaa, kun äiti ja isi oli vielä yhdessä. Muistat sä Tiivi, kun äiti antoi joulupukille pusun ja me meinattiin mennä kertomaan iskälle, mutta sitten iskää ei näkynyt missään. Ja sitten sä sanoit että etkö sä ny tajuu tonttu, että meidän iskä on pukki”

Anopilla menee kuplavesi kurkkuun. Hän alkaa yskiä voimakkaasti. ”Minä vaan olisin kysässyt, että ottaako joku lisää kinkkua? Sitä on kuulkaas PALJON. Kaikille riittää ihan varmasti.”

Tuija: ”Ensi vuonna me lähdetään Thaimaaseen jouluksi. Olin ajatellut, jos Mummi (Anoppi) ja Papi (appiukko) lähtisivät mukaan.”

Hantula mulkaisee Tuijaan. ”Jos te lähdette, niin lähden minäkin…. siis mekin!”

Kuka-ei-kuulu-joukkoon-tunne #2.

 

Piinallisen keskustelun keskeytti kolkutus ovella. Joulupukki tuli puoli tuntia liian aikaisin, mutta se ei haitannut minua. Lahjoja oli tosiaan valtava pino. Taavi. Tiivi. Taavi. Taavi. Tiivi. Taavi. Tuija. Tiivi. Tiivi. Taavi. Tiivi. Tuija. Tiivi. Tiivi. Tiivi. Hantula. Anoppi. Taavi. Taavi. Taavi. Taavi. Taavi. Taavi. Tiivi. Appiukko. Hantula. Hantula. Tiivi. Taavi, Tuija, Tuija, Tuija.. jne.

Toisessa säkissä lukusarja oli Piipi. Taavi. Tiivi. Piipi. Taavi. Tiivi. Piipi. Taavi. Tiivi. Piipi. Taavi. Tiivi jne.

Vasta kolmannesta säkistä tuli ensimmäinen Pauliina.

Jostain säkistä tuli jopa yksi pehmeä paketti, jossa luki Kana.

”Täh? Etkö sä saanu enempää paketteja? Äiti, kato kuinka vähän Kana sai…Miksi se sai niin vähän?”

Minun oli tehtävä kaikki työ itkuni pidättämisessä. Ei itseni vuoksi (olin otettu anopin kutomista sukista, jotka löytyivt pehmeästä paketistani), mutta Pauliinan vuoksi. Hänen kasansa koostui niistä kolmesta paketista, jotka olin hänelle loihtinut.

Taavi rakensi omista paketeistaan ison linnan ja siitä otettiin kuvia kaikkien kännykkäkameroilla. Tiivi kiljahteli iloisena jokaisen paketin aukaistuaan, yli 20 kertaa.

Pauliina istui hiljaa ja hymyili minulle vaivihkaa, ja lausui ääneti huulillaan: Kiitti mutsi.

Huolehdin näköjään taas liikaa!

 

Silti istuin siinä kaiken riemun keskellä, mieli maissa ja hymyilin väkisin. Hantula kiitteli nahkahanskoista ja kylpyläviikonlopusta, jotka hän löysi omista paketeistaan.

”Anteeksi kulta, en oikein tiennyt, mitä ostaisin naiselle, jolla on kaikki. Kyllä me jotain keksitään!” hän takelsi.

 

Ulkopuolisuudessa on yksi hyvä puoli. Anoppilassa ei ollut kaikille yösijaa, joten me pakkasimme kaksi kappaletta lapsia lahjoineen autoomme ja huristelimme illan päätteeksi kotiin.

Siellä Hantula avasi viinipullon (anoppilassa ei tarjoilla mitään pilsneriä vahvempaa), ja minä istahdin viereen syöttämään Piipin ennen tämän unille menoa. Hantula laittoi takkaan tulen ja jouluista musiikkia soimaan. Siinä samassa minut valtasi uskomaton onnentunne.

Jouluyö, juhlayö.

 

Hyvää joulua uusperheet!

Ps: Miten teillä vietetään joulua? Meille tämä joulu vietetään pikkuperheen kesken, ilman mummeja kummeja tai bonuksia.