Uusia tuulia. "Mä jäänkin mutsin luo"

Puolisoni 15v tytär Tiivi on majaillut meillä tiheään tahtiin kuluvana keväänä. Kerroin aiemmissa blogikirjoituksissani suunnittelemistamme uusista muuttojärjestelyistä, eli Tiivin muutosta äidiltä meille.

Ensin syttyi kolmas maailmansota, jossa pääasiassa sotivat omani ja Tiivin tahtotilat. Sotaan liittyi myös neutraaleja maita (Tiivin äiti Tuija) ja sovittelevia tahoja (mieheni Hantula). Päädyttiin rauhansopimukseen, joka ei miellyttänyt ketään. 
Kävimme myös taannoin tarvittavat keskustelut lastenvalvojan kanssa, sovimme elatuksista, muuttojärjestelyistä ja säännöistä.

Alunperin olin muuttoideaa vastaan. Olin peloissani ja ahdistunut. Ei ei ei ei nyt. Mutta muutoksille ei koskaan löydy sopivaa aikaa. Muutosvastaisena ihmisenä minäkin lopulta totuin ajatukseen ja aloin odottaa tulevaa muutosta. Ajattelin panostaa suhteeseeni tytärpuoleni kanssa. Tämä oli nähtävä tilaisuutena.

Tiivi oli raivoissaan. Ensin raivoissaan nihkeilystämme muuttoa vastaan, sittemmin siihen liittyvistä järjestelyistä. Tiiville muutto oli vain repun pakkaus ja muutama ideointikäynti Ikeassa, uuden huoneen sisustaminen ja sillä sipuli. 
Meille muutto tarkoitti uudenlaisia asumisjärjestelyjä, elatusavuista sopimista sekä säännöistä keskustelua. Tiiviä ahdisti kaikki keskustelu. 

Muuttoajankohdaksi muovautui kesäkuu, heti kun peruskoulun päättötodistus on kourassa. Sekin kismitti Tiiviä, sillä repun pakkaaminenhan onnistui illassa. Hän olisi halunnut muuttaa heti.

Tuijalle muuttojärjestely kävi hyvin siihen asti, kunnes hän ymmärsi, että keskusteluun oli tuotava lastenvalvoja, ääni muuttui kellossa. Tuijaa kismitti elatusapukeskustelut. Hänelle sopi, että tyttö saisi asua, missä itse haluaa, kunhan viralliset kirjat olisivat äidin osoitteessa ja näin ollen elatusraha virtasi äidin tilille. Meille muutto tarkoitti isompaa asiaa kuin repun pakkaus, ja kun se alkoi valjeta Tiiville ja Tuijalle, muuttointo laimentui. Kuitenkin, me pitäydyimme suunnitelmassa ja muuttoa valmisteltiin. 

Muuttojärjestelyjä tehdessämme Tiivi toki jo käytännössä lähes asui meillä. Viihtyi vähintään useamman yön viikossa. Emme jaksaneet nipottaa näistä elatusrahoista Tuijalle. Pidimme ovemme avoinna, sillä aloimme itsekin innostua uusista asumisjärjestelyistä. Poikaystävä Sulo oli meillä myös aika paljon. Tämä oli Tuijan ja Hantulan toivomus, jotta taattaisiin Tiivin koulumenestys. Viikonloput Tiivi majaili Sulon luona.

Jokin aika sitten Tiivin käynnit alkoivat harveta. Niin meidän kuin Sulonkin luona. Muutamassa viikossa ne vähenivät olemattomiin, ja Tiivi kertoi kolussa olleen paljon kokeita ja aikaisia aamuja. Kouluun oli kätevämpi kulkea äidin luota.

Lopulta Tiivi sai kakistettua:

"Iskä mä oon miettinyt sitä muuttoa. Kun mä meen Ressuun (lukio Helsingissä), niin sinne kyllä pääsis helpoiten äidin luota, kun äiti on siinä vieressä töissäkin."

Tiivin ja Sulon välit kylmenivät. Tai no, Tiivi teki bänät. Nimittäin tytärpuolestani on kasvanut oikea kaunotar. Hän on pitkä kuten vanhempansa, äitiinsä tullut vaaleaverikkö, jolla on harvinaisen tuuhea, pitkä tukka. Vartalon muodotkin mukailevat mannekiinin mittoja. Lisäksi Tiivi on löytänyt itselleen häntä upeasti pukevan vaatetyylin. Sanomattakin selvää, että hän viehättää vastakkaista sukupuolta. Tiivistä kasvoi elokuvien klassisella tavalla "koulun suosituin", kun hänellä vielä seiska-kasiluokalla oli ylhäällä ja alhaalla kiinteytyskoje ja vahvat silmälasit. Silloin pitkä ja tahattoman hoikka tyttö piiloutui liian isoihin vaatteisiin matikan kirjan taakse. Poikaystävä Sulo oli vain alkusoittoa. Nyt suloja satelee ovista ja ikkunoista. Olisiko ollut ennen vai vähän jälkeen bänksien, kun saimme kuulla Sulo kakkosesta. Sulo kakkonen aloittaa abi-vuoden syksyllä. Omistaa ajokortin ja vanhempiensa rahoittaman auton. Emme ole vielä tavanneet Sulo kakkosta, mutta Facebook -kuvat on nähty. Meinasin tippua tuolilta, siinäpä vasta nuorukainen. Toivottavasti pitää Tiivistämme hyvää huolta.

Sulo2 asuu lähempänä äitiä. Äidillä on sääntö, ettei poikaystävällä yövytä ennen 16v synttäripäivää, mutta tuokin rajapyykki on nurkan takana. Olemme yrittäneet houkutella Sulo2:sta meille esittelyyn, mutta vielä emme ole saaneet kokea tätä kunniaa.

Sen tiedämme, että Pikku-Tiivi kukoistaa onnea. Mieheni isosiskon, Neiti Kaikkitietävän (NKT) mukaan Tiivi on ihan eri tyttö. Hymyilee avoimesti, hykertelee, ei enää ihan pienistä piittaa. "Murrosikä on virallisesti ohi", NKT arvelee, "tai sitten pillerit tekevät hyvää Tiivin tasapainolle. Eihän niihin kortsuihin voi luottaa."

Siinä vaiheessa minulla ja Hantulalla lentää luu kurkkuun.

Hantula ei ole kuulevinaan ja minä nyökkäilen "niin niin tietysti". 

En tässä vaiheessa voi olla kadehtimatta NKT:tä. Miksemme Tiivin kanssa keskustele yhtä avoimesti? Miksi hän saa tavata Sulo2:en, mutta me ei!!??

Muuttoaikeista luovuttiin. Hieman pettyneelle Hantulalle kävi kuitenkin selitys, että Tiivi jää äidilleen koulusyistä. Tuijalle sopi myös olemassa oleva asumisratkaisu, neutraali osapuoli kun oli ollut koko ajan ja rahavirtoja ei tarvitse kääntää. Minä jäin mietteliääksi. Asuisiko Tiivi nyt meillä, jos me olisimme järjestäneet muuton heti? Teimmekö siitä liian vaikean? Toimimmeko me oikein? Vieläkö Tiivi on meille kiukkuinen? Onko se syy vähäisiin käynteihin ja siihen, ettei Sulo kakkosta esitellä meille? Teimmekö jotain väärin?

Tunnen (ja varmaan kuvittelen) niskassani muiden paheksunnan. Miksi nihkeilimme muuttoasiassa, vaikka siis mehän suostuimme siihen? Soimaako syyllisyyden tuntoni minua, olenko vainoharhainen?

Muuttoasiasta tuli ikään kuin tabu, se vain latistui, hävisi, eikä siitä puhuta. 

Sitten Tiivi tulee käymään. Sulo kakkosen musta merkkiauto kaartaa pihaamme. Vastarakastuneet nousevat ulos, kävelevät käsi kädessä ovellemme ja tervehtivät iloisesti. Tiivi halaa minua innolla: "Pitkästä aikaa. Tässä on Sulo2"

Sulo2 katsoo silmiin, kun kättelee meitä kohteliaasti: "Kiva vihdoin tavata, Viivi on kertonut teistä."

Yllätyn. Yllätyn todella paljon.

Ei siksi, että on myönnettävä, että NKT on oikeassa, vaan siksi, että Tiivi tosiaan on ihan eri tyttö. Niin aikuinen, niin kohtelias ja lämmin. Tinttaileva teinityttö on tipotiessään.

"Hei anna mä näytän sulle mun ja Taavin huoneen", Tiivi hihkaisee Sulo2:lle, "jos mä olisin muuttanut tänne, niin tän huoneen mä olisin saanut. Tää ois kyll vähän isompi kuin äidillä, mutta kyllä se mun huone sielläkin on ookoo. Eiks oo iskällä ja Kanalla kiva koti?"

Olen ällistynyt. Hyvilläni. Iloinen. Näinkö luonnollinen asia tämä iso, sisälmystäni syövä mörkö on?

Ne on ne pillerit... ei, ei kun rakkaus. Rakkaus tekee hyvää.

Meille kaikille! <3