Tänään kirjoitan eräästä tärkeästä, mutta verrattain vähän puhutusta aiheesta, Lapsettomuudesta uusperheessä. Kirjoitukseni perustuu muutamaan lähteeseen sekä keskusteluun kahden ystävättäreni kanssa.
Lapsettomuus uusperheessä aiheena sivuutetaan helposti, sillä uusperheissä lapset tulevat annettuna. Puolison aiemman liiton kautta siunaantuneet lapset eivät kuitenkaan poista yhteisen lapsen kaipuuta. Joillekin uusperheille sopii järjestely, jossa yhteisiä lapsia ei hankita, toisille yhteiset lapset ovat toive.
Esimerkiksi meidän kohdallamme se oli toive, vaikka molemmilla on ikää ja lapsia aiemmista liitoista. Olemme mm. saaneet ihmetteleviä kysymyksiä. "Eikö tuo lasten määrä jo riitä?"
Täytyykö niitä laskea?
Tiedän ja tunnen useitakin uusperheitä, joissa uusparilla ei ole yhteisiä lapsia. Osalla heistä on lapsia molempien edellisistä liitoista ja osalla ainoastaan toisen liitosta. Taustat eroavat toisistaan.
Kirjoituksessani viittaan kahteen perheeseen. Ensimmäinen näistä on uusperhe, jossa isällä on kaksi lasta edellisestä liitosta, puolisolla (ystävälläni) ei ole lapsia. Yhteinen lapsi olisi toivottu, mutta valitettavasti ei mahdollinen. Kutsun ystävääni Tiiaksi.
Toisessa perheessä uusparin puolisoilla on kummallakin kaksi lasta edellisistä liitoista, ja yhteinen lapsi olisi kovin toivottu, mutta hän ei ole päättänyt saapua rankoista hoidoista huolimatta. Kutsun ystävääni Anniksi.
Perheitä yhdistää tahaton lapsettomuus, joka on ollut heille äärimmäisen raskas kokemus.
Molemmat uusperheen äidit kertovat, että ulkopuolinen sivuuttaa helposti lapsettomuuskysymykset tokaisemalla "mutta teillähän on jo lapsia". Tämä kommentti on kuitenkin ajattelematon. Ensinnäkin jokainen lapsi on yksilö eikä korvaa toista lasta, ei myöskään toivottua lasta.
Toiseksi äitipuolen ja äidin roolit ovat hyvin erilaiset. Molemmat roolit ovat tärkeitä, mutta kokemuksina eroavat toisistaan merkittävästi. Äitipuolella on hänelläkin oikeus toivoa biologista lasta kuten kenellä tahansa naisella (tai miehellä). Ja myös sellaisella äidillä, jolla on jo lapsia.
En referoi keskusteluamme tähän suoraan, mutta listaan muutaman teeman, joka nousi esiin tutkimissani lähteissä ja joiden perusteella ohjasin keskusteluamme. Miten lapsettomuus koetaan uusperheessä, miten siihen suhtaudutaan ja miten sitä käsitellään?
1)Ulkopuolisuuden tunne perheen sisällä
Äitipuolen (tai vaihtoehtoisesti isäpuolen) rooli on haastava. Siihen liittyy paljon odotuksia, haasteita ja myös epämukavuutta. Eräs epämukavuuksista on ulkopuolisuuden tunne. Se on minullekin hyvin tuttu asia. En koe kuuluvani puolisoni lasten perheen täysvaltaisena jäsenenä. Olen olemassa, mutta en pääse lapsipuolteni lähelle, enkä myöskään heidän suosioon.
Tämän tunteen tunnistavat myös mainitsemani uusperheelliset ystävättäret.
Tiian puolison lapset olivat hyvin nuoria, kun Tiia liittyi perheeseen, ja siksi hänellä on hyvin läheinen suhde lapsipuoliinsa. Lasten äiti suhtautuu kannustavasti lasten ja äitipuolen suhteeseen. Kaikki näyttää ulkopuolisen silmään idylliseltä ja helpolta. Tiia kertoo kuitenkin, että tosipaikan tullessa lapsi valitsee lohdukseen oman äitinsä tai isänsä. Äitipuoli on mukava leikkikaveri, mutta ei Tiian tapauksessa ole saavuttanut luottamusvanhemman asemaa lapsen maailmassa. Ulkopuolisuuden tunne ilmenee myös lapsen edunvalvontaan liittyvissä kysymyksissä: äitipuolella ei ole Wilma-tunnuksia, ei valtuuksia päättää sairastamiseen liittyvissä asioissa, neuvolaan/lääkäriin lapsen vie yleensä oma vanhempi, äitipuoli on vain varalla. Tiia haluaisi kovasti ottaa vastuuta tytärpuoliensa kasvatuksessa ja hoidossa, mutta yhteiskuntamme ei ole rakennettu siten, että puolivanhemman rooli otettaisiin huomioon.
Ulkopuolinen olo tulee myös tilanteissa, jossa Tiiaa luullaan lapsen äidiksi ja lapsi itse korjaa "ei toi oo mun äiti".
Annin ulkopuolisuuden tunne kumpuaa puolison pitkästä perhehistoriasta. Lapset ovat sen ikäisiä, että heillä on paljon muistoja äidin ja isin ajoilta, ja tarve puhua niistä. Biologinen äiti ei ole hyväksynyt eroa tai lasten isän uutta suhdetta, mikä ohjaa myös lasten hyväksyntäprosessia. Miehen suku on asettunut lasten äidin taakse, joten vain äiti on tervetullut kylään ja sukutapaamisiin. Anni ja Annin lapset jäävät vaille kutsua. Tilannetta kärjistää isän oman tunnon tuskat, joita hän yrittää paikkailla järjestämällä mahdollisimman paljon laatuaikaa ja kivaa tekemistä lastensa kanssa. Perhe poteroituu herkästi biologisiin yksiköihin. "Yhteinen lapsi ehkä pakottaisi meidät toimimaan perheenä, eihän ydinperhettäkään hajoteta joka viikonloppu", Anni pohtii.
Äitipuolen ulkopuolisuuden tunne lienee kaikille universaali riippumatta miten tunne syntyy. Sitä on vain osittain opittava kestämään.
2)Yksinäisyys yhteiskunnassa
Olen aiemmin kirjoittanut siitä, miten uusperhe edelleen koetaan normista poikkeavana ja vähän erilaisena. Suomalainen perhekulttuuri rakentuu ydinperheen ympärille. Vieläpä sellaisen ydinperheen, jossa on mamma ja pappa, ei esimerkiksi kaksi pappaa.
Uusperhe ei ole ihan uusi käsite, joten siitä löytyy kirjallisuutta. Niissä ei kuitenkaan korostu perheiden monimuotoisuus. Lapsettomuus uusperheissä teemana ohitetaan, kuten myös sateenkaarivanhemmuus, adoptio uusperheessä, leskeys uusperheessä tai uusperhe, jolla on useampi liitto takana.
Ystäväni Tiia kokee välillä olevansa yhteiskunnassamme yksin. Vertaistukea ja ymmärrystä löytyy vähän.
"Pahimmalta tuntuu, kun joku viittaa kintaalla ja sanoo, että eihän ne [puolison lapset] oo sun lapsia" tai "sullahan on helppo rooli, kun ei oo omia lapsia eikä vastuuta" tai "nauti vapaudesta".
Miten tökeröitä ilmaisuja, vaikka nekin ilmeisesti hyvällä tarkoitettuja.
3) Vähättely
Äitipuolen rooliin saattaa kuulua myös vähättelyä. Jonkun mielestä äitipuolella on vain hyvin rajallinen rooli, eikä roolin siksi juuri tarvitse olla haastava. Esimerkiksi Tiian kaikki ystävät eivät ymmärrä, miksi Tiia kantaa huolta puolison tyttären unohtuneista kurahousuista, kun se on tämän vanhempien tehtävä. He eivät myöskään aina ymmärrä, kuinka puolison lapsi voi välillä mennä ystävien ohi. Kun puolison lapsi on kovassa kuumeessa, ei tee mieli lähteä ystävän juhliin. Lapsen sairaus on erittäin pätevä syy jäädä kotiin huolehtimaan lapsesta. Mutta ystävä kysyy, eikö hoitaminen kuulu isälle. Tiiaa ei pidetä äitinä. Ei työpaikalla, ei neuvolassa, ei lääkärissä ei ystäväpiirissä. Hänen äitipuoli-rooliaan vähätellään, ei oteta huomioon.
Haloo yhteiskunta, missä viiraa?
Annin kohdalla vähättely liittyy itse uusperheeseen. Koska Anni ja puoliso eivät ole naimisissa vaikkakin vuosien avoliitossa, kaikki eivät edelleenkään ymmärrä heidän olevan perhe. Joulukortteja tulee edelleen puolelle perheelle, tai niitä kutsuja sukujuhliin. Ystävät ja sukulaisetkin saattavat ihan tahattomasti unohtaa perheen toisen puolen esim. lomasuunnitelmien tai synttärilahjojen suhteen.
"Jotenkin meitä ei hahmoteta oikeena perheenä. Ollaan kaksi yhdistynyttä perhettä, eikä kukaan huomaa, että sellainen ajattelutapa on erittäin vähättelevää"
4) Ennakkoluulot
Tiia on kokenut osakseen paljon lapsettomaan naiseen liittyvää stereotypisointia. Nuorekas, hyvin säilynyt, itsenäinen, vahva ja energinen ovat "positiivisia" odotuksia, joskin nekin omalla tavallaan vähätteleviä. Itsekäs, turhamainen, egosentrinen, omia etujaan ajatteleva ja ei-välittävä ovat negatiivisesti ladattuja odotuksia. Tiian läheisenä ystävän voin vakuuttaa, että nämä kuvaukset ovat kaukana Tiiasta, ainoastaan energinen, nuorekas ja hyvin säilynyt täsmäävät. Tiia on myös välittävä, empaattinen, avulias, kiltti, hiljainen ja muut huomioon ottava ja epäitsekäs. Kuitenkin vallitsevien stereotypioiden vuoksi Tiian käytös saatetaan helposti ja täysin syyttä tulkita esim. itsekkäiksi. Tiia ei saa koskaan olla sairaana, varsinkin jos on jotain sovittua menoa puolison lasten kanssa. Tiian harrastukset ovat vähemmän tärkeitä, eikä hänen tunteistaan aina välitetä. Puolison lapset menevät kaikessa edelle, Tiia on aikuinen ja hänen oletetaan tarvittaessa luopumaan omista tarpeistaa, unelmistaan ja suunnitelmistaan lasten vuoksi. Tämä näkyy selvimmin esimerkiksi appivanhempien käytöksessä. Tiian tarpeet ovat jotenkin vähäpätöisemmät, muutenkaan hänen intressinsä ja tekemisensä eivät tunnu kiinnostavan. Hän ei myöskään saa sanallakaan arvostella tai kritisoida puolison lapsia. Häneltä odotetaan myönteistä, ymmärtäväistä ja joustavaa suhtautumista lapsipuoliinsa.
Annin osalta ennakkoluulot
liittyvät siihen, että hän muka priorisoi vain itseään ja omia lapsiaan. Eronneena ja puolisonsa jättäneenä naisena hän on myös egoisti ja sydämetön nainen. Samalla myös puolisonsa avioliiton ja perheen rikkoja. Miten ollakaan, että kaikki ikävät tunteet ja syytökset kohdistuvat vain naiseen?! Niin exän kuin nyxän puolelta.
5) Epäluottamus
Vaikka Tiian lapsipuolten äiti on aina suhtautunut suopeasti Tiiaan, on tilanteita, jolloin Tiian soveltuvuutta vanhemmaksi on kyseenalaistettu. Lasten äitiä huoletti päästää lapsiaan Tiian auton kyytiin, vaikka Tiialla on ollut ajokortti jo yli vuosikymmenen. Biologinen äiti saattoi soittaa tarkistaakseen, onko Tiia muistanut antaa lapsille D-vitamiinitabletit, laittaa ulkohuosut päälle, vaihtaa vaipan jne. Nämä olivat Tiialle päivänselviä asioita ja häntä loukkasi tuo epäluottamus.
On myös tilanteis, joissa Tiia on tuntenut itsensä epävarmaksi. Näitä ovat olleet lapsen äkillinen sairastelu tai kysymykset "mistä lapset tulee" tai "miksei sulla ole lasta". Epävarmuuden tunteet ovat kuitenkin tuttuja vanhemmalle kuin vanhemmalle tai kenelle tahansa lapsesta huolehtivalle.
Tiia on rohkeasti ottanut vastaan äitipuolen roolinsa.
Anni on myös kokenut epäluottamusta osakseen. Niin mieheltään kuin tämän exältään (kuin omalta exältäänkin). Kokemusta äitinä riittää, mutta silti ei kyetä uskomaan, ettei hän koskaan tahallaan sattuttaisi puolison lapsia tai tekisi harmia omille lapsilleen.
6) Tahaton lapsettomuus kokemuksena
Tämä on niin haastava aihe, niin kirjoittaa kuin keskustella, että mietin ensin kauan, miten tätä asiaa parhaiten pohtisin. Arvostan ystävieni avoimuutta tässä.
Tiia on pahoillaan lapsettomuudestssn edelleen joka ikinen päivä, vaikka päivästä, jolloin hän sai tietää, ettei voi saada biologisia lapsia, on jo vuosia. Hän ei ole katkera, mutta toivoisi lähipiiriltään ja etenkin yhteiskunnalta enemmän hienotunteisuutta ja ymmärrystä. Toisaalta hän toivoo, että lähipiiri ottaisi huomioon, että hän on myös tasavertainen vanhempi puolisonsa lapsilleen. Samalla Tiialla on oikeus surra lapsettomuutta ja työstää sitä tavallaan.
"Joskus mun miehen lasten läsnäolo saa mut itkemään, kun haluaisin antaa heille sisaruksen. Ja sekin voi kirpaista, kun näkee niiden halaavan äitiään jälleennäkemisen yhteydessä. Vaikkei se ole niiden lasten vika niin välillä jopa toivoisin, ettei niitä olisi, niin mulle tulis vähemmän näitä kaipuun tunteita. Tää on kakspiippunen juttu. Toisaalta ne on rikkaus ja lahja, mutta toisaalta ne muistuttaa, mistä jään paitsi", Tiia kuvailee ihailtavan rehellisesti. "Välillä on ollut mustasukkaisuuttakin. On selvää, että mun mies rakastaa omia lapsiaan, mutta kun ne halii ja pussailee keskenään, niin mulle tulee sellainen olo, että haluaisin olla mukana. Tai aattele, miten ihanaa ois, kun meidän välissä oiskin vauva".
Annin lapsettomuuskokemus on rankka. Hänellä on pitkät hoidot takana ja niiden lopputuloksena myöhäinen keskenmeno. Anni ei enää jaksa yrittää. He ovat puolisonsa kanssa päättäneet pitää tauon. Aiheesta on vaikea puhua ja huomaan, että Anni väsyy keskustelumme aikana.
Anni kertoo, että on saanut läheisiltä paljon myötätuntoa ja lohtua. Välillä se kuitenkin tuntuu vääränlaiselta. "Onneksi sulla on jo kaksi lasta" on tavallisin lause. Annin tekisi mieli hypätä ikkunasta ulos sen kuulleessaan. Lapset ovat rakkaita, mutta heidän olemassa olo on täysin erillinen asia lapsettomuuskokemuksesta. Annin syliin mahtuisi hänen ja Timon yhteinen lapsi, mieluiten kaksi.
Anni myöntää alkaneensa välttelemään sosiaalisia tilanteita. Hänestä on vaikea olla iloinen muiden puolesta. Hän ei haluaisi kuulla yhdestäkään raskaudesta, varsinkaan uusperheen raskauksista. Hän kuitenkin vakuuttelee, että minun kohtaaminen ei tuota mielipahaa, sillä olemme toisillemme niin läheiset, emmekä esitä vääriä, tungettelevia kysymyksiä. Voisinpa jotenkin lohduttaa Annia.
7) Sijaisvanhemmuus, tukiperhetoiminta ja adoptio
Molemmat ystäväni kertovat pohtineensa muitakin vanhemmaksi tulemisen tapoja. Vaikka perheessä on lapsia, kaipuu yhteiseen lapseen on vahva.
"Tehän voitte hankkia lemmikin tai yhteisen harrastuksen" kuuluu taas sarjassamme hyvät ehdotukset. Emme analysoi tuota kommenttia sen enempää.
Tiia on puolisonsa kanssa pohtinut adoptiota ja he ovat tehneet sen eteen esityötä. Tiia puhkuu intoa puhuessaan aiheesta.
Annin tapauksessa adoptio ei ole mahdollinen Timon korkean iän vuoksi. Sen sijaan sijais- tai tukiperheenä toimiminen ovat käyneet mielessä. Ne eivät ole ajankohtaisia aiheita vielä, sillä Anni taisteled masennuksen kanssa kaikkien haasteiden seurauksena, mukaan lukien lapsettomuushoidot ja uusperheen ongelmat. "Musta ei taida olla kenenkään äidiksi just nyt", hän toteaa. On annettava aikaa omalle parantumiselle. Sijaisperhetoiminta on kuitenkin toive, kun ajankohta on oikea.
Anni kertoo, että häneltä on mm. sosiaalityöntekijä kysynyt, etteikö Anni voisi nyt vain keskittyä olemassa olevaan perheeseensä ja jättää vauva- ja/tai sijaisperhehaaveet taakseen. Jälleen tahditon kysymys. Ymmärrän Annia, hänen unelmiaan ei saa sivuuttaa.
Ihailen Tiiaa ja Annia ja työtä, mitä he uusperheessä tekevät. Olen harvoin nähnyt äitipuolia, jotka suhtautuvat niin lämpimästi ja hyväksyvästi puolisonsa lapsiin. Voi kunpa minäkin kykenisin.
Toki meitä kaikkia kolmea yhdistää samanlaiset äitipuolen tunteet ja haasteet. Kyllä nuo puolison lapset tuppaavat välillä raivostuttamaan itse kutakin, eri tavalla kuin omat lapset. Tuhannen taalan kysymys onkin, miksi? En ole löytänyt muuta vastausta kuin metsä vatsaa niin kuin sille huudetaan. Tunne on varmasti molemmin puolinen. Mitä enemmän syliin käpertymistä, äidille osoitettuja tuherruksia, rakkaudenosoituksia, limaisia pusuja ja antautumista lohdutukselle, sitä enemmän me vanhemmat kiinnymme näihin riiviöihimme ja sitä enemmän katsomme tihutöitä läpi sormien.
Ylimääräisen vanhemman rooli on jatkuvaa hakemista. Kuka minä olen sinulle?
Se on herkkä paikka ja kaikkein vähiten kaipaamme vähätteleviä, kintaalla viitattuja kommentteja. Me olemme tärkeitä ja lapsipuolemme ovat meille tärkeitä.
Kiitokset "Tiialle" ja "Annille"!
