Voiko toisen lasta inhota?

Voiko lasta inhota?

Pohdimme erään uusperheäiti-tuttavani kanssa kipeää kysymystä: voiko toisen lasta inhota ja olla tuntematta ainoatakaan positiivista tunnetta tätä kohtaan?

Minulla on hetkiä, kun inhoan puolisoni lapsia, mutta ne ovat ohimeneviä. Omille lapsille voin olla silmittömän suuttunut, mutten koskaan inhoa heitä. Puolison lapsia kohtaan tuntema inho on saattanut syntyä tilanteissa, joissa olen kokenut heidän käytöksensä työläänä voimatta vaikuttaa siihen. En ole sinänsä inhonnut itse lasta, mutta hänen käytöstään tai sen aiheuttamaa hankalaa tilannetta, johon en ole voinut puuttua. Esimerkkinä voisi olla äärimmäisen raivostuttava tapa Taavin meillä ollessa soitella äidille ja raportoida tapahtumista. Äitipuolena en ole voinut kieltää tai rajoittaa kommunikointia äidin kanssa. Mielestäni meidän tekemiset eivät kuitenkaan etä-äidille kuulu. Minua on alkanut inhottaa ja veetuttaa nuo tilanteet niinkin paljon, että tekisi mieli siepata puhelin pojan kädestä ja nakata ikkunasta ulos. Ärsyttää pojan ilme ja lässyttävä äänensävy, kun hän kertoo, että kanan ruoka oli tänään pahaa.

Nämä ovat kuitenkin ohimeneviä tilanteita. 

Tiedän, että toisen lasta voi inhota. Muistan erään tapauksen Piipin muskarista. Pieni pulska poika, erään muskarilaisen isoveli, joka oli välillä mukana muskarissa, jos esim. oli nuhan vuoksi pois eskarista. Hän oli pikkuvanha, ilkeä, äänekäs ja häiriköi muiden lasten muskaritouhuja. Minä inhosin niitä kertoja, kun hän ilmestyi paikalle. Inhosin tätä poikaa. Pelkäsin aina, että hän saa raivokohtauksen ja satuttaa pienempiä. Pelkoni kävivät toteen. Onneksi selvittiin kuhmulla.

Mieleeni juolahti ajatus: entäpä jos tuo poika olisi lapsipuoleni?

Uusperheäititutullani on tuonkaltainen lapsipuoli. Esiteini. Muutamalla diagnoosilla varustettu poika. Väkivaltainen. Uhmakas. Jopa pelottava. Saa äitinsä luona pelata aikuisille tarkoitettuja sotapelejä. Kiroilee. Käyttää ilmaisuja kuten "mä tapan sut", "mä tuhoan sut yöllä, kun sä nukut", "sä olet tuhon oma", "mä voitan sut tappelussa", "mä vihaan sua", "mä teen susta lastensuojeluilmoituksen" jne.

Ystävälläni on poikaa pienempiä lapsia, jotka pelkäävät velipuoltaan. Välillä poika asettuu johonkin rooliin, esim. jostakin filmistä keksityn paholaisen rooliin ja silmät kiiluen metsästää pienempiä sisarpuoliaan ympäri taloa, kunnes joku itkee ja aikuinen tulee väliin.

Poika on pahasti koulukiusattu, vailla ikäisiään kavereita. Hänellä on taipumus eristäytyä sosiaalisissa tilanteissa esimerkiksi piiloutumalla kaappiin tai murjottamalla nurkassa, ellei saa olla huomion keskipiste. Niinä kertoina, kun hän on huomion keskellä, hän esittää ninja-hyppyjä, kertoo miten ihmisen saa tapettua äänettömimmin tai miten on suunnitellut vääntävänsä naapurin kissanpennuilta niskat nurin, jos ne eksyvät väärälle takapihalle. Äitinsä sallii pojan ostavan puukkoja, miekkoja ja linkkuveitsiä. Ne kulkeutuvat välillä myös ystäväni luo (luvatta).

Pojan äidin mielestä poika on maailman suloisin kullunnuppu. Nukkuukin äidin vieressä.  Poikaa toisaalta ylisuojellaan, toisaalta annetaan vapauksia, esim. syödä karkkia ja roskaruokaa useamman kerran viikossa, ja pelata ja katsoa pojan ikäluokkaan soveltumattomia pelejä ja ohjelmia.

Poika asuu ystäväni taloudessa kaksi viikonloppua kuussa sekä joka keskiviikkoilta. Vaikka nämä ajat ovat rajallisia, ystäväni kokee ne erittäin työläänä. Hän pelkää poikapuoltaan. Eikä syystä. Poika on lyönyt sekä ystävääni että tämän lapsia, ja uhannut tappaa heidät yön pimeimpinä tunteina. Miten siinä äitipuoli pystyy nukkua?

"Minä todella inhoan sitä poikaa", myöntää ystäväni.

Pojalla on selvästi vakavia psyykkisiä ongelmia, mutta ystävälläni on niiden hoidossa hyvin vähän vaikutusvaltaa. Ystäväni puoliso/pojan isä kyllä kantaa huolta pojastaan, mutta poika on niin fiksu, että lausuu tappouhkaukset ja muut kauheudet, kun isä ei ole läsnä.

Perheessä on sovittu, että isän tuleekin aina olla paikalla, kun poika on heillä. Vastuuta ei koskaan jätetä äitipuolelle. Tämä turvallisuussyistä, sillä poika ei tottele ystävääni alkuunkaan. Lasittunein silmin poika hokee, että ystäväni on vihollinen.

Kuvailemani tapaus on äärimmäinen, mutta kerron sen siksi, että aina ei tosiaan pysty edes pitämään puolison lapsista. Ystäväni on harkinnut jopa eroa kyseisen pojan ongelmien vuoksi. Tähänhän poika selvästi pyrkiikin manipuloivalla ja uhkaavalla käytöksellään. Hän toivoo ystäväni ja isänsä eroa sekä vanhempiensa yhteenpaluuta. Se on ihan luonnollista ja minullekin tuttua.

Poika käy säännöllisesti terapiassa, mutta tähän mennessä terapiatyö ei ole muuttanut hänen haastavia käytösmallejaan. Hänhän on samalla koulukiusattu, mikä pahentaa tilannetta. Se musertaa pojan itsetunnon ja hän uppoutuu yhä syvemmälle roolihahmoihinsa ja mielikuvitusmaailmaan.

Mitä tehdä, kun elämä puolison lapsen kanssa on erityisen hankalaa? Oottaako etäisyyttä vai yrittää vaikuttaa?

Ystäväni on lukuisia kertoja hakannut päätään seinään, kun mikään yrittäminen ei ole tuottanut tulosta. Ei yhteiset säännöt, ei palkintojärjestelmä ei halaukset, ei puhuminen ja vielä vähemmän rankaiseminen. Lääkärit ja terapeutti tekevät jo parhaansa. Äitipuolen keinot ovat rajalliset. Ainoa tapa puolustautua on suojella itseään ja lapsiaan.

"Tekisi mieli rajata häneltä oikeus tulla meille ja vaatia, että mies käy tapaamassa poikaa  tämän kotona tai muualla", ystäväni parkuu. Se ei ole kuitenkaan käytännössä mahdollista.

Ystäväni on epätoivoinen. Hän haluaisi kovasti nähdä pelottavien roolihahmojen takana pienen pojan, joka tarvitsee apua. Pohdimme yhdessä keinoja, miten tilannetta voisi purkaa ja tehdä elämä siedettäväksi.

1. Perheneuvola.

Ehdotan ammattiapua uusperheen arjen hallintaan. Vaikka pojalla on jo ammattilaisten tukiverkko äitinsä puolelta, häneltä selvästi puuttuu malli, miten toimia perheessä ja pikkusisarten kanssa. Ammattilaisen johtama perhekeskustelu tai perheen yhteinen terapia voisi auttaa näiden käytösmallien luomisessa.

2. Pojan äidin kanssa keskustelu

Rauhallinen ja asiallinen keskustelu vanhempien välillä. Mieluiten kasvotusten ja siihen tulisi valmistua huolella, että asiat tilee esitetyksi oikein eikä syytöksinä.

3. Sosiaalisen verkon rakentaminen

Pojalle tulisi hankkia kavereita ja harrastuksia. Häntä tulisi altistaa sosiaalisiin tilanteisiin ja luoda hänelle niissä onnistumisia. Nyt häntä torutaan ja kiusataan koulussa. Ainoa harrastus on pelikonsolit. Tässä isä voisi äitipuolen tukemana ottaa aktiivisemman roolin. Entäpä jos keskiviikkoiltoina olisikin tennis tai joku erityislapsille suunnattu harrastus? Yhdessä isän kanssa?

4. Hellyydenosoitukset

Poika tarvii paljon halauksia ja hellyyttä. Se on selvä. Hän hakee käytöksellään sensaatiota. Haluaa järkyttää. Siihen tulisi vastata päinvastaisella tunteella. Esim. vihaan rakkaudella, turhautumiseen kärsivällisyydellä, uhkailuihin lempeydellä jne. Pojan tunteiden sanoitus on myös olennaista. Hän on selvästi jäänyt taaperon tasolle tunteiden ilmaisutaidossa. 

5. Lastensuojeluilmoitus

Pojan väkivaltainen ja uhkaava käytös antavat pätevän syyn tehdä ilmoitus sosiaalityöntekijälle. Tämä on tietenkin äärimmäinen keino ja sitä ennen on yritettävä kohta ykköstä ja kakkosta. Mutta jos niistä ei ole apua, lienee koko perheen (myös pojan) parasta, että haasteisiin tartutaan vakavammalla otteella.

Emme ystäväni kanssa ole lasten psykiatrian asiantuntijoita, mutta uusperheäiteinä kokeneita. Tiedämme molemmat, että hankalissa tilanteissa kannattaa hakea ulkopuolista ammattiapua, eikä jäädä haasteiden kanssa yksin. Ongelmat saattavat jäädä nakertamaan omaa ja muiden mielenterveyttä, ja silloin lopputuloksen ennuste on huono. Äitipuolena on joskus tehtävä rohkeita valintoja, vaikka ne tuntuisivat ensin pahalle. Ystäväni aloittaa perheneuvolasta! 

Tsemppiä hänelle ja muille erityislasten vanhemmille! 

Olen aiemmin kirjoittanut tunteistani puolison lapsiani kohtaan. Alla linkit näihin kirjoituksiin:

http://uusperheaapinen.blogspot.fi/2015/03/rakastan-sua-kuin-omaani.html?m=0

http://uusperheaapinen.blogspot.fi/2015/03/aitipuolen-synninpaasto.html?m=0

http://uusperheaapinen.blogspot.fi/2015/05/lukijakysymys-ajattelisitko-samoin-jos.html?m=0

http://uusperheaapinen.blogspot.fi/2017/03/puolisoni-lapset-hoi-minakin-olen-taalla.html?m=0

Kun sanot yhdelle ei, sanotko sen toisellekin?

Puolisoni 15v tytär Tiivi soitteli vähän aikaa sitten ja pyysi meitä sponsoriksi suunnitelemaansa laskettelumatkaan. Suunnitelmana olisi pääsiäislaskut Ruotsinmaalla. Tämän vuoden laskettelusesonki on Tiiviltä mennyt sivusuun, kun poikaystävä Sulo ei laskettele. Eikä tässä muutenkaan paljon olla laskuja tehty uusperheemme aikana.

Kuitenkin nyt Tiivi ja luokkatoverit haluaisivat juhlistaa peruskoulun viimeistä kevättä yhteisellä matkalla. Sponsorilta tarvittaisiin matkarahat, hissitliput, käsikassa sekä uudet varusteet pieneksi jääneiden tilalle. Kuulemma jonkun kaverin sukulaisten mökkiä saisi käyttää alennettuun hintaan tulleen peruutuksen vuoksi. Vanhemmat eivät lähtisi mukaan. Tiivi suostuisi lainaaman (ainakin osan rahoista) ja maksamaan takaisin maksusuunnitelmalla.

Tiivi on saanut Tuijalta matkaluvan ja ilmeisesti tämä on lähtenyt osasponsoriksi. Yllätykseksemme Hantula ei sponsorin rooliista innostu. Matka tuntuu olevan hetken mielijohteesta temmattu idea. On myöhäissesonki. Kun ensisesongista ei ole tietoakaan, ei kannata yhtä matkaa varten hankkia varusteita. Sukset ja muut voi vuokrata, mutta vaatetusta ei. 

Tiiville on muutenkin kaavailtu kesäksi kielimatkaa. Siis se on jo suunniteltu ja maksettu, tosin Tiivi epäröi itse, haluaako olla niin pitkään erossa Sulostaan. Käytäntönämme on ollut, että useita satoja euroja maksavat matkat ja muut vastaavat menot suunnitellaan hyvissä ajoin. Vaikka ymmärrämme nuorten loistavan idean juhlistaa kesällä erisuuntiin lähtevää ysiluokan tyttöporukkaa, emme lähde matkan sponsoreiksi. Tiivi on tietenkin pettynyt, mutta tällä kertaa olemme Hantulan kanssa samaa mieltä. Oikeastaan koko reissuun lähteminen ilman kenenkään vanhempia on huono idea ja otamme asian esiin Tuijan kanssa.

"Mutta eihän sinne ole lähdössä kuin kiltti, tuttu tyttöporukka. Ei poikia", Tuija puolustaa. Sponsoriksi ryhtyy Tuijan lisäksi Tiivin isoäiti, eli anoppini.

"Mukavaahan se tytöille on. Täytyy sitä vähän saada pitä hauskaakin. Ja oppivathan vähän pärjäämään itse", anoppi pohtii.

Miksi tästäkin jää niin ärsyttävä olo?

Sitten saimme puhelun täysi-ikäiseltä esikoiseltani Pauliinalta. Hän on ajatellut säästää vuokrassa ja aikoo muuttaa kesäksi Tampereelle poikaystävänsä Söden luo.

Kesätöitä löytyy varmasti Tampereelta ja opiskelupaikkakin on siellä hakusessa. Ideana muutto Tampereelle ei ole huono, sillä Pauliina maksaa hävytöntä vuokraa Helsingissä, eikä palkkakaan kovin kummoinen ole. 

"Hyvä hyvä", ehdin kommentoida, "kuulostaa järkevälle."

Sitten saan kysymyksen. Pauliina tarvitsee autoa, sillä kesäksi kaavailtu asuinpaikka sijaitsee reilusti kaupungin ulkopuolella. Auto on edellytys, jos haluaa päästä kulkemaan töihin. Lisäksi sillä pääsisi kätevästi säännöllisesti luoksemme Tuusulaan. Autokin on jo löytynyt, mutta siihen tarvitaan lainaa. Ilman vakityötä lainan saaminen on hankalaa.

Minusta Pauliinalla on hyvät perusteet auton hankintaan ja suunnitelmien mukaisesti hänen kuukausitason menonsa tippuisivat niinkin paljon, että säästöönkin jäisi hyvä summa. Pauliina ehdottaa kuukausittaista takaisinmaksusuunnitelmaa. Sen mukaan hän maksaisi autoa meille takaisin parin vuoden ajan ja nopeammin siihen kyetessään. Olen yllättynyt siitä, kuinka vastuuntuntoisesti Pauliina on suunnitellut oston. Hän on jopa ottanut huomioon autoveron ja -vakuutuksen sekä polttoainekulun. Huoltoja hän ei ymmärettävästi ole miettinyt, mutta muistutan, että niistäkin koituu kustannuksia.  Huomaan yhtäkkiä, että käyn ihan aikuista keskustelua tyttäreni kanssa! Olen ylpeä äiti.

Vaikka Pauliinan argumentit ovat vedenpitäviä, en voi suoralta kädeltä lähteä myöntämään lainaa ilman, että olen keskustellut Hantulan kanssa. Luulen tietäväni Hantulan kannan. Hänellä ei varmasti ole mitään vastaan rahoittaa näin järkevää hanketta.

Mutta on paljonkin. Hantulan mielestä Pauliina on aikuinen ihminen ja hänen tulee itse järjestää raha-asiansa. Laina haetaan pankista ja jos pankki ei myönnä, on siihen pätevä syy. Nimittäin puuttuvat vakituiset tulot. Ei Hantulakaan ole ottanut lainaa ilman vakityötä. Sehän on järjenvastaista. Uuteen kaupunkiin ei myöskään lähdetä ilman työtä. Ensin työ ja sitten palkkaan sopiva asumiskustannus. Maksuton asuminenkaan ei ole hyvä syy muuttaa, jos ei ole töitä. Entä jos Pauliina ja Söde eroavat ja Pauliina jää ilman asuntoa? Hantula ei näe muutossa tai siihen liittyvässä auton hankinnassa mitään järkeä verrattuna Pauliinan nykyiseen tilanteeseen. Pauliinan ei ole pakko asua keskustassa, lähiöistä löytyy halvemmalla vuokra-asuntoja, jos säästää tahtoo.

Lisäksi Hantula vetää Tiivi -kortin. Emmehän me rahoittaneet Tiivinkään hullua matkaideaa. Eipä niin ei, mutta joku toinen rahoitti. Tiivihän pääsee kyseiselle matkalle.

Hantulan perustelut ovat kuitenkin järkeviä. En löydä yhtä hyviä vasta-argumentteja. Totta on, että meidän perheessä asiat tehdään suunnitelmallisesti eikä hetken mielijohteesta. Rahoja ei syydetä sinne tänne, olipa sitten kyseessä vaikka vain laina. Olemme ennenkin nähneet, etteivät lainasuunnitelmat pidä paikkansa tyttäriemme kohdalla.

Lainaa ei myönnetä myöskään Pauliinalle. Kehotamme etsimään ensin töitä ja arpomaan sitten, mikä tarve autolle on. Tottakai Pauliina pettyy. Nyt taitavat myös isän lompakon nyörit olla äitipuoli-Even hyppysissä, eikä autosponsoria löydy sieltäkään. Pauliinalla ei ole myöskään tapana kysellä lainoja isovanhemmiltaan, joten hänen on pärjättävä omillaan.

Auto löytyy Söden kesälainaan Söden vanhemmilta, kun he kuulevat, ettei Pauliinan vanhemmat suostu auttamaan. 

Olen Pauliinan puolesta iloinen, että asia järjestyy, mutta toki tilanne myös jää harmittamaan. Tässä asiassa tehtiin uusperhekompromissi. Olisin yksin toiminut eri tavoin. 

Jään pohtimaan näitä kahta lainapyyntöä. Niin samanlaisia, mutta niin erilaisia. Kuitenkin, jos olisimme antaneet yhdelle, olisiko pitänyt antaa myös toiselle? Oliko näillä tapauksilla jokin yhteys Hantulan alitajunnassa? Miksi minä olisin valmis lainaamaan Pauliinalle mutta en Tiiville?

Onpa jälleen kamalia ja vaikeita kysymyksiä. 

Hetken aikaa ollaan taas epämukavuusalueella, mutta kyllä tämä kohta ohi menee...

Olen aiemminkin kirjoittanut EIn sanomisesta ja resurssien jakamisesta

http://uusperheaapinen.blogspot.fi/2017/01/aiti-vippaa-mulle-viiskymppii.html?m=0

http://uusperheaapinen.blogspot.fi/2016/03/pappa-betalar-aitipuoli-sanoo-dream-on.html?m=0

http://uusperheaapinen.blogspot.fi/2017/03/iska-ma-haluan-muuttaa-sun-luo.html?m=0

http://uusperheaapinen.blogspot.fi/2015/05/kaksi-kotia-kahdet-palkinnot.html?m=0

Siivouspäivä

Siivouspäivä

Mieheni Hantulan mielestä olen siivoushullu. En muuten ole. Olen vaan astetta tarkempi kuin hän. Minä olen normaali ja hän on sotkuinen.

Minua haittaa muutaman päivän vanhat leivänmurut niin pöydällä kuin lattialla. En siedä sottaista vessan lavuaaria. Enkä myöskään pidä pienistä kivistä eteisen matolla. Hantulaa nämä asiat eivät näytä kiusaavan. 

Ennen eroa Hantuloilla kävi siivoojat. Niiden lisäksi myös ikkunanpesijät, puutarhurit, lumenluojat ja ties, mitkä muut. Leijonasosa kotitaloustöistä oli ulkoistettu. Ruokapuolesta huolehti Stockmannin tiski sillä välin, kun miehen ex Tuija kävi joogatunnilla. Perheelle jäi rutkasti yhteistä aikaa, kun kotiaskareet hoiti ulkopuolinen. Perheaikaa, jota Hantulat eivät kuitenkaan hyödyntäneet. Kukin yksilö viiletti omalla tahollaan.

Minä en pidä siitä, että joku muu sorkkii WC-pyttyäni tai imuroidessaan jättää pölyt imemättä listojen päältä. Siivous on terapia- ja kasvatustyötä. Minun lapsistani ei kasvateta uusavuttomia, eikä heidän liioin tarvitse uida liassa ja pölyssä. Kanan koulutukseen kuuluu sisäsiistiksi oppiminen, ruoanlaiton perusteet ja pyykkilappujen tulkinta. Ainiin ja silitys... myönnän, että olen sellainen, joka mankeloi lakanat ja silittää tyynyliinat. Ai millä ajalla? No jatkoajalla. Voi olla, että teen turhaa työtä, mutta haluan nähdä vaivaa hyvien unien puolesta.

Hantula ei edes huomaa eroa ryppyisten ja sileiden lakanoiden välillä, mutta riittää, että minä huomaan.

Siivouskulttuurimme eroavat toisistaan. Minä olen ilmeisesti siivoushullu ja Hantula on mielestäni vätys, fuskaaja.

Kuitenkin, joka lauantaiaamupäivä meillä vietetään siivouspäivää. Se aloitetaan kokouksella, jossa kirjataan ylös, kuka siivoaa mitäkin. Yleensä olen jo edellisenä iltana rustannut paperille toiveeni ja vaatimukseni siivottavista kohteista. Niistä kilpaillaan ja äänestetään lauaintaiaamuisin. 

Alussa puolisoni lapset Tiivi ja Taavi boikotoivat siivouspäivää. Heidän mielestään oli tylyä, että he saapuivat meille torstaisin (joka toinen viikko) ja joutuivat jo siivoamaan lauantaina. Yritin selittää, että kun he seuraavana torstaina lähtevät, me siivoamme tulevana lauantaina myös heidän sotkujaan. Meni yli ymmärryksen.

Sitten aloimme jakaa palkintoja siivouspäivän sankareille ja motivaatio kasvoi.

Nykyisin, kun vuoroviikkojärjestelmästä ollaan luovuttu, Tiivi ja Taavi välttelevät astumasta meille jalallakaan lauantaiaamupäivisin, elleivät ole äkillisessä taskurahan puutteessa. Tosin taskurahaa tuntuvat saavan muutenkin, ilman siivouspalvelua.

Aikuinen tyttäreni Pauliina on kouliintunut siivooja. Hän on käynyt kanalan kovan koulun ja tuntee vaatimustason. En tiedä, pitäisikö siitä olla ylpeä. Meillä hän siivosi aina mallikkaasti, mutta oma koti on mullin mallin.

Tiivi ja Taavi eivät ole tottuneita siivoamaan, eikä heille esim ole selvää, että veskinpönttöä pestessä pyyhitään koko hökötin, harjankäyttö ei riitä. Imuroidessa on tarkoitus imuroida myös sängyn alta ja nurkista. Pölyjä pyyhittäessä täytyy välillä käyttää emännänjatketta, jotta pölyt saa pyyhittyä myös ylimmiltä hyllyiltä. 

Hantula on kuitenkin ylpeä lastensa suorituksesta, olipa sängyn alus imuroitu vai ei. Olen minäkin ja hienoa, että lapset osallistuvat (palkkaa vastaan), mutta en kutsuisi toimintaa siivoamiseksi, jos joudun siivoamaan samat paikat perässä uusiksi. 

Me tappelemme (uusperhekonfliktien lisäksi) siivouksesta. Mielipiteemme siivouskasvatuksessa eriävät. Minä haluaisin opettaa lapset siivoamaan perusteellisesti, kun taas Hantulalle riittää osallistuminen. Asiaa vaikeuttaa se, että Tuija näkee lasten siivouskasvatuksen lapsityön hyväksykäyttönä. "Lasten työ on leikki, ei siivous", hän on sanonut.

Mutta mielestäni siivouksestakin voi tehdä leikkiä, yhteistä kivaa puuhaa. Samalla voi jutella, auttaa toinen toistaan ja vaikka kilpaillakin (jos on kilpailuhenkinen kuten Hantula ja Tiivi).

Olen pitänyt natsimutsisiivoushullu -tavoistani kiinni. Tässä en jousta. Meillä siivoukseen osallistuvat kaikki paikalla olijat. Piste. Olen jopa kehittänyt tarkastusmenetelmän. Kun pieni tai iso siivojaa ilmoittauttaa minulle, että osatehtävä on suoritettu, lähdemme tarkistuskierrokselle. Jos on korjattavaa, teemme korjaukset yhdessä. Kun tehtävä on suoritettu, merkkaamme sen siivouslistaan ja siirrymme seuraavaan tehtävään. 

Toimii hyvin. 

Suurin laistaja on meillä (kirjaimellisesti) itse Hantula. Lauantaiaamupäivisin hän usein häviää ulkorakennukseemme, keksii jotain nikkaroitavaa ja pihalla puuhastelua. Katson touhua läpi sormien, jos on kyse huolto- tainpihatöistä. Muuten käy komento sisään. 

Kerran yllätyin suuresti. Ihan yks kaks eräänä keskiviikkoiltana nauttiessamme päivällistä Taavi yhtäkkiä sanoa päläytti:

"Koska meillä on taas siivouspäivä? Ne on hauskoja. Meillä ei koskaan kotona [lue äidin luona] saa siivota. Se lista on kiva."

Minulla meinasi lentää keitto väärään kurkkuun. Jotain hyvääkin sitä on näköjään tullut tehtyä.

Olen aiemmin kirjoittanut kulttuurieroista uusperheessä

http://uusperheaapinen.blogspot.fi/2015/03/its-my-way-or-high-way-uusperhe.html?m=0

Parisuhteen Happy Hour kokeilussa, osa 1

Bongasin Iltalehdestä parisuhde Happy Hour -konseptin ja päätin lanseerata sen miehelleni ja minulle.

http://m.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/201703272200092131_lz.shtml

Konseptin mukaisesti parisuhteelle järjestetään vähintään kerran viikossa tunnin mittainen laatuaika. Parin tulee tuona aikana keskittyä toisiinsa ja keksiä jotain parisuhdetta rakentavaa tekemistä. Tämä voi tarkoittaa vaikka pientä rupatteluhetkeä parvekkeella lämpimän kupposen ääressä.

Hantulan mielestä Happy Hour kuulosti erinomaiselle idealle. Tosin hänelle tuli siitä mieleen ihan muut puuhat:"Does it come with a happy ending?"

Koitin selittää, mistä konseptissa oikeasti on kysymys, mutta se imeytyi huonosti Hantulan kaaliin. "Mehän katsotaan yhdessä telkkua mun työvuorovapaina iltoina."

Mutta TV:n katselu ei mielestäni ole sama asia kuin aktiivinen yhdessäoleminen. Ehdotin, että kalenteroisimme tunnin viikossa unelmointiin. Valitsisimme mukavan paikan, esim olohuoneen lattialta, levittäisimme sille viltin, laittaisimme taustalle rentouttavaa musiikkia, pari kynttilää tunnelmaa luomaan. Sitten makaisimme viltillä käsi kädessä ja valitsisimme jonkun teeman, josta rakentaisimme unelmamme. Lähtisimme vaikkapa mielikuvitusmatkalle.

Hantula ei juuri mielikuvituksesta perusta ja oli yhtenä kysymysmerkkinä ensimmäistä kertaa viltillä maatessamme. Ehdotin, että lähtisimme Argentinaan, jonne aina olin haaveillut matkustavani. 

"Argentinaan? Mutta eihän sinne voi ottaa lapsia? Liian pitkä matka", protestoi Hantula. Selitin, ettei tarkoituksena ollut suunnitella konkreettista Argentiinan matkaa, mutta jos mentäisiin sinne fantasiassamme ja kertoisimme toisillemme, mitä tekisimme matkalla.

Hantula nousi ylös ja käveli työhuonettaan kohden. Utelin, miksi hän lähti ja sain vastauksen, että hakee iPadin.

"Täytyy googlata Buenos Aires, en tunne sen nähtävyyksiä"

Voi pyhä jysäys tuota miestäni. Ei niiden nähtävyyksien tarvitse olla mitään oikeita.

"Mikä järki tässä leikissä sitten on, jos kerta valitaan paikka ja sitten paikasta ei saa ottaa selvää... sehän vois sitten olla vaikka Iisalmi", Hantula purnaa.

Sovimme, ettemme määrittele paikkaa sen tarkemmin, kuin että matkakohde on lämmin, siellä on biitsiä ja tanssia. Lapset eivät ole matkalla mukana.

Minä aloitan, eli K niin kuin Kana: Me saavuttais hotellihuoneeseen, jossa meitä odottais kylmä skumppapullo ja pehmeät aamutakit ja tuoreita kukkia ja hedelmiä. Ikkunasta avautuis ihana maisema merelle.

H niin kuin Hantula: Ollaanko siis järven vai meren rannalla? Eihän me siitä sovittu.

K: Ikkunasta avautuis ihana maisema VETEEN.

H: Ok. Ensitöikseni mä riisuisin mun vaimoni ja ottaisin sen hotellihuoneen peilin edessä. Se ei edes ehtis ihastella kukkia ja maisemaa...

(Olen hetken hiljaa. Tekisi mieli huomauttaa, etten ajatellut viedä keskustelua tälle tasolle, mutta toisaalta, tuo lienee Hantulan unelma...)

K: Mä kyllä ohjaisin sut sänkyyn. Ihaniin, puhtaisiin, huuhteluaineelta tuoksuviin lakanoihin. Sellaisiin, jota on vain hotelleissa. Jotka silittää kivasti säärtä.

H: Mä sun sääret nostaisin kattoon. Ja peitot lentelisi lattialle, kun mä ###### [sensuroitu]

H: #######

H: ####### ######## ####### #######.... #####...####################

K: Ja sitten me pussailtais onnellisina, kunnes huomattais, et meillä ois kiljuva nälkä

H: Voidaanko me toteuttaa tiettyjä kohtia tästä mielikuvitusmatkasta jo nyt?

K: No katsotaan... mutta nyt me kuitenkin ollaan lähdössä ihanalle romanttiselle illalliselle. Millaiseen paikkaan me mentäis syömään?

H: Päätä sinä.

K: Ookoo. No mä kyllä haluaisin jakaa lautasellisen mereneläviä. Silleen, et me voitais syöttää toinen toisiamme vuorotellen.

H: Ja sulla ei ois alushousuja

K: Mitäh?

H: Sä et olis laittanut alushousuja ollenkaan. Ja mulla vähän väliä tippuis syömäpuikot, jotka joutuisin noukkimaan pöydän alta

K: Mutta eihän Etelä-Amerikassa syödä puikoilla?

H: Mutta määrittelemättömässä paikassa syödään. Saanko mä valita jälkiruoan?

K: Joo

Tässä välissä lastenhuoneesta kuuluu itkua. Piipi näkee pahoja unia. Ryntään lohduttamaan.

Kun tulen takaisin, Hantula ei ole unohtanut jälkiruokatilaustaan.

H: ###############

K: Ööh... kai meidän sitten pitäis maksaa lasku. Sä ehdottaisit iltauintia

H: Naku-uinti kelpaa aina

K: Vesi ois ihanaa, helmiäistä, puhdasta. Se kutittelis ihoa ja touksuis ihanalle suolaiselle

H: Ethän sä tiedä, onko se makeaa vai suolasta...

K: Jos määrittelemättömässä paikassa syödään puikoilla niin siellä voi myös olla suolaista vettä...!!!!

H: Mä nappaisin susta kiinni ja ########################

K: Kuu paistais kirkkaana pimeällä taivaalla. Mä ihailtais sitä siinä kaulakkain

H: Kunnes taas ###############

Minun on pakko lopettaa mielikuvitusmatkamme siihen, että mielikuvituksessamme käymme levolle. Siinäkin kohtaa pitää käyttää sensuuria. Sensuurin keskeyttää jälleen Piipi. Nyt lohduttamaan saa mennä Hantula. Pian hän palaa vierelleni, muttei asetu enää makuulle.

K: Haluaisitko sä joskus matkustaa Argentinaan?

H: Mihin tahansa sun kanssa, kulta. Eikä meidän tarvitse kovin pitkälle tästä matkustaa toteuttaakseen unelmamme. Vai mitä?

K: Mutta jos sä saisit päättää, että mihin paikkaan mennään, niin mikä se olisi?

H: No vaikka se Argentiina, mut just nyt mä haluaisin matkustaa mun ihanan paksun vaimoni kanssa tonne makuuhuoneen puolelle. Voisin lennättää sut ja sun masun sinne selässäni.

K: Mut eikun ihan totta... mitä sä haluaisit tehdä yhdessä? Mitä meidän suhteesta puuttuu?

H: No haluaisin vähän "sitä". Kyllä sä tiedät kulta... en mä muuta tarvitse. No tietty vähän haleja ja pusuja. Mä haluan sut vaan lähelleni. Koko ajan. 

Hetken mietin, että keskustelumme on ajautunut täysin hakoteille. Meillä on selvästi eriävät käsitykset Happy Hour -konseptista. Harmittaa...

Sitten hoksaan.

Hantulahan selvästi yrittää kertoa minulle jotain. Hän on juuri ottanut aran asian esiin ja kertonut, mikä hänelle on tärkeää. Minun kannattaa kuunnella häntä. Kunnioittaa hänen unelmiaan. On aika imartelevaa, että hän on mielummin kanssani vällyjen välissä kuin matkustelee maailmankolkissa. Viestin sisältö on selvä: minä olen tärkein.

Painan Hantulan suulle pitkän suukon: "Rakastan sua"

Päätän jatkaa Happy Hour -käytäntöä jatkossakin.

Olen aemminkin raapustellut parisuhdeajasta

http://uusperheaapinen.blogspot.fi/2015/04/parisuhdeaikaa-vai-aprillipila.html?m=0 ja 

http://uusperheaapinen.blogspot.fi/2015/11/jalleen-parisuhdeaikaa.html?m=0

Mitä olisin tehnyt toisin

Mitä olisin tehnyt toisin

Uusperheilyä on nyt tullut koettua muutama vuosi. Olen aiemmin kirjoitellut perheemme vaiheista http://uusperheaapinen.blogspot.fi/2017/01/uusperheen-vaiheet.html?m=0 sekä "oppaan" muodossa http://uusperheaapinen.blogspot.fi/2015/03/me-olemme-perhejossa-lapset-ovat_4.html?m=0. 

Olen myös kirjoittanut uusperheen pulmista

http://uusperheaapinen.blogspot.fi/2015/03/uusperheen-catch-22.html?m=0 sekä löytämästämme tasapainosta http://uusperheaapinen.blogspot.fi/2017/01/uusperhe-loytaa-tasapainon.html?m=0. 

En voi 100%-sesti väittää, että me edelleenkään eläisimme harmoniassa. Tasapaino järkkyy säännöllisesti. Ja konfliktit kirpaisevat yhtä lailla. 

Väitän kuitenkin, että olemme perheenä oppinut käsittelemään niitä paremmin. Vaikka edelleenkin haen roolia ja rajojani, olen jossain määrin oppinut sietämään uusperheeseen liittyvää epävarmuutta, epämukavuutta, jotka johtuvat jatkuvista muutoksista. 

Toisaalta olen oppinut nauttimaan perheemme monimuotoisuudesta ja olemaan  siitä ylpeä. Laaja sisarusskaara ja sisarten välinen erilaisuus, ja perhekulttuurien sulatusuunina toimininen ovat meille rikkaus. Elämä ei käy pitkästyttäväksi, kun on yleensä joku tilanne päällä. Toisaalta nautin extrapaljon hetkistä, kun meidänkin perheessä on rauha maassa. Suurinta iloa minulle tuottaa, kun näen lapsemme toimivan yhdessä, esimerkiksi kun Pauliina ja Tiivi tekevät tyttöjen juttuja tai kun Taavi leikittää Piipiä. Erityisiä hetkiä ovat myös ne, kun lapset ilmaisevat tarvitsevansa minua. Silloin tiedän heidän luottavan minuun.

Tie tänne ei ole ollut mutkaton, eikä se tule olemaan mutkaton jatkossakaan. Tässä vaiheessa on jo helppo olla jälkiviisas. Niinpä listaan asioita, jotka tekisin toisin, jos olisin näine viisauksineni uusperhetaipaleen alussa:

1) Harkittu yhteenmuutto. 

Vaikka alku on vaaleanpunainen ja kahden kodin uusperhe tuppaa oleman käytännössä järjetön, kehotan uuspareja maltillisiin ratkaisuihin. Vastarakastanut seurusteleva lapseton pari saattaa helposti muuttaa yhteen kokeilumielessä. Vasta sitten, kun arki nähdään sujuvaksi, voidaan harkita häitä. Uusperheessä tämä toimii päinvastoin. Lapsia ei voi altistaa kokeilulle. Yhteenmuuttaessa täytyy olla ihan satavarma, että tämä liitto on ja pysyy. 

2) Oma koti 

Älä muuta exän paikalle, hanki uusperheelle oma koti. Exän paikalle muutossa on se varjopuoli, että jos puolisollasi on lapsia, he saattavat kokea, että sinä olet muuttanut heidän kotiinsa. Olet ikään kuin vieras, ilman päätösvaltaa. Tällaisessa tilanteessa lapset helposti ottavat ylivallan ja asettuvat yläpuolellesi. Heidän on helpompi hyväksyä sinut ja sääntösi, kun muuttavat sinun kotiisi tai yhteiseen uuteen kotiin. Vanhassa kodissa pätevät vanhat säännöt.

Lisäksi exän tavarat haisee :) tästä lisää: http://uusperheaapinen.blogspot.fi/2015/03/hus-helvettiin-huonekalut.html?m=0

3) Heti Bitch

Näytä puolison lapsille ja suvulle taivaan merkit, heti. Ole bitch. Uskalla ottaa oma tilasi heti silläkin uhalla, ettei sinusta tykätä. Tilan ottaminen on vaikeampaa jälkikäteen. Jos olet heti bitch, sinua kunnioitetaan alusta lähtien ja sittenhän mielikuva sinusta ei voi kuin parantua. He oppivat kyllä tykkäämään sinusta. 

Jos taas olet alkuun enkeli, sitten tuotat heille pettymyksen, saattaa tällä olla pitkäaikaisempi seuraus.

Älä luovu omista harrastuksista, hemmotteluhetkistä tai pikkupaheista, näytä että tarvitset niitä. Silloin muutkin alkavat pitää niitä tärkeinä ja lopulta itsestäänselvyyksinä. Älä sorru miellyttämään, jäät sille tielle. Minä sorruin. 

4) Ota puolison lapsi kainaloon

Vedä lapset päivästä 1 halauksiin. Jos pidät heidät alussa vieraina, he jäävät vieraiksi. Totuta heidät heti tyyliisi ja tapoihisi. Jos olet halailijatyyppi, älä sitten arastele.

Me emme edelleenkään halaile :(

5) Exä loitolla

Pidä puolison exä (ja omasi myös) loitolla. Ole kohtelias, mutta etäinen. Älä anna tilaa ystävyydelle tai vihollisuudelle. Älä reagoi exän yrityksiin tehdä tuttavuutta tai mollata. Käytännöllisiä repliikkejä ovat kylmän rauhallisesti esitetyt: 

"En aio keskustella tästä asiasta kanssasi"

"En ryhdy tähän"

"Ota yhteys mieheni kautta"

"Voit olla tuota mieltä, mutta en ole samaa mieltä kanssasi"

"Soita, kun olet toisessa mielentilassa"

"Nyt ei ole hyvä aika puhua, soitan päiväsaikaan"

"En pysty vastaamaan pyyntöösi suorilta käsin. Palaan asiaan"

Jätä vastaamatta puheluun tai viestiin, jos sisältö tai ajankohta ei sovi sinulle. 

Minä annoin puolisoni exälle Tuijalle liian paljon tilaa ensialkuun. Annoin pahoittaa mieltäni, sain ryöpyn "too much information" -tyyppistä tietoa ja jotenkin paljastin heikkouteni. Olisi pitänyt pitää pellit kiinni.

6) Rehellinen tunteista

Myönnä niin hyvä kuin ikävät tunteesi. Sanoita ne ja keskustele puolison kanssa. Muistuta, että et voi tunteillesi mitään, tunteet vain ovat. Yhdessä voitte kuitenkin työstää niitä, etteivät ne johda tuhoisiin käytösmalleihin.

Minä olen ollut oikea mestari mieheni syyttelyssä. Onpa huonosti kasvatetut lapset. Etpä sitten taaskaan muistanut minua äitienpäivänä lastesi kanssa. Eipä kukaan koskaan soittele minulle tai kysele Piipin kuulumisia jne jne.

7) Kerro tarpeesi

Tarpeista voi kertoa hellästi ja rauhallisesti. Pahinta on, jos puolisoa tai tämän lapsia syytetään niiden laiminlyönnistä, jos he eivät ole ollut niistä tietoisiakaan. Been there done that. Ovat sitten yhtä kysymysmerkkiä. 

Usko tai älä, mutta minusta oli niin vaikea kertoa, että haluaisin olla tärkeä, läheinen, luotettu. Minäkin tarvitsen tunnustuksia, huomiota ja rakkautta. 

8) Säännöt selviksi

Sääntökeskustelu kannattaa käydä jo heti alussa, ennen kuin konfliktit alkavat. Sopikaa myös säännöt konfliktien hallintaan. "Mitä jos meille tulisi riita, miten sitten toimisimme?"

Voe voe, kun tämän olisin tehnyt!!!!!

Toinen voe voe on se, että säännöt olisi pitänyt tehdä selviksi myös suvulle. Meillä näin, eikä meidän tarvitse selitellä ja minä en kuuntele sinun ihmettelyjäsi.

9) Heti terapiaan

Ennakoivasta terapiasta tai vertaistukiryhmiin osallistumisesta ei voi olla haittaa uusperheen varhaisvaiheessakaan. Mitä enemmän keskustelua, sitä paremmat edellytykset selvityä.

Me menimme vasta, kun oli pakko. Monta pahaa juttua oli jo ehtinyt tapahtua. Turhaan.

Tässäpä lisää aiheesta: http://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000005147600.html

10) Uusperhe on ydinperhe, jossa parisuhde tärkein

Uusperhe ei ole mikään akvaario, johon on exillä ja suvulla katseluoikeus. Uusperhe ei ole uusioperhe eli jonkun toisen kierrätyskamaa. Uusperhe on uusi ydin, joka toimii ihan samalla tavalla kuin ydinperhe. Siinä on vanhempien rakkausliitto, joka luo perheelle perustan. Liitto menee kaiken edelle. 

Ydinperheeseen kuuluvat uusparin kanssa saman katon alla asuvat lapset. Osalla voi olla toinenkin koti, mutta sen säännöt ja tottumukset eivät kuulu tämän katon alle. 

Uuspari tekee päätöksensä yhdessä ja ensin, sitten niistä voidaan tarvittaessa keskustella muiden kanssa, kuten exien. Ei lupailla kellekään mitään, ennen kuin uuspari on samaa mieltä. 

Edelleen painotan, että uusparilla ja -perheellä on oikeus ja vastuu pitää perheensä suljettuna ulkopuolisilta. On paljon neuvojia ja arvostelijoita, mutta niille pitää asettaa rajat.

Uusperhe on perhe siinä missä muutkin. Oleta ja vaadi sen kaltaista kohtelua.

Tämä kaikki vaatii uusperheen vanhemmalta hyvää itsetuntoa ja rutkasti itseluottamusta. Siksi on tärkeää, että vanhempi huolehtii itsestään ja mielenterveydestään haasteiden keskellä. En alussa hoksannut, että uusperheen äitinä on jatkuvasti tehtävä töitä itsensä kanssa. Uusperhe kasvattaa ja opettaa, paljon sinusta itsestäsikin. Halusitpa sitä tai et, mutta sinä valitset suunnan, miksi kehityt. Minä olen kehittynyt vahvemmaksi. Tosin kuten sanottu, pitkä on tieni edessä vielä....

Kuinka usein teillä puhutaan erosta?

Suomalaisista avo- ja avioliitoista puolet hajoaa, uusperheistä eroaa jopa 75%. Tilasto on synkkä. http://www.suhdesoppa.fi/itsetuntemus/mika-meita-ahdistaa-lue-8-faktaa/

(Sulkeissa mainittakoon, että läheskään kaikkia uusperheitä ei tilastoida, sillä lapset voivat olla kirjoilla vain yhdessä taloudessa. Sen vuoksi erotilastoon tulee suhtautua varauksella.) 

Kahden ihmisen välinen parisuhde kokee niin kauniita kesäpäiviä kuin myöhäissyksyn rankkasateita, sen tiedämme kaikki. Olennaista on se, miten suhteessa kuivatellaan räntäsateen kastelemat vaatteet ja käännetään myrskyn murtama mieliala. Miksi jotkut parit navigoivat rankkasateissa toisia paremmin? 

Tilastojen mukaan pienen paikkakunnan parit eroavat harvemmin. http://m.iltalehti.fi/uutiset/201703182200086755_uu.shtm 

Parit, joilla ei ole lapsia, ovat lapsiperheiden vanhempina toimivia pareja onnelisempia. Mitä enemmän lapsia, sitä vaikeampi selvitä parisuhteessa... http://www.stat.fi/artikkelit/2011/art_2011-02-15_007.html?s=0

Internetissä tavanneilla pareilla on valoisampi tulevaisuus verrattuna baarissa tavanneihin. http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000002662709.html

Mielenkiintoista. Tilastojen lisäksi on muutama muu vaikutin. 

Oman kokemukseni mukaan isoin juttu on yhteen- (tai vaihtoehtoisesti erilleen) kasvaminen. Ajan kuluessa parisuhteesta tulee helposti itsestäänselvyys. Romanttisten tunteiden säilyttäminen vaatii töitä. Molemmilta.

Edellisessä liitossani erkaantuminen tapahtui, kun lakkasimme ihailemasta toisiamme. Tai no Herra eX lakkasi ihailemasta minua. En ollutkaan enää se paksutukkainen brunette, jolla oli sievä pylly ja söpöt varpaat. Se, joka päihitti Pictionaryssa, Rappakaljassa ja Trivialissa. Se, jonka joukkueessa kaikki halusivat olla. Se, joka kilpailussa kittasi kaljatuopin kertaheitolla. Muita nopeammin. Se, joka avasi olutpullon hampailla ja hymyili sitten veikeästi. Se, joka hurmasi keittiötaidoillaan ja seikkailunhalullaan. Ja muillakin haluilla.

Siitä tulikin sitten tavallinen talliainen. Se jäi jälkeen koulutuksessa ja uralla. Se ei osannutkaan keskustella ohjelmoinnista ja prosessoreista. Sillä pylly pyöristyi ja vyötärölle ilmestyi uimarengas. Siitä tuli tylsä. Ja vanha. Se nalkutti siitä, että pyykit pitää laittaa oikeaan koriin ja että keittiön pöydällä on muruja. Sen suurin huoli oli, että sataa kun on just pesty ikkunat. Se ei osannut kommentoida politiikkaa tai IT-kuplan hajoamista. Se osasi vaihtaa vaipat paremmin, mutta vaati silti, että pitää jakaa vaihtokerrat. Sitten se mäkätti, että vaippa on laitettu väärinpäin ja meni ovet paukkuen vaihtamaan uusiksi. Mitä tuhlausta.

Sitten se väsytti itsensä, kun aukoi päätänsä liikaa ja sillä meni halut. Se pihtaili viikkokaupalla ja syytti sitten painostamisesta. Se ei enää välittänyt vaan antoi karvapöheikkönsä rehottaa ja lopetti selluliittisaippuan käytön. Se leikkasi miestukan. Rupes menemään aikaisin nukkumaan, kuorsas, röyhtäili, piereskeli ja kaivoi nenäänsäkin kuten mies. Tuntui, ettei se enää rakasta.

Kuvioon tuli Exän työmatkat. Myöhäiset työpäivät. Pikkujoulut. Työpaikan baari-illat. Sinkkukaverit. Kuntosali. Ja kuntosalin Eve.

Sitä ennen saattoi olla Sini ja Satu ja Säde, miksei Suvikin. En tiedä. Mutta Evestä hän jäi kiinni. Tuli ero.

Olisinko voinut tehdä jotain toisin? Olisin. Helppo olla jälkiviisas, mutta olisin järjestänyt meille enemmän kahdenkeskeistä aikaa, etsinyt yhteisiä harrastuksia, jaettuja intohimoja, jotain sellaista, mitä molemmat oltais ymmärretty. Olisin sheivannut sääret vähän useammin ja tuntenut itseni enemmän seksikkääksi. Olisin nalkuttanut vähemmän. Ja olisin kertonut hänelle, mitä minä suhteessamme kaipasin. Auttanut häntä ja hän minua. Kunpa olisimme ylipäätänsä puhuneet tai edes kirjoittaneet toisillemme. Dialogi keskittyi arkisiin asioihin, pitkät keskustelut unelmista, haaveista ja toiveista olivat jääneet nuoruuden historiaan.

Ryhdyin suhteen pelastustaisteluun liian myöhään. Herra eX oli jo ehtinyt rakastua toisaalla. Eipä liioin hänkään tehnyt mitään estääkseen rakastumistaan ja eroamme.

Tästä oppineena pyrin noudattamaan omia ohjeitani nykyisessä liitossani. Kerron miehelleni joka päivä, kuinka välitän ja rakastan. Ihailen häntä. Ja vaikka välillä vihaankin häntä, kerron 5 krt useammin rakastavani kuin vihaavani. Se on helppo suhdeluku.

Uusperhevanhemmilla on yleensä kokemus edellisestä suhteesta ja siksi he aktiivisesti pyrkivät välttämään virheiden toistelua uudessa liitossa. Tämä sotii synkkiä tilastoja vastaan, sillä kokemuksesta oppineena uusparienhan pitäisi erota harvemmin kuin ydinparien.

Vaalimme parisuhdeaikaa, mikä unohtui liitossamme Herra eXän kanssa. On paradoksaalista, että sen järjestäminen olisi yhden lapsen taloudessa ollut aika helppo, kun taas uusperheessä sen järjestäminen on ajoittain lähes mahdotonta. Parisuhdeajan puuttumisesta vai koitua liitolle kompastuskivi. Meille se on prioriteetti.

Uusperheessä on useita liikkujia ja muita monimutkaisia suhteita kuin pelkkä uusparin rakkaussuhde. Konfliktit väsyttävät, huono omatunto soimaa, oma identiteetti perheessä pirstoutuu, välillä tekee mieli luovuttaa. Tätä ei löydy tilastoista, mutta uskallan väittää, etteivät uusparit eroa rakkauden puutteen vuoksi, vaan tiet erkanevat "hankalien lapsipuolten" vuoksi (lue! sen vuoksi, että epäonnistunaan isä/äitipuoleudessa). 

Lisää: http://www.mll.fi/vanhempainnetti/kipupisteita/saara_vastaa_vanhemmille/kumppanin_lasta_on_vaikea_hyvaks/

Ei yksinkertaisesti saada yhtälöä toimimaan. Uusperhe vanhempi ei voi perheessään hyvin ja lähtee. 

Tai sitten on katala exä, puolison ilkeä suku, hylkivät ystävät. Syy ympäristössä. Elämä tuntuu raskaalle. Uusperhettä koetellaan. Uusparin liitto on vielä nuori ja hauras. Se ei välttämättä kestä näitä kolhuja. Todetaan, että erikseen on helpompaa. Ihan ymmärrettävää, että 75% uuspareista eroaa. Onhan tämä aikamoinen soppa.

Myönnän, että olen itsekin maininnut sanan ero useammin kuin kahdesti:

- Olisiko sittenkin helpompi vaan muuttaa erilleen?

- En jaksa enää

- Rakkauteni tukehtuu tässä uusperheahdistuksissa, olen tunneturta

Hantula on fiksu. Hän ei koskaan puhu erosta. Ei vaikka minulta pääsee sammakot suusta. Hän ottaa perhekonfliktit lungimmin, ei stressaa isäpuolisuhteestaan Pauliinaan, ei anna exänsä tai sukunsa vaikuttaa. Hän vaalii minua. Hän on oivaltanut, että parisuhde on tärkein. Vaikka hän tekee sen omalla kömpelöllä tavallaan, hän osoittaa arvostavansa ja ihailevansa minua. Ihmettelen itsekin välillä, mitä ihailtavaa minussa on, mutta hän kutsuu minua keittiötaitojen kuningattareksi, aidoksi, seksikkääksi, maalaisjärkiseksi naiseksi, jolla on sydän paikallaan. Viehättävä hymy. Söpösti hajamielinen ja teknologiasta jälkeen jäänyt. "Oma pikku Briget Jonekseni".

Kelpaan siis tällaisenaan. 

Minä en heti oivaltanut, että uusperheessä parisuhteen merkitys korostuu entisestään. Siihen kohdistuu valtavasti paineita, sisältä tai ulkoa. Sen tehtävä on kestää ne ja luoda perheelle vahva perusta. Minä keskityin miellyttämään lapsipuolia, kestämään heidän äitiään, luomaan sisarusten välisiä siltoja verisuhteiden ylitse, kunnoittamaan mieheni sukua ja luomaan kaikille mukavuusaluetta. Unohdin itseni. Ja laiminlöin parisuhdettani. Tiedostamattani sitä. 

Päinvastoin, koin olevani itsekäs, jos varastin omaa aikaa tai vein lasten isän heiltä vaatimalla kahdenkeskeisiä viikonloppuja. Kuitenkin, näin jäkikäteen ajateltuna; muutaman parisuhdeviikonloppu lienee lapsille helpompi pettymys kuin uusi avioero. 

Yhteen väliin puhuimme jatkuvasti erosta. Oli huimaa, että meillä oli tuolloin jo yhteinen vauva, mutta uhkailuni senkun hurjistuivat. En ollut koskaan ydinliitossani uhannut lähtemisellä, mutta nyt se oli mielessäni päivittäin. En ollut lakannut rakastamasta Hantulaa, mutten osannut rakastaa hänen lapsiaan. En vaan pystynyt uusperheilyyn. Ja olin liian väsynyt yrittämään.

Onneksi on olemassa terapeutti, ymmärtäväinen mies, ystäväni Olkapää ja tyttäreni Pauliina. He saivat minut muuttamaan kantani ja käytösmallini.

"Rakastatko miestäsi? No sittenhän kaikki on hyvin. Parisuhde on tärkein." / Terapeutti

"Rakastan sinua ja haluan tehdä sinut maailman onnellisimmaksi naiseksi. Sinä olet minulle tärkein." / Hantula

"Sun pitää vaatia sun oma tila. Ei kaikkien tarvi susta tykätä, eikä sun niistä. Tärkeintä, että Hantula tykkää susta." / Olkapää

"Sä teit kyllä oikein, kun muutit Hantulan kanssa yhteen. Susta huomaa, et sä oot onnellisempi nyt kuin faijan kaa." / Pauliina

Sitten palaset loksahtelivat kohdalleen. Miksi etsin syitä eroon ympäristöstä kun olennaiset asiat ovat kohdallaan?

Eikai minua ja Herra eXääkään olisi erottanut Pauliina, anoppi tai ystävät? Meidät erotti romanttisen rakkauden puute.

Rakastan Hantulaa. Sillä romanttisella tavalla. Oli väärin uhkailla häntä erolla. On oikein vaalia ja arvostaa häntä. Lapset varttuvat ja lentävät pesästä. Käymme heidän kanssaan läpi eri vaiheita ja tuulia. Hantulan kanssa meillä on kuitenkin aina toisemme. Rakkauteemme ei liity lapset kuin välillisesti. Ne ovat joko rakkautemme tulos tai niiden lisä. Kaikkien lasten kanssa on jotenkin tultava toimeen, mutta romanttisen rakkautemme väliin he eivät kuulu.

Uusperhe on uusi mahdollisuus. Lainaan loppuun pätkän  lääkäri Riihosen kirjoituksesta:

"Uusperhettä sanottiin aiemmin uusioperheeksi, jossa sana ”uusio” viittaa, kummallista kyllä, kierrätykseen. Uusperheessä ei kuitenkaan todellisuudessa ole mitään kierrätettyä tai vanhaa. Pikemminkin uusperhe on yritys löytää omalle purrelle väylä monenlaisten, vieraidenkin tunteiden ristiaallokossa. Se on siksi sekä valtava haaste että mahdollisuus, jota kautta niin vanhemmat kuin lapsetkin voivat saada täysin eri vinkkelin läheisiin ihmissuhteisiin kuin aiemmin. Uusperheelle on annettava paljon, mutta se voi usein antaa jäsenilleen vielä enemmän."

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/04/uusperhe-pommi-vai-timantti

Totta. Joka sana totta.

Uusperheen hyvä päivä

Hyvä päivä uusperheessä

Oletteko koskaan viettäneet uusperhepäivää? Ettekö?

Minäpä kerron, mikä se on. 

Se on uusperheelle pyhitetty oma merkkipäivä. Silloin tehdään jotain yhdessä ja vaalitaan perhettämme. Kerätään kaikki lapset saman katon alle ja keksitään kivaa tekemistä. Uusperhepäivät kalenteroidaan hyvissä ajoin ja niihin ei ole kellään veto-oikeutta. Ei exillä, mummeilla ei kummeilla ei työantajalla eikä lemmikeillä. Poissaoloon vaaditaan sairastodistus, kuten kuumetta mittarissa tai oksennus vadissa. Uusperhepäivät ovat pyhiä ja koskemattomia.

Meidän sunnuntaipäivä alkoi aamupalalla klo 9:30. Taavi oli valmiiksi meillä ja Tiivi haettiin äidiltään aamutuimaan. Ainoa myöhästyjä oli esikoiseni Pauliina, joka saapui paikalle selityksineen vasta 10:20 ja joutui rangaistukseksi laulamaan Maamme-laulun uusperheemme edessän. Uusperhepäivän aamiaiselta EI myöhästytä. 

Sitten oli äänestyksen vuoro. Ensin ladeltiin ehdotuksia tekemisestä, kaikkea lautapelien ja mikroautoajelun väliltä. Niistä karsittiin kalleimmat pois, kuten helikopterilento sekä mahdottomat kuten Tukholman risteily.

Sitten äänestettiin paperilapuilla. Flamingo Spa voitti. 

Tiivillä ja Pauliinalla ei ollut mukana uikkareita, joten ohjelmaan piti lisätä pikaostokset Jumbossa.

Pakkasimme pyyhkeet ja pesunesteet, sitten ahtauduimme kasseinemme kahteen autoon ja lähdimme kohti Vantaata toivoen, ettei moni muukin olisi keksinyt vastaavaa tekemistä juuri tänään.

Pauliinan myöhästymistä lukuunottamatta uusperhepäivämme oli tähän mennessä sujunut mallikkaasti.

Jopa tavallisesti nyrpeä ja pitkähampainen Tiivi oli ihan hyvällä tuulella. 

Pukuhuoneessa kuitenkin sattui ja tapahtui. Pauliina ja Tiivi supattivat keskenään jostain ja näyttivät hätääntyneiltä. Molemmat tonkivat kassejaan neuvottomina. Pysyttelin etäämmällä Piipin kanssa, sillä aistin, että kyseessä oli jokin asia, joka ei minulle kuulunut. Seurasin silti salaa silmäkulmallani kahden vanhemman tytön touhuja.

"Äiti pissa tuli", ilmoitti Piipi. Pukuhuoneen lattialle oli ilmestynyt lammikko. Piipi seisoi sen edessä alastomana ja onnettomana.

"Käsipaperia. Äkkiä! Pauliina, Tiivi auttakaa!"

Tytöt säpsähtivät ja ryntäsivät apuun. Saimme lammikon siivottua uusperheen voimalla. Maassa kaikki hyvin.

Tai no ei.

"Äiti ois yks juttu", sanoi Pauliina, "tuu tänne."

Astuimme Pauliinan kanssa sivuun ja hetken epäröityään Pauliina kuiskasi korvaani: "Tiivillä alko just menkat!"

Päälimmäinen ajatukseni oli, että sehän on pieni juttu. Vain yhden tamponin kokoinen asia. Paitsi jos se tamponi puuttui.

Sitten mielessäni kävi, että teinitytölle tämä ei ehkä ollutkaan ihan yksinkertainen juttu. 

"Tiivi ei haluu tulla uimaan", Pauliina jatkoi, "jos mä menisin sen kanssa vaikka shoppailemaan?"

Hengitän syvään. En edes viitsi väittää vastaan. Enkä jaksa ajatella, saammeko pääsylippujen hinnan takaisin. Vilkaisen lomppakkooni. Se ammottaa tyhjyyttään. Epäröin, mutta annan sitten pankkikorttini Pauliinalle ja kuiskaa koodin korvaan.

"Juu kyl mä sun koodi tiedän"

Naamani venähtää pitkäksi: "Käyttäkää sitten maltillisesti!"

Niinpä jäämme Piipin kanssa kaksin naisten pukuhuoneeseen. Jään mietteliääksi. Kuukautiset - niin pieni ja luonnollinen juttu. Mutta tytärpuoleni ei halunnut itse kertoa minulle asiasta? Näinkö etäisiä me ollaan?

Asia vaivaa minua. Sitten havahdun.

"Äiti, palelee", vikisee Piipi. Herranen aika, Piipihän on edelleen ilkosen alasti vailla pyyhettä ja uimapukua.

Tapaamme Hantulan ja Taavin lastenaltaan luona. 

"Missä Tiivi on?" parkaisee Taavi, joka on laskenut sen varaan, että saa Tiivistä seuraa liukumäkiin. Ja ehkä Pauliinasta. Minä en vauvamahani kanssa pysty (enkä muutenkaan innostu). Ainoaksi vaihtoehdoksi jää Hantula. Hän luo minuun kysyvän katseen. "Ne meni shoppailemaan. Selitän myöhemmin", tokaisen nopeasti.

"Mutta nehän osti jo uimapuvut", ihmettelee mieheni.

"Älä kysele enää. Menkää nyt vaan", kehotan lähes ärtyneenä.

Niinpä vietämme uusperhepäivämme siten, että Hantula laskee vesiliukumäkeä Taavin kanssa, Pauliina ja Tiivi seurustelevat pankkikorttini kanssa ja minä katson, kun Piipi laskee uudelleen ja uudelleen ja uudelleen pikkulasten liukumäkeä. Mietin, kuinka monen lapsen pissoissa mahdan istua siinä matalassa lasten altaalla. Mutta eikös urea tee hyvää iholle?

Kun kylpyläpäivä on ohi, kokoonnumme jälleen uusperheeksi ruokapaikkojen eteen. Sitten alkaa äänestys siitä, mitä syödään. Nyt nälkäiset mielipiteemme ovat niin eriävät, että Hantula tekee autoritäärisen päätöksen. La Famiglia. 

"Me kyl safkattiin just", valaisee Pauliina, "ei kai meidän tarvi tulla?"

Hantula on sitä mieltä, että kaikki täytyy saada saman pöydän ääreen, joten näin toimitaan. Saan myös pankkikorttini takaisin.

Päivällinen sujuu hyvin. Tytöt esittelevät ostoksiaan. Taavi vetää suunsa vinoon: "Paljo nuo makso? Mulle sit saman verran fyrkkaa!"

Hantula ohjaa puheenaiheen illlan yhteiseen tekemiseen.

"Mul on läksyjä", kertoo Taavi. Hantula muistuttaa, että läksyjä ei saisi jättää uusperhepäiväksi.

"Mikä ees on uusperhe?" kysyy Taavi.

Päätetään mennä leffaan. Lapset innostuvat. Uusperheessä kaikki hyvin. Kunnes yhteistä leffaa ei löydy. Piipi on alle 4v, joten saa katsoa vain sallittuja kuvia. En halua tuottaa pettymystä, joten ehdotan, että lähdemme Piipin kanssa kotiin. Järjestely sopii muille.

Pauliina katsoo minua anovin simin, joista tulkitsen viestin: "Ota minut mukaan"

"Mä oon nähnyt ton leffan jo", kertoo hän muille. Niinpä Pauliina saa tulla mukaani, mutta se ei tarkoita sitä, että veisin hänet junalle. Uusperheiltamme saa jatkua.

Haluan, että syömme vielä yhdessä iltapalan. Ja sen valmistamme yhdessä Pauliinan ja Piipin kanssa.

Käymmä Prismassa valitsemassa tarvikkeet lämpimiin voileipiin. Otamme valkoista paahtista, josta Taavi tykkää. Kokojyvää meille muille. Kalkkunaa Pauliinalle, kinkkua Taaville ja Piipille, ananasta Tiiville, brietä Hantulalle, emmentalia minulle, muille edamia jne.

"€53,50", sanoo kassa.

Viiskytkolme euroa voileivistä??? Tuskanhiki valuu otsaltani. Vauvamaha supistelee. 

"Ei myyntilupaa", sanoo myyjä, kun maksan pankkikortilla.

Alan kaivaa kännykkääni, jotta voin siirtää käyttötilillemme lisää rahaa. Poskiani punottaa. Taaksemme on kertynyt jonoa.

"Äiti mä voi maksaa mun kortilla", Pauliina ehdottaa ja iskee korttinsa maksupäätteeseen.

"Mä unohdin sanoo, et se Viivin sininen takki, jonka se näytti, maksettiin mun kortilla, kun sun omalta loppui raha", jatkaa Pauliina, "ei oo kiirettä maksaa takas, mä sain just palkan, mut mul on siit se kuitti. Oliko se joku pari satkuu..."

Olen sanaton. Muistaakseni tililläni oli lähtiessämme ollut nelinumeroinen summa. Toivon muistavani väärin. Supistaa.

Iltapala on katettu pöytään. Piipi on saanut auttaa lautasten laitossa. Tiskikoneessa on puhtaat ja tiskipöytä on valmiiksi täynnä likaisia astioita aamulta. Kertakäyttöastiat saavat kelvata.

Ovi käy ja on hiljaista. 

"Moi", kuuluu Hantulan ääni.

Vastaan tervehdintään ja kävelen eteiseen ottamaan loppuperheen vastaan. Mutta Hantula on yksin.

"Heitin samalla Tiivitaavin kotiin. Haukattiin nopeesti Subin patongit matkalla", mieheni kertoo. Tuijotan häntä ällistyneenä. Olimmehan sopineet ihan toisin.

"Mutta turhahan mun oli tänne lähtee niitä [lapsia] enää tuomaan, kun oltiin heidän kodin vieressä", selittää Hantula.

Haukkaamme Pauliinan kanssa palaset tekemistämme lämppäreistä ja lähden kuskaamaan tytärtäni kaupunkiin.

"Kyl mä voin mennä junalla", myöntyy Pauliina, mutta minä olen päättänyt viedä hänet koko matkan kotiin. Saakoon Hantula nukuttaa nuorimmaisen. 

Sisälläni kiehuu, mutta tiedän, että raskaushormonit aiheuttavat siitä osansa.

"Äiti, tänää  oli tosi kiva päivä. Musta nää sun hassut uusperhepäivät on ihan kivoja. Sorry kun mä myöhästyin", Pauliina sopertelee autossa. 

Alan yhtäkkiä pillittää.

Tuntuu niin hyvältä istua auton ratissa rakas Pauliina vieressäni. Milloin hänestäkin kasvoi noin iso tyttö?

"Ei sun tarvi maksaa sitä iltapalaa mulle. Mä tarjoan sen", hän jatkaa.

Tottakai maksan Prisman ja Stockmannin kuitit takaisin Pauliinan tilille. Samalla huomaan, että olin väärässä käyttötilimme nelinumeroisen katteen kanssa.

Hantula oli näköjään tehnyt jotain nettitilauksia ja muutaman laskunkin oli maksanut. Katevarausta on vain muutama hassu kymppi, jonka lisäksi Tiiville on ostettu se takki Stockalta. 

Uusperheessä tarpeet ja toiveet eriävät perheenjäsenten välillä kuten missä tahansa perheessä. Varsinkin kun lasten ikäjakauma kasvaa, tarpeet ja toiveet eroavat entisestään. Aina ei löydy kaikille sopivaa kultaista keskitietä, eikä tarvitsekaan. Itse tuppaan odottamaan vähän liikoja meidä  uusperhepäiviltä.

Loppujen lopuksi nytkin kaikilla oli hyvä päivä. Oltiin yhdessä ja erikseen. Sekin sopii! Ajaessani kotiin ajatukseni kirkastuu. Hoksaan, että uusperhepäivien tarkoitus ei olekaan, että kaikki tekee samaa asiaa samaan aikaan. Niiden tarkoitus on vaalia perhekonseptiamme, juhlistaa sitä ja tehdä päivästä tavalla tai toisella erityinen. Onnistuimme siinä!

Lukijalle tiedoksi, että tekstiin on yhdistelty episodeja muutamasta uusperhepäivästä, jotta saisin tuotua pointtini esiin. Halusin käsitellä erilaisia tarpeitamme ja toiveitamme, niiden yhteensovittamisen mahdottomuutta, ja tämänkin asian hyväksymistä. Uusperheessämme sattuu ja tapahtuu, mutta yhdessä selvitään!