"Olimme esikoiseni kanssa toivottuja perheenjäseniä, sillä puolisoni lasten äidin kuolemasta oli ehtinyt kulua useita vuosia, emmekä kilpailleet hänen paikastaan"
****
Jo ennen omaa uusperhetymistäni tunsin erään naisen, joka oli eronnut poikansa ollessaan hyvin pieni, mutta tutustuessamme hän eli uusperhe-elämää uudessa liitossaan. Uusi puoliso oli menettänyt vaimonsa joitain vuosia aikaisemmin ja tuttavani tavatessaan hän oli neljän lapsen yksinhuoltaja.
"Tapasimme yksinhuoltajille järjestetyllä perhelomalla", kertoi tuttavani, jota blogissa kutsun Tuulaksi.
Tapasin Tuulan taannoin ja kysyin lupaa kirjoittaa hänen kokemuksistaan uusperheessä ja etenkin sellaisesta tilanteesta, jossa puolison edellinen kumppani ei ole mukana lasten elämässä.
****
Taustaa
Tuulan pojan isä ei ole tunnustanut lapsensa isyyttä. Tuulan ja biologisen isän lyhytaikainen suhde jatkui katkonaisena läpi Tuulan raskauden, mutta pojan syntyessä isä teki päätöksen jättäytyä vanhemman roolista. Hänellä oli ja on edelleen vaikeita mielenterveys- ja päihdeongelmia, joten aktiivinen isyys ei (ainakaan nyt) tule kysymykseen. Biologisen isän vanhemmat pitävät kuitenkin yhteyttä pojanpoikaansa.
"En ole tavannut Markoa [biologista isää] lähes kymmeneen vuoteen. Kerran näin hänet sattumalta eräässä ostoskeskuksessa, mutta hän oli niin huonossa kunnossa, ettei tunnistanut minua", Tuula kuvailee tilannetta.
Tuulan aviomiehen Laurin vaimo kuoli lyhyellä varoitusajalla. Laurin ja edesmenneen puolison neljä lasta olivat silloin 2-11-vuotiata. Äidin kuolemalle oli vaikea löytää sanoja, niin iso suru ja ahdistus se oli perheelle. Lähellä asuva Laurin nuorempi sisar otti vahvemman roolia lasten kasvatuksessa, kuten myös isovanhemmat. Perheenjäsenet kävivät kriisiterapiassa ja osa heistä jatkoi terapia useamman vuoden. Lauri jäi sairaslomalle, josta hän kuitenkin palasi pian töihin. Jonkun oli pidettävä taloutta pystyssä ja saatava arki pyörimään. Välillä Lauri pakotti itsensä sulkemaan surunsa, jotta ylipäätään voisi toimia lapsille jonkinlaisena isänä. Äidin tavaroista pidettiin tarkkaa lukua, kesti kauan ennen kuin Lauri vaihtoi lakanat, sillä tunsi niissä rakkaansa tuoksua. Äidin meikit, hiustenkiharrin ja hammasharja saivat jäädä paikalleen.
"Siinä ne olivat vielä silloinkin, kun tavattiin", Tuula kuvaa.
Uusi rakkaus
Tuijan ja Laurin rakkaus leimahti kesälomalla. Tuulan poika oli lähes päivälleen samanikäinen kuin nuorempi Laurin pojista. Yhteiset leikit löytyivät nopeasti ja perheet huomasivat ajoittavansa loma-aktiviteettinsa yhteistyössä.
"Mitään sen kummempaa ei tapahtunut itse lomalla, mutta jatkoimme yhteydenpitoa loman jälkeen sähköpostitse siitä huolimatta, että asuimme ihan eri puolilla Suomea", Tuula muistelee, "päätimme tavata sillä verukkeella, että samanikäiset poikamme voisivat leikkiä yhdessä. Aatu [poika] oli innoissaan, kun pääsi Lintsille ja Korkeasaareen. Sillä reissulla tuli jo selväksi, että välillemme oli kehkeytymässä jotain. Päivät olivat yhtä aurinkoa!"
Miten kertoa uudesta suhteesta läheisille?
Ensiksi Tuula ja Lauri päättivät salata ihastumisensa lapsiltaan ja lähipiiriltään. Sähköposti kävi kuumana ja "pohdittiin eestaas, olisiko suhteessa mitään järkeä".
Lauri oli huolissaan lastensa reaktiosta, ja samalla myös sukulaisten reaktiosta. Hänen sisarillaan ja vanhemmilla oli vahva rooli arjessa, nuorin sisko oli mukana päivittäisessä arjessa. Lauri oli jo vuosia tottunut antamaan kaiklensa perheelleen, eikä muulle jäänyt tilaa. Lauri ei ollut edes unelmoinut uuden rakkauden löytymisestä. Nyt kun nuorin lapsi oli aloittanut koulutaipaleensa, lapset olivat jo omatoimisia ja Laurille jäi enemmän omaa aikaa. Silti ajatus uudesta suhteesta hirvitti.
"Jotenkin muuttunut isä" ei kuitenkaan jäänyt huomaamatta tarkkasilmäiseltä kuusitoistavuotiaalta tyttäreltä. Tytär oli ensimmäinen, joka ymmärsi, että isä oli tainnut rakastua, ja uutinen ilahdutti häntä. Silti asioista ei ensin uskallettu puhua. Tytärkin mietti, mitä tädit (isän siskot) mahtaisivat ajatella.
Tuulan oli helppo kertoa Aatulle Laurista. Aatu piti Laurista ja tämän lapsista, joten äidin uusi suhde oli mukava yllätys. Tuulalla oli ollut kaksi vakavampaa suhdetta Aatun isä jälkeen, joten Aatu oli tottunut ottamaan vastaan uusia isähahmoja. Laurin mukaantulo tiesi Aatulle lisää reissuja pääkaupunkiin, mikä oli tietenkin jännää.
Tuula ja Lauri järjestivät lisää tapaamisia. Kahdenkeskeistä aikaa oli kuitenkin hankala järjestää niin kauan, kun Laurin lähipiiri ei tiennyt uudesta suhteesta. Tuulaa jopa ärsytti Laurin liioiteltu varovaisuus ja lopulta hän melkein painosti Lauria avoimuuteen.
"Se oli tietenkin väärin, mutta treffeillämme oli aina mukana ainakin joku lapsista, joten emme koskaan päässeet aidosti tutustumaan toisiimme", Tuula pahoittelee.
Suhteen loppumisen uhalla Lauri sai vihdoin suunsa auki ja huomasi, että sukulaisten reaktio oli positiivinen. Toki he jo lasten välityksellä tiesivät asiasta, mutta olivat antaneet Laurille mahdollisuuden kertoa asiasta itse.
Laurin sisaruksista nuorin oli kuitenkin huolissaan Laurin lapsista. Otettiinko heitä tarpeeksi huomioon? Äidin paikkaa ei saa viedä. Kestäisikö uusi suhde vai toisiko se lapsille uusia pettymyksiä? Hän ei ollut myöskään vakuuttunut, oliko joku pikkukaupungin sinkkuäiti sopiva puoliso veljelle ja kasvattaja tämän lapsille??
Sisaren mielipiteet äitiyvät riidaksi Laurin ja sisaren välillä, hetken vallitsi jopa välirikko ja sisar toivoi Laurin lasten omaksuvan hänen kantansa. Onneksi lapset olivat liian uteliaita kääntääkseen selkänsä uusille tuttavilleen.
Tuula on jälkikäteen pohtinut, jospa siskon reaktio oli "oman reviirin puolustamista". Niihin aikoihin sisar kävi lähes päivittäin Laurin luona hoitamassa kotiaskareita ja hänellä oli hyvin läheiset välit Laurin lasten kanssa. "Mulle Elisa [Laurin vanhin tytär] kertoi, kun ekat kuukautiset tuli", on sisko kertonut. Sisar tunsi varmasti aitoa huolta lasten puolesta, mutta mahdollosesti pelkäsi oman asemansa menettämistä.
Tuulaa vaivasi, että Lauri oli niin herkkä sukulaistensa sanomisille. Suhdetta jopa harkittiin hyllytettävän joksikin aikaa, kunnes "pöly laskeutuisi". Tuula ei tähän suostunut.
"Sanoin, että kaikella kunnioituksella edesmennyttä vaimoasi kohtaan, minä olen itsenäinen nainen, enkä ole vastuussa sukusi asettamasta suruajasta. Joko sinä olet suhteessa vain MINUN kanssa, etkä sukusi tai sitten mennään eri teitä. Samalla mainitsin, että Lauri on hyvä ja ottaa yhteyden taas, kun on valmis muuttamaan saman katon alle. Kesti kolme viikkoa, sitten tuli soitto. Lauri kuvasi, että Aatu voisi tilapäisesti jakaa huoneen Ollin kanssa, kunnes Elisa lähtisi vaihto-oppilaaksi. Minun vaatteilleni hän oli raivannut kaapista tilaa."
Millainen vanhempi olla lapselle?
Muutto ei ollut ihan yksinkertainen. Oli itsestään selvää, että Tuula ja Aatu muuttaisivat pääkaupunkiin, sillä heitä oli vähemmän ja Tuula siihen aikaan työtön. Työtilanne oli alalla otollisempi pääkaupunkiseudulla. Aatulle muutto tarkoitti kuitenkin koulun vaihtoa. Osa harrastuksista jäisi vanhalle paikkakunnalle, kuten molemmat isovanhemmat ja ystävät. Aatu oli silti mielissään muutosta.
Perheiden yhteinen taival alkoi hienosti. Lapset olivat innoissaan uudesta perhekokoonpanosta. Erityisesti 16-vuotias Elisa ja 7-vuotias Kaisu olivat tykästyneitä Tuulaan. 10-vuotias Olli jakoi mielellään huoneen samanikäisen Aatun kanssa, mutta 13-vuotias Matias jäi uusille tulokkaille etäiseksi. Hän muisti äitinsä paremmin kuin nuoremmat sisaruksensa ja oli muuttohetkellä hyvin herkässä iässä. Uuden vanhemman hyväksyminen oli hankalaa, ja ilmeisesti hän oli myös mustasukkainen nuoremmasta veljestään, jolla oli nyt "uusi kaksoisveli".
Matias alkoi oireilla. Koulussa hän eristäytyi ja koulumenestys alkoi laskea. Kotona hän oli pahantuulinen ja välinpitämätön, välillä jopa ilkeä Aatulle. Tuulalle hän tuskin puhui sanaakaan.
Matias saattoi olla myös mustasukkainen isästään, sillä isä otti Aatun siipensä alle alusta alkaen ja isän huomio oli nyt jaettava uuden veljen ja äitipuolen kanssa. Äidistä puhuttiin ehkä vähemmän ja sukulaisten käynnit harvenivat. Matiakselle uusperhe tarkoitti paljon isompaa elämänmuutosta kuin pelkkää "perheytymistä". Nyt talossa oli vieras nainen päättämässä asioista.
"Jokainen lapsi on oireillut ja oikutellut tavallaan. Alussa osa lapsista luuli, että minua voi loukata sanomalla, että äiti olis tehnyt niin tai näin, tai et sä oo mun äiti, mutta kun otin ne sanat vastaan myötätunnolla, ne loppuivat nopeasti. Vanhimmat lapset keksivät jossain välissä vetää tätinsä meidän perheen sisäisiin jupakoihin. Tädit ja anoppi olivatkin ensi alkuun helposti puolustamassa lapsia ja jakelemassa neuvoja, mutta kun he huomasivat, että suhteemme vakiintui ja tämä akka vain jäi taloon, niin nuo keskustelut loppuivat. Sain kyllä tehdä siinä yksinäni aika ison työn, kun Lauri koki olevansa puun ja kuoren välissä ja meni jotenkin toimettomaksi."
Nykyisin Tuula kuvailee olevansa lapsille "melkein kuin äiti", sillä kun uusperhe-elämää on takana vuosia ja muita vaihtoehtoja lapsilla ei ole, tapahtuu hyväksyminen joka tapauksessa jossain vaiheessa.
"Enää minua ei kyseenalaisteta", Tuula toteaa.
Tuula tiedostaa, ettei voi koskaan viedä edesmenneen äidin paikkaa, eikä haluakaan. Äidin muistoa kunnioitetaan niin merkkipäivinä kuin arjessa. "Käymme haudalla lasten äidin syntymäpäivänä, ei kuolinpäivänä, koska haluamme juhlistaa häntä, emme enää surra. Ostamme kukin hänelle mielikuvituslahjan ja ojennamme sen hänelle haudalla. Minulta hän on esimerkiksi saanut silkkihuivin, parfyymin ja tohvelit. Alkuun kyselin lapsilta, mitä heidän äitinsä mahdollisesti toivoisi lahjaksi, mutta tässä vuosien mittaan olen oppinut 'tuntemaan' hänet, ja se on lapsille tärkeää. Mitä luonnollisemmin suhtaudun heidän äitinsä muistoon, sitä paremmin myös minut on hyväksytty perheeseen. Edesmennyt äiti on sellainen näkymätön perheenjäsenemme. Emme me hänestä päivittäin puhu, mutta jos joku joskus puhuu, se koetaan täysin luonnollisena."
Entä sitten Aatun biologinen isä ja Aatun suhde Lauriin?
Tuulan kotona puhutaan tästäkin avoimesti. Lauri on Aatun oheishuoltaja ja sukunimi on vaihdettu Laurin sukunimeen. Markosta puhutaan harvemmin, mutta jos nimi tulee esiin, ei puheaihetta vältellä.
"En Valitettavasti usko, että Markolla on kovin monta elinvuotta jäljellä, mikä on tietysti harmi, sillä Aatulla ei ole mitään muistoa Markosta. Se saattaa harmittaa myöhemmin. Markon tapaaminen nykytilassa saattaisi aiheuttaa enemmän traumoja kuin tapaamatta jättäminen. Huhu kertoo, että Markolla on muitakin lapsia, mutta siitä ei ole (vielä) todistetta. Heistä haluaisin kyllä ottaa selvää."
Kun kysyn Tuulalta, kokevatko he itsensä uusperheeksi, Tuula kohauttaa olkapäitään. "No mikään uusi perhehän me ei olla, vanhoja konkareita kun ollaan, suurin osa lapsistakin on jo pesästä lentänyt."
Kysyn myös, millä nimellä lapset kutsuvat vanhempiaan. "Hyvä kysymys. Kaisulle mä olen äiti, muille Tuisku. Aatu kutsuu kyllä Lauria nimeltä, mutta muille puhuessaan Lauri on faija."
Sitten Tuula jatkaa: "Jännä juttu, mutta kukaan ei korjaa, jos joku luulee ja kutsua minua Laurin lasten äidiksi tai Lauria Aatun isäksi. Lapset käyttäytyvät ihan luonnollisesti näiden tilanteiden sattuessa."
Uusperheen onnistumisen resepti
Lopuksi pyydän Tuulaa kertomaan, miksi he ovat onnistuneet näin hyvin uusperheen luomisessa.
"Olin varmaan aika päättäväin suhteemme alussa. Kahden pidemmän suhteen päättymisen kokeneena mulla oli aika paljon oman arvon tuntoa. Oli myös kokemusta puolison lapsista. Tiesin, ettei pidä asettua muiden vietäväksi, vaan on pidettävä omista periaatteistaan ja tarpeistaan kiinni. Toki Laurin kohdalla tuo suvun vahva rooli oli uutta, mutta senkin ymmärtää, kun taustalla on niin kamala draama."
Uusperhe on opettanut Tuulalle empatiaa. Hänen on ollut pakko jakaa ymmärrystä ja jopa tuntea puolison lapsen tunteita heidän kanssaan. Vaikeinta on ollut kuitenkin tietää, missä vetää raja.
"Mikä on sitten oireilua äidin kuolemasta ja mikä on vaan huonoa käytöstä? Suku olisi selittänyt kaiken oikkuilun äidin kuolemalla, mutta tunnistin lapsissa ihan normaaleja murrosiän merkkejä ja muuta temppuilua. Jos jättää puuttumatta niihin, tekee lapselle karhunpalveluksen. En halua ottaa itselleni turhaa kunniaa, mutta uskon, että olen normalisoinut Laurin lasten elämää aika lailla. Tuntuu, että ennen minua hiivittiin varpaillaan ja surettiin surun vuoksi. Lapsia ei uskallettu komentaa, eikä heiltä vaadittu mitään. Totta on, että heillä on kamala trauma äidin kuolemasta, mutta heille täytyy tarjota parhaat olosuhteet hyvään elämään traumasta huolimatta. Suku tuntui ruokkivan traumoja ihan turhaan", Tuula kertoo ja huomaan hänen kiihtyvän hieman.
Tuula ei sinänsä osaa antaa muille uusperheille onnistumisen neuvoja, sillä toteaa, että jokaisen perhetilanne on omanlaisensa. Kuitenkin vankka vanhemmuus, selkeät rajat, avoimesti osoitettu rakkaus ja väliin räikeät riidat pitäisi kuulua jokaisen normaalin perheen elämään.
Äitienpäivä on tulossa (blogia valmistellessani), kysyn Tuulalta, miten heillä vietetään äitienpäivää.
"Lapset kokoontuvat kotiin ja syödään yhdessä. Saan aivan liikaa hienoja lahjoja ja huomiota."
Kysyn myös Laurin lasten äidistä. "Aah hän on mukana karkeloissa tottakai. Kun lapset olivat pieniä, hänelle oli oma paikka pöydässä, joskus jopa lautanenkin. Mutta nykyään hänen kuvansa viereen asetetaan kynttilä. Siinä piirongin päällä hän sitten hymyilee meille kaikille!"
Tästä keskustelusta jää hyvä mieli. Miten avoin ja sympaattinen, mutta oikealla tavalla jämäkkä nainen Tuula onkaan.
Kiitos tästä juttutuokiosta!
Ennen lähtöämme Tuula pitelee Paapia hetken sylissään.
"Onko sulle koskaan iskenyt vauvakuume Aatun jälkeen?" kysyn tunkeilevasti.
"O-hooon monestikin, mutta mukavuus on mennyt haaveiden edelle. Tulihan niitä lapsia hoidettavaksi aika monta Laurin kautta. Kaikella on tarkoituksensa", Tuula vastaa huolettomasti ja iskee silmää.
