Äiti tekee parempaa ruokaa ku’ sä

Olen ilmeisen huono keittiössä. Siitä kielii askeettinen jääkaappini. 

Sieltä ei löydy roiskeläppäpizzaa, eikä pirkkaburgereita. Vaan kaalinpää, pari bataattia, punajuurta, koskenlaskijaa ja kermapurkki. Tarkoitus olisi täydentää sitä maitojuomalla myöhemmin tänään.

Hyvän päivän toivossa Taavi käy jääkaapilla keskimäärin kuusi kertaa päivässä. Kaava on seuraava: Taavia vaivaa valikoiva pikkunälkä. Se lähettää signaalin hänen jalkoihinsa, jotka laahautuvat keittiöön liukuvin askelin. Kuulen ne työhuoneeseeni. Jääkaapin ovi avautuu. Tunnen selkäytimessäni, kuinka Taavi silmäilee ylös alas, miettii, alas ylös, miettii  - ja oveen. Jääkaapin ovi sulkeutuu. Laahustavat tassut poistuvat keittiöstä. Ei sanaakaan.

Kaava on hyvin toisenlainen, mikäli jääkaapissani vierailee perhenakkipakkaus, juhlista jäänyt puolikas limsapullo, lihapiirakka tai muu makuhermoja miellyttävä.  

Keittiössä en ole mielestäni tumpelo, mutten mikään monitaiturikaan. Ruoanlaittotaitoni rajoittuvat kotiruokaan, mutta valmistan sen täydellä sydämellä, kermalla ja voilla.

Herra (e)X oli tarkka ruoan suhteen. Jopa karppasimme yhdessä. Silloin kaapistamme hävisivät leivät, perunat, pullat, pasta ja keksit. Kerma jäi. Herra (e)X oli aina timmi, minä vaihtelevasti enemmän tai vähemmän ylipainoinen.

Onko sitten kyse hernerokasta, kalapuikoista, kukkoa viinissä tai verilätyistä, teen ruoan itse alusta loppuun. Pinaattilättyni eivät maistu eivätkä haise samalle kuin niiden kaima kaupanhyllyssä. Lihapullani ovat nautaa eivätkä hevosta. Onhan pullani toki voissa käännetty, ja niiden terveellisyydestä voidaan keskustella, mutta lähtökohtaisesti arvostan puhtaita raaka-aineita. Nautin keittiöpuuhista.

Tiivin ja Taavin suussa ruokani maistuu kaikessa yksinkertaisuudessaan paskalle.
Tiivi on kiltti: hän kääntelee ruoka-annostaan haarukalla ja järjestelee riisinsä lautasella sen näköiseksi, että niitä olisi syöty.
Taavi vain vilkaisee lautastaan ja kysyy: ”Onks pakko syödä?”
Maistaa, kun saa myöntävän vastauksen ja kysyy sitten: ”Saako poistuu pöydästä?”
Ole hyvä vaan.

Yleensä viimeistään puolentoista tunnin sisällä Taavin exit-strategian toteutuksesta Hantula saa tiukan viestin.
”Eikö Taaville ole annettu tarpeeksi ruokaa? Valittelee nälkäänsä. T. Tuija”
Kun Hantula - jälleen kerran - selventää tilanteen (hyvin hitaalla tekstinnaputtelupeukullaan), napakka vastaus on:
”Ei kaikesta ruoasta tarvitsekaan pitää. Taavi ei vaan tykkää kananruoasta. Laita vaikka lämpimiä voikkareita.”

On jopa menty niin pitkälle, että Tuija laittoi mäkkärirahaa Taaville mukaan meidän viikoksi.
Taavi kävi tyytyväisenä päivittäin koulun jälkeen Big Macilla, kunnes jäi kiinni ja rahat takavarikoitiin. Tai siis – me VARASTIMME ne.

Silloin tällöin Tiivitaavi-viikoilla Hantula ylipuhuu minut Raxin buffettiin tai jopa joskus harvoin (esim. pidemmällä automatkalla) bensa-aseman Hesburgeriin. Bonukseni pomppivat innosta. Pauliina, joka on kasvissyöjä, ei yleensä lähde mukaan.
Sitä himosupersuorittajaäitiä, jonka Piipin pullahtaminen minussa herätti henkiin, otti pahasti pannuun ajatus siitä, että 10kk tytöstäni päivitettiin innoissaan Faceen;  ”Ensimmäinen Hese-ateriani”, kuvalla varustettuna.

Välillä (n. sadasosasekunnin ajan, maximissaan kerran vuodessa) tunnen arvostavani Herra e(X)än aiemmin kammoksumiani pilkunviilaajapiirteitä. Hän ei koskaan, EI todellaan koskaan,  pistänyt suuhunsa pikaruokaa. Aamen.