Yhteinen lapsi

Tänään puhun Piipin tulosta.

Saimme myöhäisen joululahjan 27. joulukuuta Herran vuonna 2013.

Piipi tehtiin kaikella rakkaudella mutta ei sen suuremmalla suunnitelmalla. Piipi vain ilmoitti tulostaan.
Osoitteemme olivat tuolloin vielä Kanala-Meilahti ja Hantula-Lehtisaari.

Pieneksi puolustuksekseni voin sanoa, että olimme jo aloittaneet haaveilun yhteenmuuttamisesta plussan tuolla puolen. Me vain toteutimme haaveen plussan tällä puolen. 

Yhteenmuutto tehtiin rytinällä, ennen kuin masu alkoi pömpöttää.

Uusioäidin taistelulaulu blogin kirjoittaja käsittelee syitä, miksi tehdä tai jättää tekemättä yhteinen lapsi. Me emme Hantulan kanssa ennättäneet listata hyötyjä ja haittoja, kun jo löysimme itsemme vaunukaupoista. 

Kieltämättä hymähdin Uusioäidin syille olla tekemättä yhteinen lapsi. Niistä 4-6 kolahtivat kohdalleen. Numero 7 olikin jo menetetty peli.

Minäpä kerron, mitä asioita vauvan tulo meille toi tullessaan.

Taavista tuli tähti

Taavista tehtiin reppana, kun Hantulat erosivat. Taavi oppi saamaan tahtonsa läpi. Jos karkkipäivä keskellä viikkoa lohdutti surutyötä tekevän pojan mieltä, niin saamansa piti. 

Taavi ei uskaltanut olla yksin kotona tai nukkua omassa huoneessaan. Pelot tulkittiin olevan kaikki avioeron syytä. 

Leluvuori Taavin huoneessa kasvoi sitä mukaan kuin äidin ja isin huono omatunto. Ne toimivat laastarina. Kun yksi meni vanhaksi, haavan päälle laitettiin toinen.

Piipin syntymä oli Taaville läpimurto. Hänestä tuli ylpeä isoveli. 

Taavilla oli suuri tarve hoivata siskoaan ja samalla myös kertoa minulle, miten siskoa tulisi hoivata. 

Hantulat olivat yhtä mieltä siitä, että Taavilla oli kaikki oikeus viettää pikkusisarensa kanssa mahdollisimman paljon aikaa. Niinpä minulle ilmoitettiin, että Taavi asuisi toistaiseksi meillä.

Taavista oli paljon apua. Hän osasi muistuttaa minua, kun vauvalla oli nälkä ja kun kannattaisi vaihtaa vaippa. Hän neuvoi hädissään ”tekemään äkkiä jotain”, kun vauva itki vatsanpurujaan tai esim. automatkalla, kun minä olin ratissa. 

Siihen aikaan uskottelin itsellenikin, että Taavilla on ”kaikki oikeus”, ja pyrin pysymään mahdollisimman säyseänä näissä Taavi-tietää-paremmin -tilanteissa.

Pikkusiskon syntymä toi kuitenkin uudenlaisia sääntöjä ja rajoja. Meidän kodissa Taavilla ei ollut paikkaa sängyssämme, ja meillä noudatettiin säännöllisiä ruoka-aikoja ja pidettiin erityisen tarkkaa (pilkunviilaajatasolla) huolta hygieniasta.
Näistä asioista keskustelimme Taavin kanssa päivittäin.

Piipin olemassa olo pakotti minut ja Taavin törmäyskurssille. Jälkiviisaana, imetyshormoneista vapautuneena, näen Piipin syntymän tärkeänä seikkana. Piipin kautta minä ja Taavi kävimme läpi erittäin vaikeita tilanteita, mutta me selvisimme niistä. 

Löysimme paikkamme toistemme elämässä.

Tiivistä tuli tuittupää

Tiivi päätti jo päivästä 1, ettei pitänyt Piipistä. Häntä ärsytti moni asia. Paskavaipat haisi, kananrinta ällötti, yölliset itkut herättivät, päivälliset itkut häiritsivät. Koko vauvajuttu oli tyhmä, eikä tähän perheeseen tarvittu lisämuuttujia.
Jostain syystä vauva-aikoina Tiivi kuitenkin vietti hyvin paljon aikaa meillä. En tiedä, oliko Tuijalla silloin Topi tai Tatu tai Toivo kuviossa, vai mistä kiikasti. Tiivillä oli kuitenkin vaihtoehto pysytellä poissa Piipin lähettyviltä.

Jälleen kerran jälkiviisaana tiedän paremmin. Sydäntäni pistää, kun vasta nyt ymmärrän, että Tiivin protestit ja ilkikurisuus olivat tapa kerätä huomiota.
Näin aikuisena olettaa, että jos tyyppi haluaa halin, niin tyyppi osaa tulla halaamaan. Lasten (ja varsinkin nuorten) maailma toimii toisin. Voi, kun minä olisin silloin huomannut pitää Tiiviä sylissä useammin... siellä kun oli vaan se vauva.

Pauliinasta tuli babysitteri

Pauliinaa kutsuu Piipiä puolisiskokseen. Hänen mielestä Piipi on ihan söpö, mutta ei sen enempää. Tai no, Piipi on myös tapa tienata taskurahaa. Pauliina ei ole luotettavin lastenvahti, mutta meille edullisin ja joustavin. Kaikilla paikkansa perheensä. Pitäisikö minun äitinä vähän hävetä?
Ei. Meillä on Pauliinan kanssa ihan hyvä symbioosi, kumpikin voittaa.

Hantulasta tuli hatara

Jos Tiivitaavin reagointia vielä jokseenkin osasin tulkita ja ymmärtää, niin eniten minut hämäsi Herra Hantula. Hän, joka ei paljon tunteista puhu, eikä suuresti hetkahda suuntaan tai toiseen tilanteiden syntyessä. Piipin syntyessä hän kuitenkin hetkahti. 

Vähemmästäkin.
Olisihan hänen luullut olevan aika ylpeä kihlatustaan, joka synnytti hänelle terveen, pulskan tyttölapsen. Ihan luomuna ja ilman huutoa.
Tyttö oli täydellinen, itsensä Hantulan näköinenkin.
Hantula kuitenkin sekosi ihan toisista syistä.

Viisi tuntia Piipin syntymän jälkeen, hän oli pakkaamassa tavaroitaan ja kyselin, että mihinkäs matka. Hantula kertoi, että työvuoro alkaa.
Työpäivän päätteeksi olisin odottanut ukkoni tulevan tervehtimään, mutta ei – hän päättikin viedä vanhemman jälkikasvunsa Raxiin ja olivat pitäneet siellä Piipille nimikisan.
Hantula ei hennonnut tuoda lapsiaan Kättärille ensimmäisenä iltana vaan antoi lasten ensin tottua ajatukseen. Tulivat sitten heti aamulla. (Pauliina piti minulle ja vauvalla seuraa kokonaisen puolen tunnin verran illalla.)

”Hei Viivi!”, Tiivi sanoi pikkusiskolleen, kun näki tämän ensikertaa, ”mä halusin antaa sulle nimen mun nimen mukaan.” Minä höristin korvaani.

Kun Tiivitaavi lähti, minulle ja Hantulalle syntyi nimiriita. Kompromissi Piipi tulee Pauliinasta ja Tiivistä.

Seuraavina päivinä ja viikkoina Hantulan käytöksessä ilmeni muitakin outoja piirteitä. 

Hän oli poissaoleva, totesi, että nyt ei sitten taas saa seksiä vähään aikaan, paapoi Tiivitaavia, unohti Pauliinan ja suhtautui vauvaankin varauksella. 

Hän vietti töissä aikaa kasvavissa määrin, kun minä pidin yllä neljän lapsen taloutta. Jos luit kirjoitukseni bonuksista, niin tuolloin minulla oli niitä tuplasti. 

Vauvan syntymä oli aiheuttanut taloudessamme epätasapainotilan. Sen nojalla sai kukin luvan käyttäytyä miten sattui. Kaikilla muilla oli OIKEUS, mutta vain minulla oli VELVOLLISUUS.
Jopa kälylläni Neiti Kaikkitietävällä oli oikeus ylitseni. Nyt naurahdan Uusioäidin teesille #1 (kts. viimeinen lause). 

Spot on!

Tästä kirjoitus toisella kertaa.

Sanomattakin selvää, että Kirjavasta Kanasta tuli Kiekuva Kana.

Pyydän nöyrimmin anteeksi hetkiä, kun mahdoin tiuskia tai äyskiä tai pillittää tai meinasin kuristaa jonkun tai kun muuten vaan sain itkupotkuraivarin. Suhtautukaa ymmärryksellä.

Paapin hankinta on harkintamyssyssä. Tällä kertaa listaamme plussat ja miinukset, ennen kuin alamme tulkita niitä Clear Blue -tikuista.

Hyvää keskiviikkopäivää!