Miksi uusperheet eivät matkustele?

Tänä takatalvisena keskiviikkona haaveilen kesälomista. Kerron erään uusperheen version niistä.

Yleisesti en suosittele kenellekään perheelle matkustamista lasten kanssa. Piste.
Uusperheelle vielä vähemmän.Uusi piste.

Kannatan kuitenkin ajatusta perheen yhteisistä lomista. En siis pääse yli enkä ympäri; matkustaminen on luonnollinen osa perhelomia.

Itse olen saanut hakea käsitettä uusperhelomasta.
Olen tyypillisesti suunnittellut hiihto- ja kesälomalle reissun, jossa mennään vähintään kahdella eri vempaimella, parhaassa tapauksessa useaan matkakohteeseen. Koko joukkue mukana.

Särkänniemi oli matkakohteista helpoin. Hyppäsimme Tampereen junaan Pasilasta.
Yhteinen tekeminen rajoittui lähinnä pikaruokalalounaseen.
Pauliina meni mielellään kaikista rajuimpiin laitteisiin.
Taavilla, jolla periaatteessa niihin olisi ollut kiinnostusta, ei riittänyt rohkeus eikä pituus.
Tiiviä ei kiinnostanut huvipuistoilu. Hän istui ja räpläsi kännykkäänsä samalla penkillä koko huvipuistossa oleskelumme ajan. Ja poltti olkapäänsä.
Piipi oli liian pieni karuselleihin, muttei halunnut makoilla vaunuissakaan. Eipä tietenkään.
Hantulaa ei innostanut jonottaminen, vaan lähinnä kylmä olut.
Minunkin olisi tehnyt mieli, mutta imetin silloin Piipiä.
Olin tosi hyvällä päällä – NOT!

Syytä huonoon tuuleeni o vaikea keksiä. Muuten kaikki sujui kuin Strömsössä, paitsi että myöhästyttiin Helsingin junasta.
Kun Taavin pitää mennä vessaan, Taavin pitää mennä vessaan. Eikä vessassa olijaa yleisesti saa hoputtaa. Niinpä me muut odotimme, mutta juna ei.

(Suluissa tahtoo mainita, että Taavilla on sellainen vatsa, että se alkaa aina toimia, kun se aistii pienintäkään kiirettä ilmassa. Joku psykologinen juttu...)

Sitten oli SE Pariisin reissu.
Koulut loppui ja Kana oli ottanut lomaa. Me lennettäis lasten kanssa Pariisiin jo etukäteen ja Hantula tulis perässä pari päivää jälkikäteen.
Onko tyhmeempää ideaa?
No on.
Se, että Hantula olisi tehnyt saman ja minä tullut perässä.

Olin kyllä kokannut kaikista katastrofin valmistusaineista keiton, mutta en halunnut nähdä sitä, vaan ilmeisesti maistaa sitä.

”On ihan kiva mennä Pariisiin, mut mä oisin kyl mielummin menny äidin kans. Tai sit silleen, et äiti ja isä ois tullu ja mä ja Taavi - ja Piipi. Paitsi Piipi ei taida viel pärjää ilman sua.”

Yritin vastata Tiivin kommenttiin hymyllä. Uskon, että lopputulos oli jotain irvistyksen tapaista, mutta Tiivi ei sitä huomannut, vaan jatkoi:
”Äitin kans on jotenkin silleen kivempaa matkustaa, kun se on silleen aina rento lomalla.”
Minäkin yritin olla ihan rento.

”Et kyl sit syötä Piipii jossain lentokoneessa. Mä en ainakaan istu sun kaa sit samalla rivillä, jos sä sen teet.”


Meillä oli Finskin koneessa varattu kolme paikkaa samalta riviltä. Olin täysimettänyt Piipiä silloin lähes 6kk ja en millään halunnut rikkoa 6 kuukauden täysimetysputkeani. Mitä luulet? Onnistuuko vajaa kolmen tunnin matkan ilman tissiä? (Jälkiviisaana en ymmärrä imetysnipotustani, mutta tuolloin Piipin tulo teki minusta vähintäänkin virkaintoisen äidin, vähän kaikessa.)


”Mikset sä voi vaan antaa Piipille tuttia? Sit se lopettais ton huutamisen.”
(Tutin pannaan julistaminen kuului äiteyden virkaintoon.)

Lento meni yhtä perseelleen kuin sen oli tarkoituskin.
Piipi kiljui.
Taavi hermostui kiljunnasta ja karjui itse kovemmin.
Tiivi jakeli kommentteja samalla syötöllä kuin jo kentällä.

”Mä haluun kotiin!”
Niin minäkin! Tai sitten sen Hantulan tänne.


Asiat eivät parantuneet, kun Herra Hantula saapui. Ensinnäkin hänen matkansa oli ollut aivan kamala ja hirveä. 

Vähän säälipisteitä, kiitos!

Lentokoneessa oli ollut liian kuuma ja kylmä. Koneessa ei ollut ilmaista tarjoilua, kuten ennen vanhaa. Ja Hantula oli myös tuntenut itsensä hirvittävän surkean yksinäiseksi ilman matkaseuraa.

Hantula ihmetteli kireyttäni, ja yritti auttaa kertomalla, että veisi Tiivin ja Taavin Eiffel-torniin itsekseen. Minä voisin jäädä päiväksi vaikka hotelliin Piipin kanssa.
Tervemenoa vaan yhteinen loma!

Alla olen koonnut listan uusperheen lomahaasteista. Lista sisältää myös jälkiviisaan niksit niiden välttämiseksi:

1. Perheen koko. Jos 5-henkisellä ydinperheellä matkustus on ongelma (laivassa joutuu ottamaan kalliin perhehytin, ja lentomatka viidellä istuimella ei sekään halpaa lystiä ole), niin uusperheellä ne vasta ongelmat ovatkin (eihän ne pyllyt mahdu edes samaan autoon, eikä se minibussikaan halpa ole).

Tässäpä kannattaakin välttää ajattelutapaa Joko kaikki tai Ei kukaan.
Perheenjäsenten iällä ja etäperheen mahdollisuuksilla voi pelata korttinsa oikein.
Nyt kun sinä pääset tänä vuonna Leville, niin kesällä pikkumussukka pääsee Muumimaailmaan.
Tänä vuonna äitisi vie sinut Huitsin Nevadaan ja ensivuonna sinä pääset Äitipuolen Satumaahan. Sitä kannaattakin odotella.

Äitipuolet, älkää ottako pulttia siitä, ettet ota kaikkia mukaan. 
Kaikki vuorollaan.

2. Äitin ja isin matkat. Siinä missä perheenjäsenet vuorottelavat matkoissa, tulee myös isin ja äidin vuoro. Kun asioista ilmoitetaan ja keskustellaan ajoissa, eivät nämä yleensä tuota ongelmia. Ainoa huonon omantunnon kehittäjä on vanhempi itse.

Exä-faktori on kuitenkin otettava huomioon. Älä missään nimessä kerro exälle tulevasta parisuhdereissusta. Voit olla varma, että sillä viikolla kalenterissasi on VIHREÄÄ (eli Tuijan määrittelemänä Tuijan määrittelemänä vihreä on väri, kun hänellä on vapaa viikko ja lapset ovat meillä.). Suunnittele lomasi kaikessa hiljaisuudessa punaisille viikoille!

3. Lompakko. Kuten jo mainittu, uusperheen lomat voivat koitua kalliiksi.
Budjetoi ne ja rajaa niiden sisältö.
Vedä oksat pois: keskustele lapsen kanssa lomasta jo hyvissä ajoin ja aja alas hurjat odotukset.
Vaikka etäperheessä käytäisiin Karibian risteilyllä, voi päiväretki Nuuksioon olla lapsesta ihan yhtä jännä. 

Muistatko vanhan ja vedenpitävän metodin Koo Ii äS äS ? (Keep It Simple Stupid)

4. Ydinmatkat. Joskus on tehtävä epäreiluja rajauksia. Ei edes uusperhe voi ottaa huomioon kaikkia sateliitteja. Lapset, joilla on kaksi kotia, saavat kaksinkertaisesti kivaa. On ihan ookoo välillä kerätä uusi ydinjengi ja tehdä pienellä porukalla jotain.
On jälleen ohjattava ulkopuolisten mukinat korvan ohi.
Jos matka osuu sellaiselle viikolle, että kotona on vain perheentynkä, niin silloin ainoa, joka matkustaa on se tynkä. Se on ihan ookoo.

5. Poteroituminen. Matkat ovat oivia tilanteita poteroitumiselle (eli biologiselle hajoamiselle).
On kiire, hiki, nälkä tai selässä painava laukku. Lapset haluavat eri asioita ja kitisevät.
Uusperhe pannaan äärirajoilleen. 

Bio culture

Tämä on erinomaisen oiva tilaisuus painaa äitipuolen ilkeysnappuloita ja saada äitipuoli sätkyämään.
Jos ei joku lapsista paina niitä, niin suurella todennäköisyydellä äitipuoli tekee sen itse.

Reissussa on helppo erkaantua ja lähteä omien bio-lasten kanssa omaan suuntaan. 
On helppo arvostella, kuinka huonosti kasvatettuja puolison lapset ovat... 

Sattuupa kaikkea sitä ikävää, mitä kotonakin joskus käy. Reissulla sellaista käy vain enemmän.
Näissäkin tilanteissa, jos haluat erkaantua hetkeksi joukosta, älä tee sitä biologisen hajoamisen turvin. Lähde vaikka sen kivan bonuksen kanssa mehulle, sinä kaljalle.

Ai minäkö kettumainen? Äläs nyt!

6. Hermot. Ne kannattaa lähtiessä fyysisesti heittää ikkunasta ulos jokaisen perheenjäsenen toimesta. Vaikka hermot ois heitetty, niin kiukku kumpuaa jossain vaiheessa pinnalle. 
Lomalla olisi ehdottoman hyvä pystyä vähän relaamaan, katsomaan sormien läpi, antamaan asioiden mennä omalla painollaan. 
Viini! Viini helpottaa. 
Älä kuitenkaan käytä sitä liikaa, sillä silloin korostuvat ongelmat 3, 5 ja 6.

Hyviä kesänloman suunnitteluja lukijoille!

t. Kirjava Kana