torstai 9. maaliskuuta 2017

Iskä mä haluan muuttaa sun luo

Mieheni tyttärellä Tiivillä on ollut poikaystävä jonkin aikaa. Häntä ei ole juuri meillä näkynyt. Eikä hänestä paljon kuulukaan. Pikkusisko Piipi kyllä kyselee Tiivistä ja vaikertaa ikävää.

Äskettäin poikaystävä, kutsutaanpa häntä vaikka nimellä Sulo, muutti asumaan lähettyvillemme. Tämän jälkeen Tiivistä on alkanut kuulua. Hän tarvitsee usein kyytiä tai rahaa. Välillä käyvät Sulon kanssa meillä syömässä tai käydään yhdessä kauppareissulla, kun Tiivi tarvitsee hygienia-tavaroita yöpyäkseen Sulolla. 
Tiivin vuoroviikkojärjestely romuttui jo aikoja sitten siten, että sovittiin hänen ainoastaan viettävän meillä sovitut päivät kuukaudessa. Alussa se tarkoitti joka toista viikonloppua ja muutamaa arki-iltaa kuussa, sittemmin nekin kerrat vähentyivät. Sittemmin sovimme satunnaisista yöpymisistä erikseen, kuitenkin aina etukäteen.
Nyt ollaan siirrytty malliin, jossa ei sovita mitään. Soitot sekä visiitit ovat spontaaneja, riippumatta tilanteestamme. Tiivi porhaltaa paikalle, kun siltä tuntuu ja tullessaan hänellä on yleensä kova nälkä. Joskus tiedän Tiivin käyneen meillä ollessamme pois kotoa. Sen paljastaa pikkuruiset seikat. Keittiön kaappeja on avoinna. Tiivi on etsinyt tavaroita. Paistinpannu on edelleen lämpimänä hellalla, siinä on illalliseksi suunnittelemieni ruoka-aineiden tähteitä. Keittiön pöydällä on avonainen ketsuppipurkki ja puoliksi juotu appelsiinimehulasi (me yleensä juomme appelisiinimehua vain aamiaisella). Tiskialtaassa on yksi tai kaksi likaista lautasta, riippuen onko Sulokin ollut mukana. 

Ajattelen ilkeästi, mutta pakko kirjoittaa tämäkin auki. "Kiva, kun kävit moikkaamassa pikkusiskoasi ja meitä" ---- "siis kun me HELVETTI emme olleet edes kotona". 
Ja nyt saan lähteä uudelle kauppareissulle, jotta me muutkin saadaan illallista. Verisuontani kiristää. Miksi en vain voi iloita, että tyttö (ja poikakaveri) sai vatsansa täyteen? 
Hantulan mielestä olen vähän liian takakireä.
"Onhan tämä Tiivinkin koti", hän muistuttaa. 

Ja viikko sitten asia nousikin pöydälle. 
Hantula sai spontaanin puhelun.
"Mä olen vähän ajatellut, että muuttaisin sun luo", Tiivi sopertaa isälleen.
Hantula ei sano siihen juuta eikä jaata. Myötäilee enemmän kuin kieltää. Mainitsee, että asiasta pitää ensin keskustella Kanan (eli minun) kanssa.
Tiivi vähän harmistuu, koska oli odottanut iloista tervetuliaiskutsua saman tien.

Asiasta keskustellaankin meillä hyvin kiivaaseen tahtiin. Riidellään. Pidetään mykkäkoulua. Itketään. Ahdistutaan.

Miksi ihmeessä nyt? Me olimme juuri perheenä löytäneet tasapainon. Miksi moukaroida toimivaa status quota?
Tiivi ei kerro muutolleen motiiviaan, mutta me luemme rivien välistä. Sulollakaan ei voi aina olla ja me asumme pyörämatkan päässä Sulosta. Kätevää.
Tiivi sopertaa isälleen, että hän haluaa viettää enemmän aikaa pikkusisko Piipin kanssa. Piipi on yhtäkkiä kovin tärkeä.
Toisen sanoja on paha kyseenalaistaa, mutta me tiedämme muuttoaikeiden todellisen motiivin.

Logistisesti muutto tarkoittaisi Tiiville erittäin pitkää päivittäistä koulumatkaa toiselle paikkakunnalle ja näin ollen hänen inhomiaan varhaisia aamuja sekä meiltä odotettaisiin kyydityksiä Helsinkiin harrastuksiin. Logistisesti katsoen muutto ei siis ole (ainakaan keskellä lukuvuotta) lainkaan järkevää.
Aikoinaan ostimme talomme sillä perusteella, ettei sinne suunniteltu Tiiville omaa huonetta. Hän ei itse halunnut. Taavilla on käytössä yksi makuuhuone, joka toimii myös työhuoneena ja tarvittaessa vierashuoneena. Koimme, että huone, joka olisi käytössä vain muutaman päivän kuussa, on pääkaupunkiseudun ahtaiden neliöiden tuhlausta. Kotimme toimii juuri sellaisenaan, kun me se muuttoajankohtamme uusperheperiaatteilla suunnittelimme. Tiiville tulisi jotenkin järjestää tilaa. Hän ilmoitti nyt tarvitsevansa oman huoneen.

Tuija pitää itsensä neutraaleina keskusteluissamme, mutta selvästi taustalla tukee ja rohkaisee Tiiviä muuttoon.
Hantulakin on avoimin mielen. Eihän meillä ole mitään syytä sanoa ei.

Mutta mielestäni muutto meille, perustuen epäilemäämme motiiviin, ei minusta tunnu hyvälle. Kerron sen Hantulalle ja hän painuu siltä seisomalta, keskustelematta sen enempää, häntä koipien välissä, puhelimeen pahoittelemaan Tiiville, ettei muutto ole hyvä idea.

Meinaan kuolla kiukusta, häpeästä ja huonosta omatunnosta. Miksi minä en voi vain avosylin ottaa tyttöä vastaan?
1. Siksi, että muuttoehdotus kuulosti mielestäni vastikään keksityltä idealta, siksi että Tiivi saisi tavata poikaystäväänsä, mennä ja tulla kuten haluaa. 
2. Siksi, että se tapahtuisi meidän kustannuksella - juuri tasapainoon saattamamme perhe-elämämme muuttuisi jälleen ja taas etsittäisiin uutta mallis.
3. Eniten siksi, että mielessäni on edelleen muistot Piipin vauva-ajoista, kun Tiivin kanssa otimme yhteen. Ja nyt meille on tulossa Paapi. En halua historian toistuvan.

Soimaan itseäni. Olen paskapaskapaskapaskapaska, maailman PASKIN äitipuoli. Itsekäs. Veepää. Idiootti. 
Ja niin yksin.

Miksei mieheni ole tästä asiasta samaa mieltä?
"Olenhan minä", hän vakuuttaa, "halusin vaan ensin keskustella asiasta"

Mutta miten se nyt meni niinpäin, että minä olin loppukädessä se, joka kuittasi sen EIn????

Itkettää. Ja niin itkettää Tiiviäkin. Haluaisin, että itkisimme yhdessä, mutta hän ei halua. Hän ei halua kuulla selityksiä. Hän on vihainen. Kuulemme sen Tuijan kautta.

"Tiivi ei nyt vähään aikaan halua olla teihin yhteydessä. Ymmärrättehän varmaan, että päätöksenne satuttaa Tiiviä kovasti. Välillä väitätte olevanne niin rakastavainen uusioperhe, mutta tosipaikan tullen teette lapselle oharin. Kyllä Tiivi sen kestää, mutta se vie ymmärrettävästi aikaa", Tuija valaisee.

Miten oli se Piipi ja hänen kanssaan aikaa viettäminen??? Eikö se ollutkaan tärkeää?

Tästä jäi niin paska maku suuhun. 

3 kommenttia:

  1. Ymmärrän niin hyvin muuttoa koskevat epäilyksesi ja huolenaiheesi! Olen kuitenkin sitä mieltä, että isien ja teini-ikäisten tyttärien suhteita pitää vahvistaa kaikin keinoin ja siksi olisin sinuna suostunut vaikkakin pitkin hampain.
    Sen lisäksi olisin nähnyt tämän mainiona tilaisuutena esitellä "tämän kodin tavat". Meillä lapset vaihtavat tapoja sen mukaan, missä kodissa ovat. Itse ainakin edellyttäisin kotiin yllättäen muuttavalta teiniltä esim. osallistumista kotitöihin, yhteistä sopimusta kotiintuloajoista samoin kuin siitä paljonko poikaystävällä olla/paljonko poikaystävä saa olla meillä. Muistuttaisin myös sellaisista yksityiskohdista, että jos vie kodin ainoan vierashuoneen, saa vieraiden tullessa jakaa huoneen pikkusiskon kanssa, tai että vauvan syntyessä on luvassa yöitkuja ja todennäköisesti entistä enemmän ajanviettomahdollisuuksia pikkusiskon kanssa. Jos näidenkin juttujen jälkeen muuttaminen kiinnostaa, saattaa se myös onnistua!

    VastaaPoista
  2. Heh, itsehän olen ilmoittanut miehelleni, että jos hän syystä tai toisesta haluaa/joutuu (esim. jos lasten äiti ei voisi heitä enää pitää) asumaan lastensa kanssa niin se ei tule tapahtumaan tässä osoitteessa. Eli minusta olit varsin reilu jo kun edes keskustelit asiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin sitten hyvä parisuhde kun se päättyy puoliskon lapsiin :D

      Poista