Mieheni Hantulan mielestä olen siivoushullu. En muuten ole. Olen vaan astetta tarkempi kuin hän. Minä olen normaali ja hän on sotkuinen.
Minua haittaa muutaman päivän vanhat leivänmurut niin pöydällä kuin lattialla. En siedä sottaista vessan lavuaaria. Enkä myöskään pidä pienistä kivistä eteisen matolla. Hantulaa nämä asiat eivät näytä kiusaavan.
Ennen eroa Hantuloilla kävi siivoojat. Niiden lisäksi myös ikkunanpesijät, puutarhurit, lumenluojat ja ties, mitkä muut. Leijonasosa kotitaloustöistä oli ulkoistettu. Ruokapuolesta huolehti Stockmannin tiski sillä välin, kun miehen ex Tuija kävi joogatunnilla. Perheelle jäi rutkasti yhteistä aikaa, kun kotiaskareet hoiti ulkopuolinen. Perheaikaa, jota Hantulat eivät kuitenkaan hyödyntäneet. Kukin yksilö viiletti omalla tahollaan.
Minä en pidä siitä, että joku muu sorkkii WC-pyttyäni tai imuroidessaan jättää pölyt imemättä listojen päältä. Siivous on terapia- ja kasvatustyötä. Minun lapsistani ei kasvateta uusavuttomia, eikä heidän liioin tarvitse uida liassa ja pölyssä. Kanan koulutukseen kuuluu sisäsiistiksi oppiminen, ruoanlaiton perusteet ja pyykkilappujen tulkinta. Ainiin ja silitys... myönnän, että olen sellainen, joka mankeloi lakanat ja silittää tyynyliinat. Ai millä ajalla? No jatkoajalla. Voi olla, että teen turhaa työtä, mutta haluan nähdä vaivaa hyvien unien puolesta.
Hantula ei edes huomaa eroa ryppyisten ja sileiden lakanoiden välillä, mutta riittää, että minä huomaan.
Siivouskulttuurimme eroavat toisistaan. Minä olen ilmeisesti siivoushullu ja Hantula on mielestäni vätys, fuskaaja.
Kuitenkin, joka lauantaiaamupäivä meillä vietetään siivouspäivää. Se aloitetaan kokouksella, jossa kirjataan ylös, kuka siivoaa mitäkin. Yleensä olen jo edellisenä iltana rustannut paperille toiveeni ja vaatimukseni siivottavista kohteista. Niistä kilpaillaan ja äänestetään lauaintaiaamuisin.
Alussa puolisoni lapset Tiivi ja Taavi boikotoivat siivouspäivää. Heidän mielestään oli tylyä, että he saapuivat meille torstaisin (joka toinen viikko) ja joutuivat jo siivoamaan lauantaina. Yritin selittää, että kun he seuraavana torstaina lähtevät, me siivoamme tulevana lauantaina myös heidän sotkujaan. Meni yli ymmärryksen.
Sitten aloimme jakaa palkintoja siivouspäivän sankareille ja motivaatio kasvoi.
Nykyisin, kun vuoroviikkojärjestelmästä ollaan luovuttu, Tiivi ja Taavi välttelevät astumasta meille jalallakaan lauantaiaamupäivisin, elleivät ole äkillisessä taskurahan puutteessa. Tosin taskurahaa tuntuvat saavan muutenkin, ilman siivouspalvelua.
Aikuinen tyttäreni Pauliina on kouliintunut siivooja. Hän on käynyt kanalan kovan koulun ja tuntee vaatimustason. En tiedä, pitäisikö siitä olla ylpeä. Meillä hän siivosi aina mallikkaasti, mutta oma koti on mullin mallin.
Tiivi ja Taavi eivät ole tottuneita siivoamaan, eikä heille esim ole selvää, että veskinpönttöä pestessä pyyhitään koko hökötin, harjankäyttö ei riitä. Imuroidessa on tarkoitus imuroida myös sängyn alta ja nurkista. Pölyjä pyyhittäessä täytyy välillä käyttää emännänjatketta, jotta pölyt saa pyyhittyä myös ylimmiltä hyllyiltä.
Hantula on kuitenkin ylpeä lastensa suorituksesta, olipa sängyn alus imuroitu vai ei. Olen minäkin ja hienoa, että lapset osallistuvat (palkkaa vastaan), mutta en kutsuisi toimintaa siivoamiseksi, jos joudun siivoamaan samat paikat perässä uusiksi.
Me tappelemme (uusperhekonfliktien lisäksi) siivouksesta. Mielipiteemme siivouskasvatuksessa eriävät. Minä haluaisin opettaa lapset siivoamaan perusteellisesti, kun taas Hantulalle riittää osallistuminen. Asiaa vaikeuttaa se, että Tuija näkee lasten siivouskasvatuksen lapsityön hyväksykäyttönä. "Lasten työ on leikki, ei siivous", hän on sanonut.
Mutta mielestäni siivouksestakin voi tehdä leikkiä, yhteistä kivaa puuhaa. Samalla voi jutella, auttaa toinen toistaan ja vaikka kilpaillakin (jos on kilpailuhenkinen kuten Hantula ja Tiivi).
Olen pitänyt natsimutsisiivoushullu -tavoistani kiinni. Tässä en jousta. Meillä siivoukseen osallistuvat kaikki paikalla olijat. Piste. Olen jopa kehittänyt tarkastusmenetelmän. Kun pieni tai iso siivojaa ilmoittauttaa minulle, että osatehtävä on suoritettu, lähdemme tarkistuskierrokselle. Jos on korjattavaa, teemme korjaukset yhdessä. Kun tehtävä on suoritettu, merkkaamme sen siivouslistaan ja siirrymme seuraavaan tehtävään.
Toimii hyvin.
Suurin laistaja on meillä (kirjaimellisesti) itse Hantula. Lauantaiaamupäivisin hän usein häviää ulkorakennukseemme, keksii jotain nikkaroitavaa ja pihalla puuhastelua. Katson touhua läpi sormien, jos on kyse huolto- tainpihatöistä. Muuten käy komento sisään.
Kerran yllätyin suuresti. Ihan yks kaks eräänä keskiviikkoiltana nauttiessamme päivällistä Taavi yhtäkkiä sanoa päläytti:
"Koska meillä on taas siivouspäivä? Ne on hauskoja. Meillä ei koskaan kotona [lue äidin luona] saa siivota. Se lista on kiva."
Minulla meinasi lentää keitto väärään kurkkuun. Jotain hyvääkin sitä on näköjään tullut tehtyä.
Olen aiemmin kirjoittanut kulttuurieroista uusperheessä
Meillä kaikki siivoaa oman osuutensa. Ennen ei lähdetä toiseen kotiin, jos oma huone ei ole siivottu. Saa vaikka äiti odottaa eteisessä sen aikaa, että huone siivotaan, mutta tämä sääntö on ehdoton...
VastaaPoista