Kaksi kotia, kahdet palkinnot

Taavin reaktio avioeroon ja uusperheeseen alkoi pulputa pinnalle vasta, kun yhteenmuutostamme oli kulunut jo vuoden päivät.
Jos hän siihen saakka oli omaksunut sivustaseuraajan rooliin, astui hän nyt estradille ja alkoi lausua sanoja.

Hän kertoi äidistään (myös asioita, joita en kertakaikkiaan halunnut tietää).
Hän kuvaili onnellisia aikoja eli kun heidän perhe oli vielä yhdessä.
Hän kaivoi esiin videon vanhempiensa hääjuhlasta ja katsoi sitä non-stoppina keskellä olohuonettamme.
Hän keräsi kokoelmaa lapsuudenkuvistaan ja erotteli kaikki äidin ja isin halailukuvat pieneen punaiseen laatikkoon, jonka kannessa luki "Tärkeät tavarat".

Taavi teki minulle selväksi, että olin hänen perheessään ulkopuolinen elin. Minua ei tarvinnut huomioida, eikä myöskään totella.

Kun Taaville ei kelvannut ruoka, saimme yleensä vihaisen soiton Tuijalta. Pidimme kuulemma poikaa nälässä.
Jos Taavi ei halunnut laittaa sinistä paitaa päälleen, ei tarvittu kuin viesti äidille, jonka vastaviesti sisälsi virallisen muistutuksen siitä, että Taavi saisi itse valita paitansa.
Kun Taavilla kävi aika pitkästi, Tuija kaarsi hetkessä pihaamme hakemaan pojan pois.
 

Me pähkäilimme Hantulan kanssa, millä konstilla saisimme palautettua kadonneen vanhemman kunnioituksen kotiimme.

Rankaiseminen on tehokas keino, mutta sillä on vain lyhytaikainen vaikutus. Kun edellinen rankaisu unohtuu, on keksittävä uusia rankaisukeinoja.
Sitä paitsi meillä oli puhelinsoiton päässäoma erotuomari, joka antoi oikeuden kuulua Taavin hyväksi. Pienikin rankaisuntapainen, esimerksi "jäät ilman jälkkäriä, jos et syö ruokaasi", johti yhä ankarampaan tuomioon.

Behavioristeilla on kaksi opetuskeinoa: rankaiseminen ja palkitseminen.
Niinpä päätimme kokeilla ensimmäisen sijaan jälkimmäistä.
(Ainiin, onhan niitä muitakin psykologian koulukuntia... voisihan sille lapselle puhua ja häntä myös kasvattaa)

Me rakensimme palkintojärjestelmän. Ei pelkästään Taaville, vaan koko perheelle. Se toimi niinkin yksinkertaisesti, että hyvästä käytöksestä seurasi palkinto.

Taavin kohdalla tämä tarkoitti Tukholman risteilyä. Hän oli jo kauan haaveillut pääsevänsä Viking Grace laivaan, jonne minulla ja Hantulalla ei kaiken vauvakiireen keskellä ollut asiaa. Tuija oli tehnyt selväksi, ettei ollut innostunut risteilyistä, varsinkaan Turusta lähtevillä laivoilla.

Risteilystä tuli siis Taavin tavoite. Sitä varten hänen oli ansaittava sata palkintonappia.

Sinä keväänä meidän perheessämme kerättiin innokkaasti nappeja. Tiiville ja Pauliinalle napit tarkoittivat euroja. Joko kaikki tai ei mitään. Kun nappeja oli kertynyt kattomäärä, sai Tiivi kerran viikossa ja Pauliina kerran kuussa kerätä koko potin.

Hantulan napeilla saattoi lunastaa laatuaikaa, joka oli Piipin syntymän jälkeen tippunut prioriteettilistallani .

Äitini vanhan nappikokoelman ansioista perheemme käytösmallissa tapahtui mullistavia muutoksia. Yhtäkkiä puhuimme toisillemme kunnioittavasti ja jopa tarjosimme apua. Koti tuli siistiksi kerran viikossa ja astiat uivat tiskikoneeseen ilman auttavaa kättäni.

Kun energia ja aika ei hupene negatiivissävyisille kasvatuskeskusteluille, jää enemmän aikaa yhteiselle tekemiselle. Yhteisen tekemisen onnistumisen todennäköisyys myös kasvaa.

Tuloksena on hyvä mieli ja lähentyneet ihmissuhteet.
Terve auktoriteetti oli palannut taloomme.

Sitten eräänä päivänä Taavi tallusteli kotiin, naama oli kuin Naantalin aurinko.
Hän hykersi ja naureskeli ja hoki yes yes yes yeeeessssh. Sitten hän vilkaisi minuun tarkistaakseen, huomasinko varmasti nämät tuuletukset.
Arvelin, ettei hän hykerrellyt siitä syystä, että nappeja oli koossa 47, vaan nyt oli kyse jostain suuremmasta.

”No mikäs?” kysyin.

”Äiti ja minä lähetään helatorstaina risteilylle.”

Höristin korvaani. Päättelin sitten, että kyseessä oli mahdollisesti risteily Suomenlinnaan tai ehkä jopa Tallinnaan.

”Äiti varas meille matkan Viking Gracella. Me ollaan eka yö laivalla, sitten yö Tukholmassa ja sitten vielä UUDESTAAN laivalla! Tämä on niin mun onnen päivä!”

Varmasti.
47 nappia meni sinä iltana roskiin. Jos ei kirjaimellisesti, niin ainakin kirosin ne mielessäni jopa roskistakin pahempaan paikkaan.

Taavi näki asian tietenkin niin, että pääsisi KAKSI KERTAA Viking Gracella! ;)