Mikä ero on appivanhemmilla ja ex-appivanhemmilla?

Appivanhempani olivat luonnollinen osa ydinperhettämme. Herra e(X) puhui lähes päivittäin isänsä kanssaan, kun minä treffailin anoppiani säännöllisesti. 
Appivanhemmat huomioivat Pauliinan niin arjessa kuin juhlassa, itse asiassa ihan kaikessa, ainoa lapsenlapsi kun tämä oli.
Pauliina vietti heidän kanssaan pitkiä aikoja kesämökillä, sillä välin kun minä ja Herra e(X) matkustelimme tai kitkimme rivitalopäätymme kukkapenkkiä.

(Ex-)Anoppi on kulttuuri-ihminen, joten kävimme teatterissa, taidenäyttelyissä ja messuilla. Pauliina matkassa tai aikuisten kesken. Pääsääntöisesti vain minä ja anoppi.
Anoppi tykkäsi shoppailla Espalla tai mieluiten jonkin muun pohjoismaisen pääkaupungin kävelykadulla. Teimme siis yön yli shopping –reissuja läntisiin naapureihimme. Kävimme pidemmälläkin, Lontoossa ja Roomassa. Mukaan liittyivät ystäväni Olkapää ja Anopin paras kaveri Neiti L Vuitton (peitenimi tulee hänen suosimastaan laukkumerkistä).

Perhetraditioihin kuuluivat joulu, pääsiäinen ja juhannus. Ne vietettiin toki yhdessä.

Kun appivanhempani saivat vihiä erostamme, välimme luonnollisesti viilenivät. Ei siksi, että minä olisin ollut syyllinen osapuoli, vaan siksi, etteivät appivanhemmat hienotunteisina henkilöinä halunneet loukata ketään ottamalla puolia.
En saanut enää teatterilippuja enkä kutsua makutuomariksi Espalle. Aluksi se satutti ja suututti. Sittemmin opin ymmärtämään, että niin oli paras.

Olin onneksi ehtinyt käsitellä asian mielessäni, kun eräänä päivänä näin tutun vihreän takin ja punaisen tukan (lue lisää) heilumassa anoppini keltään-ei-jää huomaamatta-keltaisen kesäasun vieressä. Makutuomarina olikin Eve, exän nyxä.

Eräiden exä-temppujen ansioista, joihin katkeruuden kourissa syyllistyin, ei appiukkoni enää puhu minulle. Meniköhän se jotenkin niin, että taisin vihapäissäni vetää itse appiukon mukaan juoneen exänin pään menoksi. Kun tämä kieltäytyi hankkeesta, annoin kuulla kunniansa.
No, se siitä. Näitä sattuu.

En oleta, että kaikkien exien täytyy antaa appivanhempien kuulla kunniansa. Päinvastoin, kannatan sopua ja rauhaa, sivistynyttä keskustelua ja kohteliasta käytöstä.
Kuitenkin oletan, että kun ero tulee, niin tulee myös etäisyys.
Välejä ei tarvitse katkaista ja kahvitella voi, mutta ymmärrykseni yli menevät kaikki sen yläpuolella oleva.

Valaisen jälleen esimerkillä.

Nykyinen anoppini, Hantulan äiti, on ihana tyyppi isolla iillä. On ottanut kirjavan kanankin ja sen tivun avoimeen syliinsä. Pistäytyy yleensä perjantaisin kera omenakakun tai lämpimän sämpyläpussin. Hieno juttu sinänsä, mutta jokin menee pieleen.
Anopilla on kädessään toinenkin pussi.

”Täytyypä kiirehtiä vielä kehän tuolle puolen, ettei Tuijan  (= mieheni exä) pullapussi pääsee liiaksi jäähtymään!”

Kiitos rakas anoppini – ja haista samalla paska.

Eikä tämä vielä riitä. 

Neiti Kaikkitietävä (mieheni vanhempi sisar), joka aeimmin on vähät välittänyt Tuija-suhteesta, on ottanut sydänasiakseen hoivata ja huoltaa ystävyyttään Tuijan kanssa. Ollaan menty jopa niin siirappiseksi, että Kaikkitietävä oli hankkinut Tuijalle ja itselleen ”sisaruslaukut”. Jotain-kallista-merkkiä-mielestäni-rumat-laukut, Tuijalla on valkea ja Kaikkitietävällä ruskea. Somaa!
Tiivillä on tietenkin sarjaan kuuluva pikkulompakko. Karvalla kaulapanta.
Miten voi yksi pieni nahanpätkä niin ärsyttää, mutta se saa veekäyräni koholle edes kun ajattelen sitä. Nytkin alkaa verenpaine kohota.

Ei varmasti ole minun asiani pohtia Tuijan suhdetta appivanhempiini tai puolisoni sukulaisiin. Rehellisesti sanottuna mielestäni olisi hyvinkin Tuijan asia pohtia, josko väistyisi takavasemmalle. Ei ehkä tarvitsisi baariin lähteä ex-kälyn kanssa asioitamme puimaan.
Minulla ei sinänsä ole mitään Tuijaa vastaan, tai Hantulan sukua. Samoihin rippijuhliinkin ajateltiin kaikki mahtua kesällä.
Kuitenkin tunnen, että elämässäni on varjo. 

Se seuraa kaikkialle. Jopa anopin pullapussiin.

Kertokahan kokeneet uusioperheäitikonkarit, milloin sitä oppii kävelemään kohti aurinkoa niin, että se varjo jää taakse?