Kuuluuko äitipuolta muistaa äitienpäivänä?

Tänään on seitsemästoista äitienpäiväni äitinä. 

Pauliina muisti minua päiväkoti- ja ala-astevuosinaan. Sain paperikukan tai tassunjäjillä varustetun tyynyliinan.
Yläasteikäisellä Pauliinalla oli muuta agendalla kuin äitinsä muistaminen toukokuun toisena sunnuntaiaamuna. Yleensä hän nukkui. 

Nykyisin saan Pauliinalta halin. Enempää en tarvitse.

Minulle äitienpäivä on kuitenkin tärkeä. Se muistuttaa äitiyden ihanuudesta ja haasteista, näistä kaikista värikkäistä, oksennuksen hajuisista ja pehmeiden pikku kätösten tuntuisista vuosista. Olen siunattu.

Tänään on kolmas äitienpäiväni äitipuolena. Ensimmäistä vuotta on vaikea laskea, koska olimme Hantulan kanssa juuri heittäneet hynttyyn yhteen, eikä Tiivitaavia ensialkuun meillä paljon näkynyt.

Viime vuonna lapset olivat äidillään.
Tänä vuonna lapset olivat äidillään.
Äitienpäivänä lapset ovat äidillään, niinhän?
(Kas kun ei ole Pauliinaa näkynyt koko päivänä!)

En siis saa äitipuolikorttia, mutta en saa äitienpäiväkorttiakaan.
Enkä niitä odota.

Hantula näyttää pyhittäneen äitienpäivän puolestani. Hänelle tämä on työpäivä.  Katsopa vaikka äitienpäiväohjelmaamme, jonka sain aamulla (käsiala muutettu).

Muuten aivan ihana... mutta eräs asia puuttuu (vai olenko kiittämätön?)

(kuva on rekonstruoitu varmuudeksi,
ettei käsialaa voi tunnistaa)

Ai mikä muka puuttuu?

No ne nimet...

Että Tiivi ja Taavi toivottais myös.
Vaikka sitten vaan Hantulan käsialalla!

(Pieni huomio: Teatterilipussa oli Hantulalla käynyt kömmähdys. Ne ovat vasta ensikuussa!!)